Hyppää sisältöön

Kekkilä-BVB Oy:stä Euroopan johtava kasvualustayhtiö

Vapo Oy:n Grow&Care-divisioona ja hollantilainen BVB Substrates yhdistävät voimansa muodostaen Euroopan johtavan ja monipuolisimman ammattiviljely- ja harrastajapuutarha-alan toimijan, Kekkilä-BVB Oy:n. Sulautumisessa muodostuvassa uudessa yhtiössä yhdistyvät vuosikymmenten kokemus ammattiviljelystä ja sitä tukevista tuotteista.

Vapo Oy:n Grow&Care-divisioona ja hollantilainen BVB Substrates yhdistävät voimansa muodostaen Euroopan johtavan ja monipuolisimman ammattiviljely- ja harrastajapuutarha-alan toimijan, Kekkilä-BVB Oy:n. Sulautumisessa muodostuvassa uudessa yhtiössä yhdistyvät vuosikymmenten kokemus ammattiviljelystä ja sitä tukevista tuotteista.

Yhtiön tavoitteena on tarjota kestävää kehitystä tukevia ja makeaa vettä säästäviä ratkaisuja, jotka vastaavat globaaleihin puhtaan ja lähellä tuotetun ruoan sekä viihtyisien elinympäristöjen rakentamisen trendeihin. Yhdistyminen toteuttaa Vapon uutta strategiaa. Uuden yhtiön pro forma -liikevaihto on noin 240 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskentelee noin 500 henkilöä. Uuden yhtiön osakkeista Vapo Oy omistaa 70 % ja van Buurenin perheen sijoitusyhtiö 30 %.

Suomalainen Vapo on yksi ammattiviljelyalan suurimmista toimijoista Euroopassa ja suurin kasvuturpeen tuottaja. Yhtiö on alansa markkinajohtaja Pohjoismaissa tunnetuilla Kekkilä ja Hasselfors Garden -brändeillään. Ammattiviljelytuotteita markkinoidaan Kekkilä Professional -brändillä, jolla on vientiä yli 80 maahan. Lisäksi Vapo myy kasvualustoissa käytettäviä raaka-aineita globaalisti.nna 1908 perustettu BVB Substrates B.V on hollantilainen perheyhtiö, jonka van Buurenin perhe omistaa ja jonka toimintaa he johtavat. BVB:n tärkeimmät liiketoiminta-alueet ovat ammattiviljely, kuluttajaliiketoiminta ja viherrakentajille tarjottavat palvelut. Yhtiön toimintaa ohjaavat asiakaskeskeisyys, kestävät ratkaisut sekä tutkimus ja koulutus. Yhtiöllä on vientiä pääasiassa BVB Substrates -brändin alla yli 80 maahan.

Uudessa yhtiössä yhdistyvät kummankin yhtiön vahva osaaminen omilla markkina-alueillaan ja tuotekehityksessä, sekä laajentuva raaka-ainepohja. Yhdessä yhtiöt pystyvät ottamaan seuraavan askeleen kohti kasvua globaaleilla markkinoilla.

Yhdistyminen on konkreettinen askel kohti Vapon uusia strategisia tavoitteita ja kestäviä kasvatusratkaisuja

Vapo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jan Långin mukaan Vapo ja BVB ovat täydellisiä kumppaneita. ”Jaamme yhteisen näkemyksen alan tulevaisuudesta ja yhdessä olemme kilpailukykyisempiä kasvavilla globaaleilla markkinoilla. Vapon omistajille kauppa lisää yhtiön arvoa”, Lång iloitsee.

Yhdistyminen on konkreettinen esimerkki Vapon uudesta strategiasta. Vapo uudisti aiemmin tänä vuonna strategiaansa ja strategiseksi painopistealueeksi valittiin nopeasti kasvavat kansainväliset ammattiviljelymarkkinat. ”Megatrendit kuten väestön kasvu, kaupungistuminen ja makean veden puute lisäävät tehokkaasti ja puhtaasti tuotetun lähiruoan kysyntää”, Vapo Oy:n toimitusjohtaja Vesa Tempakka sanoo.

”Hollanti on viljelyn Piilaakso. BVB:n kanssa olemme vihertoimialan ekosysteemin ja uusimpien teknologioiden keskiössä. Yhdessä pystymme tutkimaan uusia innovaatioita kasvuratkaisuihin, joita voidaan käyttää lähellä loppukuluttajia. Yhtiö on uudenlainen toimija alan globaaleilla markkinoilla ja sillä on resurssit ottaa seuraava askel isompaan liigaan”, Tempakka jatkaa. Vapo-konserni on ollut vuosia yksi BVB:n suurimmista raaka-ainetoimittajista ja yhtiöt työskentelevät jo yhdessä tuotekehityksen parissa.

