Hyppää sisältöön

Kekkilä-BVB mukana ensimmäisessä suomalaisessa näyttelypuutarhassa RHS Chelsea Flower Show’ssa

Ensimmäinen suomalaisen suunnittelema näyttelypuutarha tämän vuoden Chelsea Flower Show’ssa esittelee nykyaikaisen, monimuotoisen niittypuutarhan.

Maisemasuunnittelija ja ympäristöbiologi Taina Suonio käyttää suomalaisia materiaaleja, muun muassa Kekkilän koristekiviä ja multaa The Roots in Finland Kyrö Garden -nimeä kantavassa puutarhassaan.

Tainan intohimo ekologiaan näkyy erityisesti kasvivalinnoissa: pian alkavassa rakennusvaiheessa puutarhaan istutetaan siemenistä viime kesänä siemenistä kasvatettuja suomalaisia niittykasveja ja pölyttäjille tärkeitä puita ja pensaita. – Pyrin aina edistämään biologista monimuotoisuutta kaupungeissa. On hienoa, että voin soveltaa tietoja, joita olemme keränneet tutkimusryhmässämme Helsingin yliopistossa, Taina kertoo.

Perhospuutarhan kasvien myötä tämä moderni kaupunkipuutarha välittää sanomaa pölyttäjien merkityksestä ekosysteemillemme. – Suunnitellessani puutarhaa tuon sinne pölyttäjille sopivia kasveja ja puita ympäristöä rikastuttamaan. Esimerkiksi pajut ovat erittäin tärkeitä pölyttäjille nimenomaan keväällä, jolloin medestä on pulaa, Taina jatkaa.

Space to grow -luokassa kilpaileva The Roots in Finland Kyrö Garden esittelee kestävää viherrakentamista. Viihtyisä kaupunkipuutarha yhdistää suomalaista luontoa ja perinteitä modernin rakentamisen vaatimuksiin. Monimuotoinen elinympäristö pölyttäjille ja kotipuutarhan mittakaavaan sovelletut hulevesiratkaisut ovat käytännön vastineita ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin.

– Yhteistyö The Roots in Finland Kyrö Garden -tiimissä on loistava tapa tuoda yrityksemme arvoja käytäntöön, toteaa brändi- ja markkinointijohtaja Nina Kinnunen Kekkilä -BVB:stä. Kestävän kehityksen periaatteet ohjaavat kaikkea toimintaamme Kekkilä-BVB -konsernissa. Tutkimme ja testaamme ratkaisuja yhdessä asiantuntijoiden ja tutkimuslaitosten kanssa, ja tuomme parhaat sovellukset niin ammattilaisten kuin kuluttajienkin saataville.

 

Tiedote on julkaistu / Cision 24.4.2019

Lisätietoja:

Maisemasuunnittelija Taina Suonio, Roslings Manor Gardens taina.suonio@rmgardens.fi

Puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio, Kekkilä Garden mari.kaartokallio@kekkila.fi

Brändi- ja markkinointijohtaja Nina Kinnunen, Kekkilä-BVB nina.kinnunen@kekkila-bvb.com (anna-marja.vainio@kekkila-bvb.com)

Viherkattoapostoliksikin tituleerattu Taina Suonio on palkittu maisemasuunnittelija ja ympäristöbiologi Helsingin yliopiston Viides ulottuvuus –poikkitieteellisessä tutkimusryhmässä. Ryhmä selvittää kaupunkivihreän, viherkattojen ja -seinien vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen, asukasviihtyvyyteen ja hulevesien hyödyntämiseen. Taina toimii aktiivisesti vierailevana viheralan luennoitsijana kansainvälisesti ja kirjoittaa artikkeleita alan lehtiin.

Oman maisemasuunnitteluyrityksensä Roslings Manor Gardensin (http://www.rmgardens.fi) puitteissa Taina osallistuu tänä vuonna The Roots in Finland Kyrö Garden -puutarhallaan (https://www.youtube.com/watch?v=44rs29plvX0) ensimmäisenä suomalaisena suunnittelijana ja ensimmäisenä pohjoismaisena naissuunnittelijana 107-vuotiaaseen maailmankuuluun The Chelsea Flower Show-puutarhakilpailuun.

Taina on toiminut vuosikausia useissa viheralan järjestöjen luottamustehtävissä niin puheenjohtajana, varapuheenjohtajana kuin hallituksen jäsenenäkin. Tällä hetkellä hän edustaa Suomea Scandinavian Green Infrastructure Association (SGIA) hallituksessa. Katso Tainan esittelyvideo (https://www.youtube.com/watch?v=1Vkp8FK_yFI&feature=youtu.be). 

Royal Horticultural Society RHS  on järjestänyt maineikkaan Chelsea Flower show’n vuodesta 1804 alkaen. Jokavuotisessa näyttelyssä esitellään ja palkitaan viimeisteltyjä näyttelypuutarhoja ja upeasti esiteltyjä kasviuutuuksia. Chelseaan tullaan ihailemaan huippuluokan puutarhasuunnittelua, ja poimitaan parhaat ideat ja ihanimmat kasvit omaan puutarhaan. Chelsea Flower Show on maailman merkittävimpiä puutarhanäyttelyitä. Ei siis ole ihme, että valtavalle ruohokentälle ja näyttelyhalleihin levittäytyvään puutarhaunelmien tiivistymään kokoontuvat intohimoisimmat puutarha-alan harrastajat kautta maailman. Lisätietoja: https://www.rhs.org.uk/shows-events/rhs-chelsea-flower-show/about-the-rhs-chelsea-flower-show

Ensimmäinen suomalaisen suunnittelema näyttelypuutarha tämän vuoden Chelsea Flower Show’ssa esittelee nykyaikaisen, monimuotoisen niittypuutarhan.

 

Etsi