Käytännön neuvoja
Aloita suunnittelu hyvissä ajoin. Monet aloittavat suunnittelun jopa vuotta aiemmin jos kyseessä on isot juhlat, esimerkiksi häätilaisuus. Suurehkolle juhlalle jonne on tulossa paljon vieraita saattaa tarvita 6 kuukauden suunnitteluaika.
Harkitse realistisesti, mistä selviät omin neuvoin. Ota avuksi ammattilainen tai kysy kokeneilta ystäviltä neuvoja jos et koskaan aikaisemmin ole järjestänyt suurta juhlaa.
Ruoka
Tee hyvissä ajoin ennen juhlaa tilaa jääkaappiin ja pakastimeen. Käy läpi astiastot, aterimet ja tarjoiluvälineet, sekä täydennä niitä tarvittaessa.
Juomia ja koristeita voi ostaa hyvissä ajoin etukäteen. Valitse ruokia, joita voi valmistaa ja pakastaa jo viikkoja ennen juhlia: esimerkiksi piiraita, paistia, lampaanjauhelihapihvejä ja broilerivartaita. Juustokakku on jälkiruoka, joka kestää hyvin pakastuksen. Ota se pakkasesta hyvissä ajoin, ja koristele juuri poimituilla vadelmilla ja sitruunamelissalla ennen tarjoilua.
Pyri saamaan suurin osa valmiiksi juhlaa edeltäväksi illaksi. Viimeisimmät tehtävät juhlapäivänä voivat olla jäiden, leipien ja valmisruokien noudot. Tee tuoreet ruokalajit ja viimeistele lopuksi esillepano ja koristelu.
Alkudrinkiksi on yksinkertaisinta tarjoilla kuohuviiniä. Sitä lähes kaikki arvostavat, eikä sinun tarvitse pohtia monimutkaisia drinkkireseptejä. Älä unohda alkoholitonta vaihtoehtoa. Huolehdi siitä, että lasit pysyvät täysinä.
Anna ammattilaisten hoitaa grillaus ja vieraiden valita haluamansa suoraan grilliltä. Tätä palvelua tarjoavat monet pitopalveluyritykset ja grilli kohottaa juhlatunnelmaa. Järjestele tarvikkeet itse buffettipöydälle grillin viereen.
Osta valmiita herkkuja ja laita ne kauniisiin kulhoihin.
Hanki lisäksi hyvää leipää leipomosta.
Jos järjestät koko päivällisen itse, valitse buffettitarjoilu. Ruokien saaminen katetulle pöydälle täydellisesti ajoitettuna on lähes mahdotonta, ellet hanki apuvoimia.
Varaa tilaa käytetyille astioille pöytää purettaessa – mieluiten paikkaan, jossa vieraat eivät oleskele.
Koristele
Poimi kaikkea sellaista, joka näyttää hienoimmalta puutarhassa. Pioneja vesiastiassa, boheemisia syreenikimppuja vanhoissa lasipurkeissa, tuuheita kimppuja puutarhasta tai keko omenia sekä muutama oksa omenapuusta ovat hienoja, olematta silti hankalia järjestää. Paljon voi valmistella jo edellispäivänä.
Älä pelkää tehdä koristeluja. Yksi tapa saada aikaan kaunista katseltavaa on ryhmitellä pieniä maljakoita ja kynttilöitä. Täytä pöytäpintoja ja vältä isoja, paljaita pintoja. Pidättäydy väriteemassa, jossa on enintään neljä sävyä. Työstä useita tasoja, mutta vältä isoja ja korkeita rakennelmia, jotka peittävät taakseen vieraat pöydän vastakkaiselta puolelta.
Liian harva pöytäkoristelu näyttää helposti sekaiselta.
Ripusta kauniita keittiökäsipyyhkeitä tuolinselkämyksille monimutkaisten ruokaliinataitosten sijaan. Kiinnitä nimikylttejä Koristekiviin, esimerkiksi tuotteeseen Iso Koristekivi Valkoinen Kalsiitti. Niistä tulee kaunis lisä koristeluihin. Koristekivet ovat kauniita myös vadeissa kynttilöiden kanssa tai läpinäkyvien maljakoiden pohjilla. Muista koristella myös puutarhasi juhlaa varten: koristekatteet pensaiden ja kukkapenkkien ympärillä tekevät puutarhan hoidetun näköiseksi ja kaunistavat sitä. Koristekivet korostavat istutuksiasi. Askelpolku-laatoilla voit luoda hauskoja polkuja ja jännittäviä leikkipaikkoja. Vain mielikuvitus asettaa rajat!
Voit hyvissä ajoin ottaa esiin maljakot, ruukut ja kyntteliköt koristeluja varten. Huolehdi samalla siitä, että kaikki tekstiilit ovat puhtaita ja sileitä.
Vieraat
Anna kutsuissa mahdollisimman paljon tietoja, niin vältyt monelta puhelinsoitolta kysymyksineen juhlan yksityiskohdista. Pyydä vieraita ilmoittamaan osallistumisestaan hyvissä ajoin, jotta pysyt selvillä siitä, monelleko hengelle järjestät ateriat ja juomat.
Pyri hemmottelemaan vieraita. Korillinen hiuslakkaa, parfyymiä, käsivoidetta ja purukumia pikku terveisillä sinulta on kylpyhuoneessa hauska löytö. Varaa runsaasti wc-paperia ja paljon puhtaita käsipyyhkeitä. Tuoksuvat kukat ja lämpökynttilä paloturvallisessa paikassa nostavat viihtyisyyttä. Tarkista muutaman kerran illassa, että kaikki on raikasta kylpyhuoneessa.
Laita palelevia vieraita varten hartialiinoja koriin ja järjestä huopia istumapaikoille.
Aseta esille makeisia ja hedelmiä maljoihin ja anna kotimatkalle lähteville vieraille pikku lahjoja. Luvusta "Kiitos, että tulit" voit lukea lisää siitä, miten voit kiittää vieraitasi.
Hyvä pitopalveluyritys on paras avustaja, jos talousarviosi riittää siihen. Silloin saat apua melkein kaikkeen paikan päällä, vaikka juhlat ovat omassa puutarhassasi. Jos tarvitset lisäkalusteita ja astiastoja, voit useimmiten vuokrata nekin pitopalvelulta. Myös tarjoilijat tulevat mukana, jos heitä tilaat.
Ole optimistinen ja suunnittele aina auringonpaistetta, mutta valmistaudu kuitenkin suomalaisen sään vaihteluihin.
Sekä sinulla että vieraillasi tulisi olla hauskaa juhlissa!