Hyppää sisältöön
Katteet ja koristekivet

Kuorikate

Kuorikatetta mansikkamaalla

Kuorikate on laadukas peruskate, joka sopii pensas- ja havuaidanteiden sekä istutusalueiden maanpinnan kattamiseen. Kuorikate on murskattua ja seulottua männynkuorta.

Kotimaista havupuuta

Yksi säkki riittää 1m2 alueelle

Vähentää kastelun tarvetta

Laske katteen määrä

Tuote on saatavilla myös hyvin varustetuista puutarhamyymälöistä

Pakkauskoko

50 L

Kuorikatetta mansikkamaalla

Kuorikate soveltuu hyvin myös esimerkiksi keittiöpuutarhan kulkualueiden, leikkialueiden ja polkujen pinnoitteeksi.

Muiden maanpinnan katteiden tavoin Koristekate pidättää kosteutta ja vähentää näin kastelutarvetta. Se suojaa maaperää niin kuivina kuin sateisina kausina. Koristekate estää rikkakasvien siementen itämistä.

Kuorikate estää siemenrikkakasvien kasvua ja auttaa ylläpitämään maan kosteutta. Lisäksi sen käyttö vilkastuttaa kastematojen ja muiden hyödyllisten pieneliöiden toimintaa, suojaa mullan pintaa kuivumiselta ja rankkasateiden aiheuttamalta liettymiseltä sekä pitää esimerkiksi mansikat siisteinä.

Katekerroksen alle tarvitaan katekangasta vain jos maassa on monivuotisten rikkakasvien juurakoita. Kuorikatteen suositeltu kerrospaksuus on 3-7 cm. Katteen voi antaa maatua paikalleen tai sen voi myöhemmin kompostoida.

Kate on käsittelemätön luonnontuote, joten sen koostumus voi vaihdella.

Tuotteen vastuullisuustekijät

  • Valmistettu 100% luonnollisista, kotimaisista raaka-aineista.
  • Vähentää kastelun tarvetta ja parantaa maan vesitaloutta.
  • Suojaa maaperää ja sen pieneliöstöä.
  • Estää maan liettymistä ja eroosiota.
  • Valmistettu Suomessa.
  • Pakkaus sisältää kierrätysmateriaalia ja on 100% kierrätettävä.
  • 1 säkki

    1 m2 kattamiseen 5cm kerroksella

Etsi