Anna ravinteita keväiseen kasvuun!

Keväällä kasvu käynnistyy kohisten ja kaikki puutarhan kasvit tarvitsevat ravinteita. Huhti-toukokuussa onkin hyvä aika lannoittaa.

Puutarhan kevätlannoitus

Kevätkalkitseminen

Riittävä, kasville sopiva kalkitus on tärkeää. Suomen maaperä on luonnostaan hapan ja ravinneköyhä ja kalkitsemalla sen happamuutta saadaan vähennettyä. Levitä Puutarhakalkki hyvissä ajoin, jo pari kolme viikkoa enne lannoittamsita.

Kevätlannoittaminen

Kaikki pihan kasvit ja kasvimaa saavat kasvuvoimaa Kevätlannoitteen tai Puutarhalannoitteen ravinteista. Lannoitetta levitetään maahan tasaisesti pakkauksen ohjeen mukaan. Parhaiten lannoittaminen onnistuu kädellä levittäen, isompaan puutarhaan voi myös ajatella lannoitelevitintä.  Yleisohjeena noin 600 g/ 10 m2 sopii useimmille puille, pensaille ja nurmikolle.

Ikivihreiden lannoittaminen

Keväällä routa sulaa vähitellen, ja ikivihret kasvit alkavat taas ottaa vettä maasta juurillaan. Usein on kuitenkin kuivaa ja tuulista, joten esim. tuijien ja alppiruusujen kasteleminen kannattaa. Havukasvit vihertyvät ja virkistyvät silmissä saatuaan vettä ja ravinteita kasvuunsa!

Hyvin kasteltuun maahan levitetään Havu-ja rodolannoitetta, joko kasteluveteen sekoitettavaa tai rakeista mineraalilannoitetta. Tärkeiden kasvua parantavien ravinteiden lisäksi molemmat Havu- ja rodolannoitteet myös hapattavat maata. Rakeisen lannoitteen levittämisen jälkeen on hyvä kastella maa, jotta lannoite lähtee heti liukenemaan.

Kasvimaan lannoittaminen

Kasvimaalle ja perunoille käännetään maahan keväisen kunnostuksen yhteydessä pakkauksen ohjeen mukaan. Perunoille ja juureksille sopii joko luonnonmukainen tai kivennäispohjainenPerunalannoite. Muille kasveille sopii Kevätlannoite tai Luonnonmukainen puutarhalannoite.

Hedelmäpuut

Nuorille hedelmäpuille annetaan Kevätlannoitetta tai Luonnonmukaista puutarhalannoitetta pakkauksen ohjeen mukaan.

Vanhat omenapuut voi virkistää uuteen kasvuun niin sanotuilla lannoitepattereilla. Maahan luyödään reikiä latvuslaueen ulkoreunoille ja täytetään ne lannoitteella. Näin ravinteet ovat siellä missä puun juuret kasvavat.

Nurmikko

Nurmikolle sopii Nurmikkolannoite. Sammaloitunut nurmikko elpyy uuteen kasvuun Nurmikon sammalsyöjän avulla. Katso ohjeet nurmikon lannoittamiseen!