Adrianin puutarhassa

Englantilainen Adrian Evans, Kekkilän puutarhuri, suhtautuu intohimoisesti puutarhasuunnitteluun ja kasveihin.

Adrian Evans

Adrian Evans on kokenut ammattilainen ja kasvanut pienestä pitäen englantilaiseen puutarhakulttuuriin. Hän on opiskellut puutarha-alaa monipuolisesti kotimaassaan, ja hänen saavutuksiinsa kuuluu palkittuja näyttelypuutarhoja maailmankuulussa Chelsea Flower Show’ssa ja lukuisia muita kohteita.

Pohjoiset olosuhteemme ovat tulleet Adrianille tutuksi, sillä hän on asunut ja työskennellyt Suomessa jo yli 15 vuoden ajan. Puutarhassaan Pohjanmaalla hänellä on laaja keittiöpuutarha, jossa hän kasvattaa luonnonmukaisesti monenlaisia vihanneksia.

Kekkilän puutarhuri Adrian Evansin sydämen asia on jakaa tietoa ja innostaa ihmisiä nauttimaan omasta puutarhastaan, oli se sitten isompi piha, parveke tai kasvatukset ikkunalaudalla. Ammattilainen luottaa laatuun ja tietää kokemuksesta, että korkealaatuinen, juuri kasville sopiva multa on oleellinen osa onnistumista.

Videoilla Adrian näyttää kädestä pitäen miten onnistut kasvien kanssa. Hyvien neuvojen ja Kekkilän laadukkaiden tuotteiden avulla unelmien puutarhan saavuttaminen on helpompaa kuin koskaan!

Trend Reports by Adrian Evans

Kekkilän puutarhuri Adrian Evans pohtii ja kirjoittaa meille ajatuksiaan alan uusimmista trendeistä ja tulevaisuudennäkymistä. Pysy mukana, ja tiedä mistä puutarhamaailma seuraavaksi innostuu.

Lue Adrianin viimeisin trendikatsaus