Hyppää sisältöön

Tietoa Kekkilästä

Kekkilän tuotekehityksen lähtökohtana on intohimoinen suhtautuminen multaan. Kehitämme jatkuvasti entistä parempia ratkaisuja kasvattamiseen, kierrätykseen ja puutarhanhoitoon.

Kasvattamisen iloa jo 100 vuoden ajan

Me Kekkilässä haluamme kehittää kuluttajille ja ammattilaisille entistä parempia tuotteita kasvien kasvattamiseen ja puutarhahoitoon. Olemme valmistaneet lannoitteita jo vuodesta 1924 ja lisäksi olemme ensimmäinen pakatun mullan valmistaja. Laadukkaat ja vastuulliset multa- ja lannoitetuotteet ovat toimintamme kulmakivi. Niiden avulla haluamme auttaa kuluttajiamme onnistumaan sekä kannustaa nauttimaan kasvattamisen ilosta. Valikoimaamme kuuluu myös muita tuoteryhmiä, kuten viherkalusteet, puutarhan katteet, kompostorit sekä kuivikekäymälät.

Tutustu 100-vuotiseen historiaan

Jatkuvaa tuotekehitystä

Käyttötarkoitukseen parhaiten sopivan tuotteen kehittäminen lähtee aina tarpeesta. Tuotesuunnittelu ja erilaisten tuoteideoiden jalostaminen valmiiksi tuotteiksi on jatkuva prosessi. Useista ehdokkaista vain parhaat etenevät eri testausvaiheiden kautta tuotannon suunnitteluun. Tuotteen toimivuudelle on tärkeää löytää parhaat mahdolliset raaka-aineet, myös ympäristö- ja kierrätysnäkökohdat huomioiden. Tuotetestausta tehdään myös yhteistyössä alan eri toimijoiden ja käyttäjäryhmien kanssa.

Kasvualustojen valmistus ja alkuperä

Kierrätysraaka-aineita hyödyntäen

Valmiit tuotteemme tulevat kauniissa ja informatiivisissa pakkauksissa. Pakkaussuunnittelussa käytämme osaavia yhteistyökumppaneita ja testaamme tuotepakkausten toimivuutta jatkuvasti. Lisäksi kierrätysraaka-aineiden käyttäminen pakkauksissa on meille tärkeää ja pyrimmekin jatkuvasti löytämään uusia tapoja hyödyntää niitä. Tuotteidemme avulla sinun on helppo onnistua.

Tutustu tuotteisiimme

HISTORIA

Miten tähän tultiin?

1600-luku
Vuosisatojen osaaminen

Kekkilän juuret ulottuvat aina 1600-luvulle, jolloin kuningas Kaarle IV lahjoitti palan maata aatelismies Henrik Falkenbergille. Tämä alkoi rakentaa paikalle Hasselforsin ruukkia, jossa keskityttiin maanviljelyyn, metsänhoitoon ja pajatöihin.

1800-luku
Suot hyötykäyttöön

Ruukkia ympäröivät suot otettiin hyötykäyttöön, kun turvetta nostettiin ruukin polttoaineeksi.

 

1900-luvun alku
Saapuminen Suomeen

Agronomi Mikko Jortikka perusti kukoistavan koepuutarhan Kekkilän kartanolle. Jortikka rakensi 1800 koeruutua, joiden avulla selvitettiin eri kasvien ravinnetarpeita.

1924
Kekkilä perustetaan

Kekkilän perustamisvuosi. Jortikka kehitti Suomen ensimmäiset moniravinteiset lannoitteet, jotka tulivat kauppoihin 1924.

1940-luku
Kasvuturpeen tuleminen

Toisen maailmansodan jälkeen turpeen merkitys kasvoi maataloudessa ja Hasselfors aloitti ensimmäisenä Pohjolassa kasvuturpeen pakkaamisen ja myynnin kotitalouksille.

1952
Ensimmäiset pakkaukset

Ensimmäiset Kukkamulta-pakkaukset kehitettiin 1952.

 

1960
Superex-lannoitteet

Superex-klassikkolannoitteet tuotiin kauppoihin.

 

1961
Multaklassikko markkinoille

Ruotsin multaklassikko, Solmull, tuotiin markkinoille. Tästä lähtien Hasselfors on kehittänyt ja tuottanut alan kärkituotteita.

 

2000
Voimat yhdistyvät

Kekkilä ja Hasselfors Garden yhdistivät voimansa. Olemme yhdessä jatkaneet lannoitteiden, kasvualustojen ja muiden puutarhatuotteiden kehitystä.

 

2019
Kekkilä Oy osaksi Kekkilä BVB:tä

Hollantilaisen BVB Substrates B.V.:n ja Kekkilä Oy:n osakkeet yhdistettiin uudeksi yhtiöksi. Uudesta yhtiöstä tuli Kekkilä-BVB Oy, joka on Euroopan johtava ja monipuolisin ammattiviljely- ja harrastajapuutarha-alan toimija.

Lue lisää

Etsi