Elokuussa 2010 Olympiastadion oli kovassa käytössä. Rockin jättiläinen U2 järjesti kaksi konserttia perjantaina 20. ja lauantaina 21.8. jo seuraavana perjantaina 27.8. nurmikon piti olla kunnossa Suomi-Ruotsi maaottelua varten. Vaadittiin nopeita toimituksia ja korkealaatuista nurmea.
Kekkilän viherrakentamisen ammattilaiset toimittivat ensin 4500 tonnia urheilurakentamisen suunniteltua Kenttäseosta kasvualustaksi ja hiukan yli 7000 neliötä Valmisnurmikkoa jättirullissa. Jättirullat ovat erityisesti urheilukenttiä ja laajempia kohteita varten kehitettyjä ja ne levitetään koneellisesti. Ne ovat isompia kuin kotipuutarhureille ja pienempiin kohteisiin tarkoitetut rullat. Tavallinen Valmisnurmikko rulla on kooltaan 40x250cm ja painaa noin 20 kiloa. Jättirulla on 1,20 m leveä ja 30 metriä pitkä, hiukan paksumpi ja painaa noin tonnin.
|
|
| Kun U2 lavarakenteet oli purettu urheilurakentamisen erikoisseosta levitettiin lämmityskaapeleiden päälle ja lanattiin tasaiseksi.
|
|
|
| Jättirullat purettiin rekasta traktorilla.
|
|
|
| Rullat levitettiin huolellisesti erikoiskoneella. Vaativa aikataulu vaati yötyötä.
|
|
|
| Valmisnurmikon myyntipäällikkö Pentti Toikka tarkkailee toimintaa.
|
|
|
| Takana 12 tuntia nurmikon levitystä.
|
|
|
| Levitys on tarkkaa työtä, tässä työtä on tehty noin vuorokausi aloituksen jälkeen.
|
|
|
| Urakoitsijana toimineen Koivisto Vihertyö Oy:n Hannu Koivisto viimeistelee valssijyrän kanssa.
|
|
|
| Valmisnurmikko on valmis ja stadion vihertää! Ennen kisoja nurmikko leikattiin kerran ja seuraava leikkauskerta on sunnuntaina. Tuoreen nurmikon kasvu ei tyrehdy.
|