Hyppää sisältöön

Multatestaajien kokemuksia

Kekkilän multatestaajat huomasivat, että hortensian kukinnot ovat entistä sinisempiä ja tomaatti- ja yrttisadosta näyttäisi tulevan selvästi aiempia vuosia parempi.

Mullalla on väliä!

Huhtikuussa haimme multatestaajia kokeilemaan uutuusmultatuotteitamme. Vaikka kevät näytti kylmältä ja kasvun aloitus venyi, toukokuun lämpö sai kasvun ryöpsähtämään käyntiin monella paikkakunnalla.

Kysyimme multatestaajien kokemuksia  Hortensiamullasta, Tomaattimullasta ja Ruukkuviljelymullasta, jotka tarjottiin testaajille lannoitteiden kera. Testaajat olivat suurimmaksi osaksi todella tyytyväisiä multaan ja lannoitteisiin. Kokosimme ensimmäiset kasvatuskokemukset  yhteen juhannusta edeltävällä viikolla, muutaman kuukauden kokeilun jälkeen.

Ruukkuviljelymulta saa kukat ja yrtit kukoistamaan

Anu Niinimäki kasvattaa kesäkukkia ja yrttejä Heinolassa Päijät-Hämeessä.

– Olimme viikon vuokramökillä ja kun palasimme kotiin, pihassa odotti aivan valtava kukkaloisto! Sain luonnonmukaisen Ruukkuviljelymullan kokeiluun ja istutin siihen työkaverilta saadun kohtalonköynnöksen isot pistokkaat. Ne ovat kasvaneet valtavasti, Anu kertoo.

Hän teki toisen testin pasuunakukalle, jonka syksyllä katkaistut varret hän oli koko talven ajan säilyttänyt sisällä maljakossa. Myös pasuunakukka tuntuu viihtyvän Kekkilän Ruukkuviljelymullassa. Anu kasvattaa pasuunakukkaa talon seinustalla ruukussa ja kohtalonköynnös asustaa sisätiloissa. Niinimäki on ahkera ruukkuviljelijä ja tekee erilaisia kesäkukkaistuksia mielellään.

– Lannoite on ollut myös käytössä ja siihen olen ollut erittäin tyytyväinen. Olen käyttänyt sitä myös kesäkukilleni.

Ämpäriin kesäkukkia kasvamaan

Sari Niemen vanha pihapiiri Itä-Uudellamaalla on oikea puutarhurin paratiisi. Hänen isolla pihallaan on syreenejä, vaahteroita, pensasaitoja, kasvimaa, kasvilavoja, yrttejä ja kukkapenkkejä. Niemellä on useita vanhoja metalliämpäreitä ja -saaveja, joissa hän kasvattaa helpoksi, kauniiksi ja hyväksi todettuja yksivuotisia kesäkukkia, kuten kehäkukkia, auringonkukkia, koristekrasseja ja samettikukkia.

 

 

– Olisin helposti saanut kulumaan 10 multasäkkiä, mutta päätin testata tätä yhtä säkkiä ämpärikasvatukseen. Rakastan täydentää, kaunistaa ja naamioida hieman keskeneräistä sisääntuloamme erilaisilla ruukuilla, peltiämpäreillä ja saaveilla, Sari Niemi kertoo.

 

 

– Ero on ihan selkeä, vaikka kasvuvauhdissa en vielä huomaa hirmuista eroa. Kekkilän Ruukkuviljelylannoite tuntuu ja tuoksuu luomulta. Kastelen tavallista multaa ehkä joka toinen päivä lämpötilasta riippuen, mutta Kekkilän multaa tarvitsee kastella harvemmin.

Yrtit kukoistamaan

Anu Nordblad kasvattaa lempiyrttiään basilikaa siemenestä Ruskolla Turun lähellä. Nyt hän testasi, miten eri tavalla se kasvaa eri paikoissa: kasvihuoneessa, ulkona ja lasitetulla terassilla. Nordblad sanoo olevansa vasta-alkaja viljelyssä, mutta hänen lapsuudessaan kotona viljelty paljon kaikenlaista, ja oppia on kertynyt taitavalta isältä.

– Mielestäni Kekkilän Ruukkuviljelymulta oli kuohkeaa ja pitää aika hyvin kosteutta. Tuntuu, että tänä vuonna olen saanut kasvini paremmin kukoistamaan. Luulen että osana on hyvä lannoite, jota olen lisännyt noin kerran viikossa, Nordblad arvelee.