”BVB on perheyhtiö, jonka tavoitteena on ollut aina toimittaa vaativille asiakkailleen tuotteita, jotka täyttävät heidän tarpeensa täydellisesti. Meille oli tärkeää, että kumppanimme jakaa samat arvot, joissa yhteistyö, vastuullisuus ja asiakkaat ovat strategian ytimessä. Näin pystymme monipuolistamaan tarjontaamme asiakkaillemme ja yhdessä viemään osaamistamme myös uusille markkinoille. Ymmärrämme markkinoita, asiakkaitamme ja toisiamme sekä täydennämme lähes täydellisesti toinen toistamme. Tältä pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan yhteistä kasvutarinaa”, sanoo BVB:n omistaja Mart van Buuren.

Kekkilä-BVB Oy

• Päätoimipaikka Vantaalla.
• Vapo Oy omistaa 70 % ja van Buurenin perheen sijoitusyhtiö 30 % yhtiöstä.
• Molempien vahvat brändit säilyvät.
• Uuden yhtiön pro forma liikevaihto on 240 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 500 henkeä.
• Yhtiön liikevaihdosta ammattiviljelyliiketoiminta kattaa 48 %, kuluttaja- ja viherrakentaja-asiakkaille suunnattu liiketoiminta 39 % ja loput 13 % koostuu raaka-ainekaupasta, eläinkuivikkeista ja kierrätyksestä.
• yhtiön liiketoiminnasta Pohjoismaat kattavat 37 %, Hollanti 27 % sekä Keski- ja Itä-Eurooppa 18 %. Yhtiöllä on Euroopan ulkopuolelle merkittävää vientiä Aasiaan, Afrikkaan ja Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Yhtiöllä on vientiä yli 80 maahan.

Uuden yhtiön on tarkoitus aloittaa toimintansa mahdollisimman pian vuodenvaihteen jälkeen. Koska yrityksillä ei ole päämarkkinoillaan juurikaan päällekkäisiä toimintoja, yhdistyminen ei edellytä erillistä viranomaisten hyväksyntää. Yhdistymisellä ei ole välittömiä henkilöstövaikutuksia kummassakaan yhtiössä.

Lisätietoja:
Vesa Tempakka, CEO, Vapo Group +358 (0)400 726 727 vesa.tempakka@vapo.fi

Peter Jan Kuiper, CEO, BVB Substrates +31 (0) 653 853 484 PJKuiper@bvb-substrates.nl

Juha Mäkinen, Director, Grow&Care Division, Vapo Group +358 (0)400 464 549 juha.makinen@kekkila.fi

Guido Linders, Commercial Director, BVB Substrates +31 (0) 77 366 93 93 GLinders@bvb-substrates.nl

Ahti Martikainen, Director, Communications and Public Relations, Vapo Group +358 (0)40 680 4723 ahti.martikainen@vapo.fi

Linkki mediapankkiin

www.vapo.com

www.vapo.com/en

www.bvb-substrates.nl

 

Vapo Oy

Suomalainen Vapo on yksi ammattiviljelyalan suurimmista toimijoista Euroopassa ja suurin kasvuturpeen tuottaja. Yhtiö on alansa markkinajohtaja Pohjoismaissa Kekkilä ja Hasselfors Garden -brändeillään. Vapon Grow&Care-divisioonan muodostavat Kekkilä Oy, Hasselfors Garden AB ja Kekkilä OÜ. Divisioonan liiketoimintaan kuuluvat puutarha-alan ammatti- ja harrastajaliiketoiminnot, kasvualustojen raaka-ainekauppa, kompostointi- ja viherrakentamista tukevat liiketoiminnot sekä eläinkuivikkeet. Näiden toimintojen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 125 miljoonaa euroa ja toiminnoissa työskentelee Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Espanjassa yhteensä noin 250 työntekijää. Ammattiviljelytuotteita markkinoidaan Kekkilä Professional -brändin alla ja viedään yli 80 maahan.

Vapo-konserni on 420 miljoonan euron yhtiö, joka työllistää noin 700 ihmistä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Yhtiöllä on kolme divisioonaa: Grow&Care, Energy, ja New Businesses. Energy-divisioonamme toimii nimillä Vapo Oy, Neova AB ja AS Tootsi Turvas.

 

BVB Substrates B.V

BVB Substrates B.V on 110-vuotias perheyhtiö ammattimaisen kasvattamisen kotimaasta, Hollannista. BVB:n tärkeimmät liiketoiminta-alueet ovat ammattiviljely, kuluttajaliiketoiminta ja viherrakentajia palveleva liiketoiminta. Tärkeimmät ammattiviljelytuotteiden kohderyhmät ovat elintarvikkeiden kuten erilaisten salaattien ja yrttien, sienten ja marjojen viljelijät, koristekasvien viljely sekä taimitarhat. Yhtiön liikevaihto on noin 125 miljoonaa euroa ja sillä on noin 280 työntekijää. Tuotteita markkinoidaan pääasiassa BVB Substrates -brändin alla. BVB:llä on myyntiyhtiöitä Euroopan lisäksi USA:ssa, Espanjassa, Belgiassa, Saksassa ja Australiassa. Yhtiöllä on vientiä yli 80 maahan.

 

Tiedote on julkaistu 9.10.2018

 

Etsi