Hyppää sisältöön

Vihreän kasvun askeleet

Kekkilä Vastuullisuuslaskurin avulla arvioimme raaka-aineen tai tuotteen vastuullisuutta kokonaisvaltaisesti. Tuotekehityksemme lähtökohtana on, että tuotteet kehitetään käyttötarkoitukseensa sopiviksi eri vastuullisuusnäkökohdat huomioiden.

Kekkilän missiona on rakentaa vihreää kasvua. Konsernimme, Kekkilä-BVB:n tavoitteena on kaksinkertaistaa kierrätettyjen ja uusiutuvien raaka-aineiden osuus kasvualustoissa vuoteen 2027 mennessä. Kekkilässä olemme jo hyvää vauhtia matkalla kohti tätä tavoitetta. Kekkilän vastuullisuuslaskuri auttaa arvioimaan tuotteidemme vastuullisuutta kokonaisvaltaisesti. Tuotekehityksen lähtökohtana on tuotteen toimivuus tarkoituksenmukaisesti. Tämä huomioiden valitsemme parhaat mahdolliset raaka-aineet niin, että ympäristö ja luonto kuormittuvat mahdollisimman vähän. Kekkilä vastuullisuuslaskuri on kehitetty yhdessä Kekkilä-BVB:n ja riippumattomien, vastuullisen liiketoiminnan asiantuntijatahojen kanssa sekä verifioitu KPMG:n toimesta.

Kekkilän vastuullisuusmittarin osa-alueet

Kekkilän vastuullisuusmittarin osa-alueet

 

Mittarin avulla Kekkilän kaikki tuotteet voidaan analysoida vastuullisuutensa mukaan:

Kestuullisuusmittari tuotteiden vastuullisuus

Etsi