 

 

 

Vauhtia kasvuun lannoitteella

Kanta-Hämeessä asuva Niina Syrjäaho on tehnyt vuosien varrella monenlaisia ruukkuviljelykokeiluja ämpäriperunoista mansikoihin ja yrtteihin. Tänä vuonna kylmyys hillitsi vähän harrastusta, eikä hän ole saanut esimerkiksi saanut basilikoja isompiin ruukkuihin kukkien tai mansikoiden seuraksi vieläkään. Kaikki taimet olivat olohuoneessa pitkälle kevääseen.

 

 

Ruukkuviljelymulta on hänen mielestään todella tasalaatuista koostumukseltaan, ja sitä on helppo laittaa pieniinkin ruukkuihin, kun seassa ei ole klimppejä tai oksanpätkiä. Lannoitteesta hän ei sen sijaan pitänyt.

– Lannoitteen annostelu pienellä korkilla 10 litran kannuun on aika turhauttavaa. Se on myöskin hurjan väristä ja värjää veden. Kasvit siitä kuitenkin taitavat tykätä, Niina sanoo.

– Persilja on nyt tuuhea iso puska, vaikka alunperin se oli kaupan ruokaosastolta ostettu hontelo ruukku. Se on ilmeisesti nauttinut lannoitteesta ja kasvanut oikein hienosti, sitä on jo vähän syötykin. Olen kastellut sitä suunnilleen kahdesti viikossa ja molemmilla kerroilla on lannoitetta ollut vedessä, Syrjäaho kertoo.

 

Hortensiamulta tekee kukat sinisemmiksi ja runsaiksi

Satu Koivumäki on kokenut hortensiankasvattaja Laihialta Länsi-Suomesta. Hänen nykyiset hortensiat ovat muutaman vuoden vanhoja ja ne talvehtivat kellarissa. Alkukeväästä Laihialla oli muutamia kylmiä öitä ja viileämpi jakso, joka hidasti kasvua.

 

 

 

– Vaikuttaisi siltä, että sinisen hortensiani väri on huomattavasti tummempi ja kauniimman sininen kuin edellisenä kesänä. Lehdistö on myöskin kauniin tumman vihreä ja terveen näköinen, Satu Koivumäki kertoo.

Sadun mielestä lannoitus Kekkilä Hortensiamullan ja lannoitteen kanssa on ollut huomattavasti helpompaa ja miellyttävämpää kuin aiemmin muilla tuotteilla.

– Erityisesti eron huomaa kukkien ja lehtien värissä. Sinisen hortensian väri on säilynyt hyvin, ja kukinnot ovat tänä vuonna huomattavasti edellisvuotta tummemmat.

Tarja Nieminen testaili Kekkilä Hortensiamultaa kesämökillään Pälkäneen Luopioisissa. Sää on ollut vaihtelevaa ja Tarja sai istutettua hortensian ulkoruukkuun vasta 10. kesäkuuta. Sää on ollut hieman viileähkö ja tuulinen, mutta ruukku on portaiden vieressä eikä tuuli osu siihen pahasti.

 

 

– Minulla on ollut yksi terassihortensia ruukussa jo useana kesänä; tämän kesän tilanteesta en valitettavasti voi vielä paljon kertoa, toki kuvastakin näkyy että tässä vaiheessa ainakin näyttää hyvältä! Multa vaikutti oikein hyvältä, lannoittamaan en ole vielä ryhtynyt.

Pohjois-Pohjanmaan Haapavedellä asuva Irene Harju on ostanut hortensioita useana vuonna, mutta onni ei ole oikein ollut myötä.

– Rakastan hortensioita! En ole kuitenkaan oikein onnistunut ruukussa kasvatuksessa, viime kesänä onnistuin vain yhden kanssa. Talvetusta en ole kokeillut, Irene kertoo.

Huhtikuussa Haapavedellä oli vielä kylmää, mutta toukokuussa tuli hellejakso, jolloin muutamana päivänä oli jopa +27 astetta lämmintä.

– En tänäkään vuonna ole tyytyväinen. Ei näytä onnistuvan kuten kuvista näkyy. Pettymys tuli taas hortensioideni kanssa, mutta toisaalta nämä kaksi voivat paremmin kuin aikaisempina vuosina, Irene toteaa toiveikkaasti.

 

Tomaattimulta auttaa kurkutkin parempaan satoon

Vaasalainen Anni Kiviniemi on kasvattanut tomaatteja monena kesänä, ja hän kertoo oppineensa joka vuosi jotain lisää. Tänä vuonna hän siirsi tomaatit ja kurkut lämmittämättömään kasvihuoneeseen vasta toukokuun lopulla. Yöt olivat välillä melko kylmiä, mutta pakkaselle kasvihuoneen sisälämpötila ei sentään päässyt.

