Hyppää sisältöön

Turvakate™ leikkipuiston putoamisalustana

Vantaan kaupunki toteutti vuonna 2017 perusparannuksen Strenginkulman leikkipuistoon. Uudistuksen kokivat niin kalusteet, kulkuyhteydet kuin kasvillisuuskin. Uudistetun leikkipuiston putoamisalusta on luonnonmukainen Turvakate™.

Turvaa leikkeihin

Keskipäivällä Vantaan Strenginkulman leikkipuistossa käy kuhina, kun kymmenkunta lasta temmeltää ympäri aidattua pihaa. On paljon pientä mieltä kiehtovia rappusia, vauhdikkaita liukumäkiä, riemukkaita keinuja sekä vastustamattomia hyppy- ja tasapainoalustoja.

Kasvuympäristöllä on merkittävä vaikutus lapsen liikkumiseen. Hyvän leikkipuiston ominaisuuksiin kuuluu, että se luo jännitystä ja iloa lasten leikkeihin ja tukee lasten liikkumista jo varhaisesta iästä alkaen. Kiinnostavien ja monipuolisten leikkivälineiden lisäksi leikkipuiston suunnitelmassa tulee huomioida vaihtelevat sääolosuhteet sekä leikkipaikkoja koskevat turvamääräykset.

– Strenginkulman perusparannussuunnittelun tavoitteena oli tarjota monipuoliset puitteet lasten leikkiin ja liikunnalliseen toimintaan. Suunnittelussa huomioitiin alueen luonne, turvallisuus ja viihtyisyys, kertoo Vantaan kaupungin viheraluesuunnittelija Eija Välimäki.

– Tässä kohteessa perusparannettiin koko puisto, koska kohteessa oli muitakin uudistamistarpeita, mm. kalusteiden ja kulkuyhteyksien uudistamista. Myös kasvillisuutta monipuolistettiin.

Kohti kestävämpää ympäristörakentamista

Leikkipuistojen ja lähiliikuntapaikkojen putoamisalustoina ja pinnoitteina käytetään perinteisesti turvahiekkaa, joka on hienoaineksesta puhdistettua luonnonhiekkaa. Myös erilaiset synteettisistä materiaaleista valmistetut laatat ja valettavat alustat ovat yleisesti käytössä. Kestävä ympäristörakentaminen rohkaisee käyttämään uusia, entistä ekologisempia ratkaisuja. Alan turvastandardit täyttävä, uusiutuvasta ja puhtaasta luonnonmateriaalista valmistettu putoamisalusta leikkialueiden rakentamiseen ja ylläpitoon on tästä mainio esimerkki. Turvakate on erinomainen vaihtoehto jatkuvasti hupeneville luonnonhiekoille sekä muovipohjaisille vaihtoehdoille.

– Strenginkulman puisto on merkittävä pienehkö viheralue. Se on myös kaupunkikuvallisesti ja maisemallisesti merkittävä, koska siellä on mm. komeita mäntyjä, jotka voi havaita jo kauempaa lähestyttäessä. Alueen asukkaat ovat aktiivisia ja ottivat mielellään kantaa puiston suunnitteluunkin, Välimäki taustoittaa.

– Vantaalla on käsittääkseni käytetty aika vähän turvakatetta leikkipaikoilla tähän mennessä. Halusin kokeilla sitä juuri tässä kohteessa, koska se sopii todella hyvin tämän melko luonnonmukaisen alueen luonteeseen sekä värinsä että rakenteensa puolesta. Tuote on myös ekologinen verrattuna muun muassa synteettisiin turva-alustoihin. Mielestäni se näyttää hyvältä tässä ympäristössä. Suunnittelin yhtenäiset hieman tarvetta suuremmat katealueet yhtenäisen ilmeen saamiseksi.

Kekkilä Turvakate™ valmistetaan nuoresta kotimaisesta lehtipuusta, jota joudutaan säännöllisesti poistamaan tuotantoalueiden reunoilta. Pienehköt määrät ohutta puuta on taloudellisesti haastava hyödynnettävä, mutta turvakatteena se saadaan hyvin käyttöön.

Turvakate™ on ekologinen vaihtoehto leikkialueille

leikkipuiston putoamisalusta Kekkilä Turvakate

Turvakatteen edut leikkipuiston putoamisalustana

Turvakate™ sopii erinomaisesti leikkivälineiden alle vaimentamaan putoamisesta aiheutuvia tärähdyksiä, sillä testeissä kate on osoittautunut erittäin joustavaksi ja turvalliseksi alustaksi. Pintamateriaalina se on esim. hiekkoja ja valettuja pinnoitteita pehmeämpi, eikä aiheuta kaatujalle kitkasta syntyviä nirhaumia. Koska hake ei tiivisty runsaankaan käytön jälkeen, vähentyy putoamisesta aiheutuva vammautumisriski merkittävästi. Materiaalina Turvakateon käyttäjälle mieluinen, sillä se ei ole liukas eikä pölise tuulisellakaan säällä.

Turvakatteella on myös mahdollista saavuttaa säästöjä asennus- ja huoltokustannuksissa, sillä sen asentaminen on helppoa ja nopeaa, ja kate pysyy paikallaan kohtuullisen hyvin myös kaltevilla pinnoilla. Rikkaruohot ja sammal eivät kasva runkopuulla, joten hoitotoimenpiteeksi jää riittävän kerrospaksuuden varmistaminen tasaamalla tai tuotetta lisäämällä.

Turvallisuus on myös ympäristön huomioimista

Lisääntyneisiin kasvintuhoajariskeihin, eli viherriskin hallintaan, on herätty viheralalla viime vuosina. Ilmastonmuutoksen ja globaalin kaupan myötä erittäin haitallisten kasvintuhoajien on todettu levinneen meille esimerkiksi viherrakentamisen materiaalien mukana.

– Kotimainen materiaali on turvallinen vaihtoehto. Kuoreton lehtipuuhake on turva-alustakäytön lisäksi myös hyvä valinta istutusalueiden kattamiseen. Erityisesti se sopii niille kasveille, joille havupuiden kuori tai hake eivät sovellu niiden sisältämien hartsien vuoksi, summaa Kekkilän tuotepäällikkö Paulina Nyberg.

Artikkeli on julkaistu Kekkilän Vehreä-lehdessä 2018. Kirjoittajat Mari Kaartokallio ja Nina Seppä, kuvat Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Etsi