Hyppää sisältöön

Laadukkaasti alusta alkaen

Laadunvalvonta on tärkeä osa tuotantoamme ja tuotekehitystämme.

Oman ja riippumattoman ulkopuolisen laadunvalvonnan avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme varmasti turvallisia kasvualustoja, joiden avulla kasvit kasvavat hyvin ja tuotteiden rakenne toimii erilaisissa olosuhteissa.
Jatkuvan ja järjestelmällisen laadunvalvonnan ansiosta Kekkilän kasvualustat ovat tasalaatuisia, tehtiinpä ne millä tahansa laajan multa-asemaverkostomme asemista.
Kekkilän tuotteissa laatua vaalitaan tuotteen suunnittelusta lähtien. Kun lähdemme kehittämään uutta tuotetta, kaikki lähtee liikkeelle tuotepäällikön vankkaan kokemukseen perustuvasta suunnitelmasta, jossa on määritelty tarkat tavoitearvot ja muut halutut ominaisuudet. Tuotekehityksessä käytämme apuna viimeisintä tutkimustietoa sekä alan omia suosituksia ja trendejä.

Tiedon perusteella kehittyvää reseptiikkaa

Laatuasiantuntijamme tekee suunnitelman mukaisen reseptin tuote-erälle, jonka mukaan tuotanto valmistaa koe-erän. Tuotetestaus suoritetaan ulkopuolisessa laboratoriossa.
Kun näyte on kunnossa, laatuasiantuntija tekee analyysitulosten perusteella tuote-erälle tuoteselosteen, ja myöntää sille myyntiluvan.
Suosimme kasvualustojen tuotannossa kierrätysraaka-aineita, joiden ominaisuuksista ja saatavuudesta riippuen muokkaamme reseptejä tarpeen mukaan. Tiheä erien vaihtuvuus mahdollistaa sen, että pystymme nopeasti reagoimaan laatupoikkeamiin ja kehittämään reseptiikkaa kaiken aikaa. Samalla vuoden aikana testatuista multaeristä kertyy suuri määrä hyödyllistä analyysidataa.

Jatkuvaa laadun testausta

Myös myynnissä olevia tuote-eriä testataan säännöllisesti laadun varmistamiseksi. Lisäksi Ruokavirasto tekee tuotantopaikoillemme säännöllisiä tarkastuskäyntejä, joilla varmistetaan lainmukainen toiminta.
Laadunvalvontaan kuuluu myös Kekkilän sisäisen laatutiimin omavalvonta ja analyysien sekä reseptien tallentaminen tietojärjestelmiin.
Näin esimerkiksi reklamaatiotilanteissa pystymme tarkistamaan, onko kyseisen erän arvoissa ollut jotain poikkeavaa. Jatkuvalla laadunvalvonnalla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parhaat mahdolliset tuotteet.
toimitamme eräkohtaiset analyysitodistukset asiakkaalle aina tarpeen vaatiessa.

Etsi