Me Kekkilässä halusimme selvittää, miltä puutarha- ja kasviharrastuksen tulevaisuus milleniaalien silmin näyttää. Siksi toteutimme vuoden 2018 aikana tutkimuksen, johon otti osaa 500 suomalaista ja 500 ruotsalaista 20–35-vuotiasta tulevaisuuden puutarhuria erilaisilla taustoilla ja osaamistasoilla. Lisäksi perehdyimme aiheen tiimoilta myös muutamiin trendiasiantuntijoiden raportteihin ja trendianalyytikon meille laatimaan katsaukseen. Koostimme asiantuntemuksella näistä lähteistä seitsemän trendiä, jotka määrittelevät milleniaalien puutarhaharrastusta.
Vahvat arvot ovat suuri vaikuttava taustatekijä, kun taas toisaalta kärsimättömyys ja sosiaalisen median aikakauden ilmiöt luovat omia piirteitään tulevaisuuden puutarhurien kaikkeen tekemiseen. Karkeasti ottaen suhtautuminen kasveihin ja kasvattamiseen jakautuu kahteen ryhmään: ympäristötietoiset milleniaalit haluavat kasvattaa yhä enemmän omaa ruokaansa ja yrttejä, toiselle ryhmälle taas kasvit ovat tärkeitä niiden kauneusarvon ja sisustuksellisten ominaisuuksien vuoksi – heille kasvit ovat osa lifestyleä.
Mielenkiintoista on, että milleniaalit arvostavat pitkäaikaista sitoutumista kasveihin, vaikka harrastus alkaisi visuaalisista lähtökohdista:
”Aluksi ostin kasveja täydentämään sisustustani, mutta kasvien kasvatus muuttui harrastukseksi pikkuhiljaa samalla, kun opin lisää niiden hoitamisesta.”
Nainen (Suomi)
Tulevaisuuden puutarhurit haluavat vihreyttä ympärilleen erityisesti talvella, joten heidän kasvisesonkinsa on aivan erilainen kuin perinteisillä puutarhureilla. Kasveilla halutaan tuoda asuntoihin kotoisuutta ja lämpöä, jopa 48 % nuorista haluaa kotiinsa kasveja, koska ne rauhoittavat.
Lataa tästä raportti ja tutustu aiheeseen tarkemmin: https://www.kekkila.fi/trendiraportti/
Puutarhanhoidon maailmassa puhaltavat nyt uudet tuulet!
Lisätiedot: Insight Manager Heli Koljonen, Kekkilä Group, heli.koljonen@kekkila.fi, +358 44 281 0057
Kekkilä valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia kasvualustoja, lannoitteita ja muita puutarhatuotteita kuluttajille, ammattiviljelijöille ja viherrakentajille. Kasvamisen ilon jakaminen on intohimomme. Haluamme kasvaa yhdessä kumppaneidemme, kuluttajien ja asiakkaiden kanssa. Kekkilä on osa Vapo Groupia.
Me Kekkilässä halusimme selvittää, miltä puutarha- ja kasviharrastuksen tulevaisuus milleniaalien silmin näyttää. Siksi toteutimme vuoden 2018 aikana tutkimuksen, johon otti osaa 500 suomalaista ja 500 ruotsalaista 20–35-vuotiasta tulevaisuuden puutarhuria erilaisilla taustoilla ja osaamistasoilla.