Happaman maan kasvien lannoitus
Happaman maan kasveja löytyy joka lähtöön. Happamasta kasvualustasta pitävät vanhojen tuttujen havujen (männyt, kuuset, katajat ja tuijat, mutta poikkeuksena marjakuuset) lisäksi alppiruusut, tuttavallisemmin rodot ja atsaleat, niin myös esimerkiksi pensasmustikka.
Lehtipuista mm. vaahterat eivät ollenkaan pane pahakseen, jos alusta on hapan. Myös hortensiat ja hiukan haastavat magnoliat suosivat happamia kasvualustoja.
Monet lehdoissa ja metsissä viihtyvät perennat suosivat myös happamia multia ja vastaava lannoitusta.
Istutuslannoitus
• Istutus tehdään Kekkilän Havu- ja Rodomultaan joka on valmiiksi peruslannoitettu.
Lannoitus
Kekkilän nestemäistä Havu- ja Rodoravinnetta (1,5 litran pullo) annetaan veteen sekoitettuna 0,5dl/10litraa vettä joka kastelukerran yhteydessä tai 1dl/10litraa vettä joka toinen kastelukerta.
Kekkilän jauheenomainen Havu- ja Rodolannoite (0,8 kg:n purkki) on vesiliukoinen erikoislannoite. Sitä annetaan roudan sulamisesta heinäkuun alkupuolelle saakka 2-3 kertaa kuukaudessa.
Heinäkuun loppupuolelta alkaen lannoitus tehdään Kekkilän Syyslannoitteella joka parantaa kasvien talvenkestävyyttä.
Lannoitettava alue
Kasvit lannoitetaan kastelemalla lannoitetulla vedellä. Alppiruusuilla on melko kompakti pyöreä juuristo, männyillä on usein paalujuuri, astiataimina myydyillä vuorimännyillä kuitenkin on haaroittuneempi juuristo ja kuuset ovat melko pintajuurisia. Tuijilla on runsas juuristo joka suuntautuu kaikkiin suuntiin. Kastelu tehdään niin että lannoitteet pääsevät juuristoon asti.
- Lannoiteaapinen
- Kasvikirjasto
- Puutarhakoulu
- Istuttaminen
- Puun istuttaminen
- Kukkamukulat ja juurakot
- Köynnösten istutus
- Köynnösten valinta
- Miksi katteita käytetään?
- Mansikan istutus
- Mullanvaihto huonekasveille
- Siementen kylväminen
- Huonekasvien lisääminen
- Jaloruusujen istutus ja leikkaus
- Marjapuiden istutus ja hoito
- Perennojen jakaminen
- Pensasmustikan istutus ja hoito
- Siementen kylmäkäsittely
- Yrttimaan perustaminen
- Kukkasipuleita istuttamaan
- Happaman maan kasvit
- Leikkaaminen
- Maanparannus
- Asennustyöt
- Lannoittaminen
- Istuttaminen
- Pihamallit
- Perennamallit
- Ruukkumallit
- Hillitty havu
- Moderni japanilainen
- Verinen vaahtera
- Kosmokset kehässä
- Kesän neilikat
- Rantaa lainailen
- Ikivihreä talvi
- Valkoista mukailen
- Pilvinen leikkaus
- Vaivero mustavalkoisesti
- Saran seurassa
- Pelkistetyt kivet
- Kevään pikarit
- Kärhöjen kehä
- Keittiön piriste
- Yrttien iloa
- Valkoinen raikkaus
- Kevään valkoinen
- Syötävän kaunista
- Lemmikeillä kevääseen
- Sinertävä kesä
- Laventelien loistoa
- Suuri valkoinen
- Pensaat potissa
- Sinivihreä suvi
- Hortensia hurmaa
- Viljelypenkkireseptit
- Kesäkukkareseptit
- Video-ohjeet
- Kasvuvyöhykkeet
- Usein kysyttyä
- Puutarhalaskuri