Kukkasipuleita istuttamaan
Syksyn ehdottomasti mukavimpiin ja helpompiin puutarhatöihin lukeutuvat kukkasipuleiden istutustyöt: syksyn pimeyteen kylvettävistä elottoman oloisista sipuleista puhkeaa kevätauringon lämmössä toinen toistaan kauniimpia kukkia ja niiden istuttaminen symboloikin monelle uuden alun odotusta.
Paras aika sipulien ja mukuloiden istuttamiseen on syksyllä, kun maa on alle +10 asteista. On hyvä muistaa, että sipuleiden on vaikea selvitä pitkästä varastoinnista, joten ne kannattaa istuttaa aika pian hankkimisen jälkeen.
Sipulikasvit kannattaa istuttaa näyttäviksi ryhmiksi ja sopivan tiheään. Pakkauksissa on yleensä hyvät ohjeet istutusetäisyyksistä. Hyvä nyrkkisääntö istutussyvyyden määrittelemiseksi on, että istutussyvyyden olisi oltava 2–3 kertaa sipulin korkeus.
Jos puutarhassasi vierailee runsaasti eläinystäviä, kuten jäniksiä, myyriä tai peuroja, kannattaa suosia luonnoneläinten karttamia sipuleita kuten laukkoja, tähtihyasinttejä, talventähtiä, pikarililjoja, kevätkelloja tai narsisseja, jotka kaikki sisältävät eläinten karttamia hajuja ja ominaisuuksia.
Ohjeet
Istutusohje
Suunnittele sipulien istutuspaikat. Jos istutat sipulikukkia näyttävämmäksi ryhmäksi, kannattaa istutusalueen pintamaa poistaa koko alueelta reilusti lapiolla.
Jos maa on huokoista ja sipuleita ripotellaan sinne tänne, on istutuskauha oiva työkalu. Jos maa on kovaa ja savista, sitä kannattaa kuohkeuttaa: sekoita vanhaan kasvualustaan reilusti kompostia sisältävää Puutarhamultaa ja levitä istutuskuopan pohjalle Kukkasipuliravinnetta.
Pane sipuli kuoppaan siten, että sen suippo pää osoittaa ylöspäin. Pienet sipulit voi sirotella kuoppaan – ne löytävät itse oikean suunnan aurinkoa kohti.
Peitä sipulit mullalla ja kastele istutusalue. Kosteassa maassa juuret kehittyvät nopeammin, jolloin sipuli selviää paremmin pakkasista.
Voit kattaa istutusalueen myös Koristekatteella, jos haluat, että kukkien kauniit värit korostuvat maasta noustessaan. Esimerkiksi Hiilenmusta ja Pähkinänruskea Koristekate tarjoavat kauniin kontrastin valkoisille ja keltaisille kukille.