Hyppää sisältöön

Oulussa kiertotalous kohtaa viherrakentamisen

Oulussa viherrakentaminen saa uudenlaista vauhtia, kun Kekkilän ja Kiertokaaren yhteistyö tuo markkinoille paikallisesti tuotetut kasvualustat.

Oulussa viherrakentaminen on osa kaupungin kehitystä – ja nyt myös osa kiertotaloutta. Kekkilä ja Kiertokaari tekevät uutta yhteistyötä paikallisessa mullantuotannossa. Multa valmistetaan Oulun alueen asukkaiden tuottamasta puutarhajätteestä ja Gasumin biokaasulaitoksen sivuvirtana syntyvästä Humusvoima-lannoitteesta. Tämä on askel kohti resurssiviisaampaa rakentamista.

Hyödyt talteen, päästöt kuriin

Kiertokaari on Oulun alueella toimiva kuntien omistama kiertotalousyhtiö, joka vastaa alueen asukkaiden jätehuollosta. Kiertokaari on jo pitkään ottanut vastaan puutarhajätettä Oulun ja lähiseudun asukkailta sekä kerännyt biojätettä Gasumin biokaasulaitoksella jalostettavaksi.

Etenkin biojätteen jalostamisprosessissa syntyvällä Humusvoimalla on ollut paljon hyödyntämätöntä raaka-ainepotentiaalia. Samaan aikaan viherrakentajat ovat etsineet vaihtoehtoja, jotka vähentävät kuljetuksia ja neitseellisten materiaalien käyttöä. Nyt nämä tarpeet kohtaavat ja syntyy ratkaisu, joka hyödyttää sekä ympäristöä että rakentajia.

Miten yhteistyö toimii käytännössä?

  • Kiertokaari ottaa vastaan asukkaiden puutarhajätteet.
  • Kiertokaaren keräämät biojätteet toimitetaan Gasumin Oulun biokaasulaitokselle. Gasum toimittaa biokaasuprosessissa sivutuotantona syntyvän Humusvoiman Kekkilälle mullan raaka-aineeksi
  • Kekkilä kompostoi puutarhajätteet ja Humusvoiman sekä hyödyntää valmista kompostia mullan raaka-aineena
  • Multa valmistetaan ja toimitetaan viherrakentamisen projekteihin Kekkilän Oulun multa-asemalta

On hienoa, että olemme saaneet pitkäaikaisen kumppanin puutarhajätteen jalostamiseen ja hyödyntämiseen Kekkilästä, jolla on vahva brändi. Myös biokaasuprosessin sivuvirrat tulevat yhteistyön myötä entistä laajempaan käyttöön”, kertoo Kiertokaaren projekti-insinööri Tuomas Heikkinen.

Mitä tämä tarkoittaa Oulun seudun viherrakentajille?

  • Lyhyemmät kuljetusmatkat: vähemmän päästöjä ja nopeampi saatavuus
  • Paikallinen tuotanto: vastuullinen valinta ja varmuus raaka-aineista
  • Analysoitu ja optimoitu kasvualusta: laadukas lopputulos viheralueille

Oulu näyttää suuntaa

Tämä yhteistyö on esimerkki siitä, miten kunnallinen jätehuolto ja yksityinen viherrakentaminen voivat yhdistää voimansa. Oulun malli tarjoaa pohjan, jota voidaan soveltaa myös muissa kaupungeissa – erityisesti siellä, missä halutaan rakentaa vihreämpää tulevaisuutta paikallisin ratkaisuin.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä:

Petra Salonen
Circular Solutios Manager
petra.salonen@kekkila-bvb.com

Teppo Wetterstrand
Myynti, Oulu
teppo.wetterstrand@kekkila-bvb.com

Lue lisää Green City -ratkaisuista
Oulun multa-asema

Etsi