Taimimulta
10 l ja 30 l
Kuvaus
Kekkilä Taimimulta on miedosti lannoitettu erikoismulta, joka soveltuu kaikkiin kylvöihin sekä taimikasvatukseen. Kasvien taimet ovat hyvin herkkiä kasvunsa alussa. Taimimulta on ilmava, riittävästi vettä läpäisevä ja miedosti lannoitettu erikoismulta, joka takaa taimien terveen kasvun.
Taimimulta on myös hyvin hienoa ja tasalaatuista. Tämä helpottaa kylvöruukkujen ja -kennojen täyttämistä ja näin saadaan aikaan tasainen kylvöalusta.
Kekkilä Taimimulta sisältää tasalaatuiseksi seulottuja kasvuturvelaatuja sekä hiekkaa. Taimimultaan on lisätty kalkkia sekä niukasti lannoitetta. Kasvuaan aloittavat taimet viihtyvät miedosti lannoitetussa mullassa, mutta lisälannoitus on tarpeen muutaman viikon kuluttua kylvöstä.
Käyttöohje
Levitä multa haluamaasi kasvatusastiaan ja tasoita ja kastele multa. Kylvä siemenet. Voit peittää siemenet kevyesti aivan ohuella multakerroksella veden haihtumisen estämiseksi. Älä kuitenkaan peitä siemeniä, jotka tarvitsevat valoa itääkseen.
Siirrä taimet niiden vartuttua suurempaan ruukkuun tai lopulliseen kasvupaikkaansa jatkokasvatusta varten ja käytä nyt Taimimultaa ravinteikkaampia multia.
Käytä multa mieluiten heti tai säilytä kylmässä ja valolta suojattuna, sillä tuotteen ravinnepitoisuus heikkenee ajan, lämpötilan ja ilmankosteuden vaikutuksesta.
Suositukset
- kaikkien kasvien siemenet
- taimet
- Koti & Piha -tuotteet
- Mullat
- Irtomulta
- Katteet
- Hiekat ja kivet
- Liuskekivi Grafiitinharmaa
- Iso Koristekivi Valkoinen Kalsiitti
- Iso Koristekivi Harmaa Graniitti
- Iso Koristekivi Grafiitinharmaa
- Iso Koristekivi Helmenvalkoinen
- Koristekivi Valkoinen Gabro
- Koristekivi Keltainen Kvartsi
- Koristekivi Punainen Graniitti
- Koristekivi Musta Diabaasi
- Rantakivi
- Leikkihiekka
- Tiilimurska
- Ruukkutuotteet
- Turvetuotteet
- Lannoitteet
- Puutarhalannoite
- Puutarharavinne
- Kastelulannoite
- Perennalannoite
- Ruusulannoite
- Ruusuravinne
- Havu- ja Rodolannoite
- Havu- ja Rodoravinne
- Nurmikkolannoite
- Nurmikon Sammalsyöjä
- Marjalannoite
- Kasvimaalannoite
- Kanankakka
- Kukkasipuliravinne
- Puutarhakalkki
- Syyslannoite
- Luonnonmukainen Puutarhalannoite
- Hevosenlantalannoite
- Kesäkukkalannoite
- Luomutuotteet
- Valmisnurmikko
- Kuinka käytän Kauppalistaa?