Mikä on CIRCULANDIA?
CIRCULANDIA on EU:n Horizon Europe -rahoitteinen hanke, jonka kokonaisbudjetti on 9,6 miljoonaa euroa. Hanke käynnistyy vuonna 2026 ja jatkuu vuoteen 2030.
Tavoitteena on murtaa Euroopan nykyiset lineaariset ruoka-, ravinne-, vesi- ja pakkausjärjestelmät ja korvata ne toimivilla kiertotalousratkaisuilla. Käytännössä tämä tarkoittaa regeneratiivisen maatalouden laajentamista, paikallisten ruokaverkostojen rakentamista ja kertakäyttöpakkausten korvaamista uudelleenkäytettävillä järjestelmillä.
Hankkeessa on mukana 35 kumppania 12 maasta: tutkimuslaitoksia, kaupunkeja, yrityksiä ja kansalaisjärjestöjä. Hankkeen koordinaattorina toimii suomalainen CLIC Innovation Oy.
Demonstraatiot toteutetaan neljällä alueella eri maissa: Uudenmaan alue ja Vantaan kaupunki Suomessa, Freiburg Saksassa sekä Manacor Espanjassa. Lisäksi seitsemän eurooppalaista kaupunkia ja aluetta – mukaan lukien Espoon kaupunki – on mukana replikaattoreina, jotka toistavat toimiviksi todettuja ratkaisuja omille alueillensa.
Suomi on hankkeessa poikkeuksellisen vahvasti edustettuna. Koordinaattorin (CLIC Innovation) ja demonstraatioalueiden (Uusimaa, Vantaa) lisäksi suomalaisia asiantuntijaorganisaatioita ovat Kekkilä-BVB, Itämeren suojelusäätiö Baltic Sea Action Group, Suomen Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto ja Vaasan yliopisto. Käyttöönottoon valmistautuvia alueita Suomessa ovat Tuusula, Hyvinkää ja Raasepori.
Kekkilä-BVB tuo hankkeeseen maaperä -ja kasvualustaosaamista
Kekkilä toimii hankkeessa toimialakumppanina regeneratiivisessa maataloudessa. Rooli on neliosainen:
1. Maaperä- ja kasvualusta-asiantuntijuus
Kekkilä-BVB tuo hankkeeseen pitkäaikaisen osaamisen kasvualustoista, kompostoinnista ja ravinteiden kierrätyksestä. Tehtävänä on tuoda käytännönläheiset, markkinavalmiit ratkaisut osaksi regeneratiivisen maatalouden demonstraatioita.
2. Paikallisten biovirtojen hyödyntäminen
Kekkilä-BVB osallistuu uusien paikallisten biojakeiden tunnistamiseen, testaamiseen ja skaalaamiseen kompostoinnin raaka-aineeksi. Hankkeen tavoitteena on tuottaa 2 000–4 000 tonnia maanparannusaineita paikallisista, tähän asti hyödyntämättömistä sivuvirroista.
3. Tuote- ja prosessikehitys
Kekkilä-BVB kehittää hankkeessa uusia regeneratiivisia maaperätuotteita, kompostipohjaisia kasvualustoja, ravinnerikkaita maanparannusaineita sekä skaalautuvia kiertotalousliiketoimintamalleja kompostin käytölle.
4. Kaupallinen toteutettavuus
Kekkilä-BVB:n tehtävä on varmistaa, että kehitetyt ratkaisut ovat kaupallisesti kannattavia ja markkinakelpoisesti skaalautuvia – ei vain tutkimuksellisesti lupauksia.
CIRCULANDIA tukee Kekkilän kiertotalousstrategiaa
”Kasvualusta ei ole pelkästään puutarhanhoitoa tai viherrakentamista – se on keskeinen osa ruokajärjestelmää, ravinnekiertoa ja maaperäterveyden ylläpitoa. CIRCULANDIA antaa meille mahdollisuuden kehittää seuraavan sukupolven ratkaisuja yhdessä niiden kaupunkien, tutkijoiden ja toimijoiden kanssa, jotka käyttävät niitä oikeissa kohteissa. Olemme ainoa kasvualustavalmistaja 35 kumppanin joukossa – tämä velvoittaa ja motivoi.”
– Jussi Kankainen, Kekkilä Viherrakentaminen & Kierrätyspalvelut
CIRCULANDIA täydentää Kekkilän omaa strategiaa kiertotaloudessa: kierrätysraaka-aineiden laajamittainen käyttö kasvualustoissa, kompostointiosaaminen ja siirtymä lineaarisesta tuotannosta kiertäviin malleihin ovat asioita, joita yhtiössä on kehitetty jo vuosia. Hanke tuo siihen eurooppalaisen mittakaavan ja tutkimuksen tuen.
CIRCULANDIA-hanke lyhyesti
| Hanke | CIRCULANDIA |
| Rahoitusohjelma | EU Horizon Europe |
| Budjetti | 9,6 miljoonaa euroa |
| Kesto | 2026–2030 |
| Kumppanit | 35 organisaatiota, 12 maata |
| Koordinaattori | CLIC Innovation Oy (Suomi) |
| Suomen demonstraatioalueet | Uusimaa, Vantaa |
| Suomen replikaattori | Espoon kaupunki |
| Käyttöönottoon valmistautuvat alueet Suomessa | Tuusula, Hyvinkää, Raasepori |
| Muut suomalaiset kumppanit | Baltic Sea Action Group, Suomen Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto, Vaasan yliopisto |
| Kekkilän rooli | Asiantuntijaorganisaatio, regeneratiivinen maatalous |
Lisätietoja
Lue hankkeen tiedote:
Lisätietoja Kekkilä-BVB:n roolista hankkeessa:
Jussi Kankainen
Director, Production, Quality & Sustainability
Kekkilä Viherrakentaminen & Kierrätyspalvelut
jussi.kankainen@kekkila-bvb.com
040 537 3250
Kekkilä on Suomen johtava kasvualustavalmistaja, jolla on yli 100 vuoden historia kasvualustaosaamisessa ja yli 30 vuoden kokemus kierrätysravinteiden hyödyntämisestä. Toimimme osana Kekkilä-BVB -konsernia.