Annin mukaan kasvatus on tänä vuonna sujunut paremmin, koska tomaattimulta ja lannoite tekivät taimista jykevämpiä kuin aiempina vuosina. Kasvihuoneeseen istutettaessa ne eivät olleet yhtä heiveröisiä kuin aiempina vuosina. Anni kasvattaa tomaattinsa laastipaljuissa.

– Olen tyytyväinen multaan ja lannoitteeseen, ja kasvit ovat saaneet enemmän kasvuvauhtia.

 

 

– Tomaattimulta vaikutti todella hyvältä ja laadukkaalta, istutin siihen pienet tomaatin ja myös kurkun taimia. Aiempina vuosina olen istuttanut ne tavalliseen taimimultaan, joten nyt oli mielenkiintoista päästä testaamaan tomaatille suunniteltua multaa. Tulos oli parempi, Anni kertoo.

Annin mukaan lannoitusmäärä ja laatu oli mullassa kohdillaan, sillä taimista tuli terhakoita ja tummemman vihreitä tomaattimullassa, vaikka hän kasvattaakin aina ilman lisävaloa.

– Laadun huomasi erityisesti kurkkujen kohdalla, joiden taimet jäävät liian laihassa mullassa vaalean vihreiksi ja heiveröisiksi. Ensimmäistä kertaa kurkutkin tummenivat ja tanakoituivat jo sisällä taimivaiheessa. Tämä oli mielestäni suurin huomio ja tärkein positiivinen yllätys.

Anni on käyttänyt Tomaattilannoitetta aiemminkin, ja se on aina auttanut erittäin hyvin taimien terhakoitumisessa ja kukkaterttujen syntymisessä.

– Tomaattilannoitteen ansiosta sain viime kesänä ensi kertaa aivan mahtavan sadon ja siksi luotan tänäkin vuonna tomaattilannoitteeseen.

Anne kasteli tomaatin taimia niiden ollessa vielä sisällä muutaman päivän välein. Kasvihuoneessa automaattinen kastelujärjestelmä tiputtaa niille jatkuvasti vettä säännöllisen ja tasaisen kosteuden ylläpitämiseksi.

– Osa tomaateista kukkii jo, ja muutama lajike on aloittelemassa kukintaa. Kukkia on tulossa runsaasti, odotan hyvää satoa, Anni iloitsee.

Lahtelainen Kaisa Stranius kasvattaa tomaatteja rivitalon pihassa. Toissa kesänä tomaatteja tuli paljon, mutta viime kesänä – lämmöstä huolimatta tai juuri siitä johtuen – tomaatteja ei tullut juuri yhtään. Tänä vuonna Kaisa odottaa toiveikkaasti hyvää satoa.

– Tällä hetkellä kirsikkatomaatin taimet kasvavat kovaa vauhtia, yllättävänkin vauhdikkaasti. Olen erittäin tyytyväinen multaan ja lannoitteeseen. Multa oli hyvän tuntuista ja luulen, että lannoite on vauhdittanut taimien kasvua, koska ne ovat niin hyvin kasvaneet.

 

 

– Tomaatit eivät vielä kuki, mutta pienen pieniä nuppuja alkaa jo näkyä. Kasvu on siis vasta alkupuolella, mutta hyvältä näyttää jo!

Mari Ala-Mattinen on jo 15 vuotta kasvattanut tomaatteja kasvihuoneessa Etelä-Pohjanmaalla. Sää oli alkukesästä viileä, eikä tomaatit vielä kuki. Ne ovat Marin mukaan kuitenkin hyvässä kasvussa ovat ja nuppuja on runsaasti.

– Testimultaan valitsin tomaatiksi matalan amppelitomaatti ´Venus´ -lajikkeen, jonka taimet ovat muutenkin muita pienempiä. Olen ollut multaan tyytyväinen, mullan pinta pysyy pehmeänä vaikka kuivahtaakin välillä.

Marin mielestä lannoitteen määrä tuntuu aika suurelta 10 litran kastelukannuun. Hän kastelee tomaatit säästä riippuen 1–3 vuorokauden välein. Astiat ovat suuria, joten ne eivät ihan heti kuivahda.

 

Seuraamme testaajien kasvatuksen edistymistä uudelleen elokuussa, pysy mukana!

 

Alkuperäinen juttu on julkaistu Meillä Kotona -sivustolla.

Etsi