Hyppää sisältöön

Puiden istuttaminen puutarhaan

Puut tuovat puutarhaan rakennetta, kauneutta ja suojaa. Kaikkiin puutarhoihin ja tarpeisiin löytyy sopiva puu – oli tila miten iso tai pieni tahansa.

Ryhtiä pihaan puilla

Puilla on suuri merkitys puutarhassa: ne tuovat rakennetta ja kauneutta erilaisilla muodoillaan ja väreillä. Kaikkiin puutarhoihin ja tarpeisiin löytyy sopiva puu – oli tila miten iso tai pieni tahansa. Kun puut kasvavat, ne tarjoavat meille ihanan viileän varjon ja suojaa helteeltä. Lisäksi me puutarhurit saamme loistavan kasvatuspaikan kasveille, joiden valon tarve on luonnostaan vähäisempi.

Kun puut kasvavat, ne tarjoavat meille ihanan viileän varjon ja suojaa helteeltä.

Sopiva puu kannattaa valita omien mieltymysten mukaisesti. Tarkista kuitenkin ennen istutusta, että olet valinnut kohdan, jossa taimi voi vapaasti kasvaa. Ethän halua olla kaatamassa puuta kymmenen vuoden päästä, kun tämä on kasvanut aikuiseksi? Useimmissa tapauksissa aurinkoinen paikka on kasvua tukeva, paras vaihtoehto. Kannattaa myös miettiä puun muotoa, lehtien rakennetta ja niiden väriä sekä kokonaisuutta puutarhassasi.

 

Syksy on parasta istutusaikaa

Vaali juuristoa

Puun istutuksessa on hyvä keskittyä luomaan parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet. Kaikki lähtee juurista. Taimistot toimittavat puita eri muodoissa: paljasjuurisina, paakku- ja ruukkutaimina. Puutarhakeskusten valikoimasta löytyy usein ruukkutaimia. Ruukkuun istutettu puu on oikeastaan aikalailla epätasapainossa, koska yläosa on tuuhea ja juuret pienet. Maaperässä kasvavan täysikasvuisen puun voi ajatella muistuttavan ruokalautasella olevaa viinilasia. Viinilasi kuvastaa maaperän yläpuolella olevaa puun osaa ja lautanen juuristoa.

Puun istutuksessa on hyvä keskittyä luomaan parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet

Puun istuttamisen jälkeen oksat eivät juurikaan kasva vuoteen tai kahteen, vaan suurin osa kasvusta tapahtuu maanpinnan alapuolella. Puu kehittää juuristoaan, jonka avulla se kiinnittyy tukevasti maaperään ja kerää vettä ja ravinteita yläosaa varten. Puun istutuksessa tavoitteena on luoda juuristolle parhaat mahdolliset olosuhteet, jotta ne kasvavat nopeasti vahvoiksi. Juuriston tulisi kasvaa ulos istutuskuopasta ja levitä ympäröivään maaperään.

Miten istutan puun?

Vastoin yleistä uskomusta puut kannattaa istuttaa neliön muotoiseen eikä pyöreään istutuskuoppaan. Neliön muotoinen kuoppa on parempi, koska se edistää juurien leviämistä sen sijaan, että juuristo kiertyisi kuopan ympäri.

  1. Kaiva kaksi kertaa juuripaakun levyinen kuoppa, jonka syvyys on noin 60–80 cm. Kuohkeuta kuopan pohjaa ja sivuja kuokalla niin, ettei pinta leviä ja muutu kovaksi.
  2. Lapioi multa kottikärryihin tai alustalle, jotta ympäristö pysyy siistinä. Samaa multaa tarvitaan pian uudelleen.
  3. Kaada istutuskuoppaan 3–5 säkkiä puiden istutukseen tarkoitettua Puu- ja pensasmultaa ja sekoita tähän saman verran äsken kaivamaasi multaa.
  4. Irrota puu ruukusta ja pöyhi juuria niin, että ne harottavat kunnolla ulospäin. Tämä on erityisen tärkeää ruukkutaimille. Jos juuria ei pöyhitä, ne kasvavat edelleen spiraalina ja kiertyvät ympäri kuoppaa. Tällöin juuret eivät kiinnity kunnolla maaperään ja puu voi vain kaatua jonakin päivänä.

Istuta puu aina samaan syvyyteen, jolla se on kasvanut ruukussa. Jos multa ylittää tämän tason, puun kuori ei pysty hengittämään kunnolla. Liian syvälle istutettu puu voi kuolla. Asettamalla kepin alkuperäistä tasoa vastaavalle kohdalle voit helposti tarkastaa, että syvyys on sopiva. Puun istutuksessa paras ratkaisu on kasata multaa hieman yli alkuperäisen maanpinnan tasolle. Näin istutuskuoppaan ei muodostu allasta, johon vesi voi jäätyä loppusyksystä tai alkukeväästä, vaan liika vesi valuu pois.

Tiivistä multa jalalla tamppaamalla, mutta varo vahingoittamasta runkoa. Katso, että puu on tukevasti paikoillaan ja sen runko suorassa. Jos puu on iso, multa on hyvä lisätä kerroksina ja tiivistää aina välillä ilmataskujen poistamiseksi.

Puun tukeminen ja kastelu

Puu on lisäksi tuettava ensimmäisinä vuosina (tavallisesti 2–3 vuotta), kunnes se on kunnolla juurtunut ja kiinnittynyt paikoilleen. Tuki on asetettava runkoa vasten, korkeudelle, joka vastaa yhtä kolmasosaa ensimmäisten oksien alapuolella olevan rungon osan korkeudesta. Näin juuret kiinnittyvät kunnolla ja runko voi huojua ja paksuuntua rauhassa.

On parempi kastella vähän kerrallaan, mutta tiheästi.

Kaikkien istutusten kasteleminen on tärkeää, mutta puiden erityisesti: puut ovat hintavampia ja tarvitsevat paljon vettä kasvaakseen. Tavoitteena on, että puu selviä hengissä ja kasvaa täyteen korkeuteensa. On parempi kastella vähän kerrallaan, mutta tiheästi. Vettä tarvitaan paljon, jotta sitä riittää koko juuristolle.

Multa ei saa päästä kuivahtamaan kasvukauden aikana. Maanpinta saattaa näyttää kostealta, mutta vettä tarvitaan runsaasti, jotta tämä valuu aina pohjajuuristolle asti. Kastele puuta vähintään kahden vuoden ajan (ja pidempään kuivempina vuosina), kunnes juuret ovat kasvaneet ulos istutuskuopasta ja puu saa itse kerättyä tarvitsemansa veden.

 

 

Teksti: Adrian Evans, Kekkilän puutarhuri

Etsi