Hyppää sisältöön

Niittysuunnitelma ohjaa Vantaan kaupunkia

Niittyjen perustaminen on Vantaan kaupungille tuttua, sillä kaupungissa laadittiin muutama vuosi sitten peltojen ja niittyjen hoidon kehittämissuunnitelma.

Vantaan kaupungin puistosuunnittelupäällikkö Heidi Burjam on tyytyväinen kehittämissuunnitelmaan, jossa on käyty läpi avoimet alueet ja annettu niille hoidon tavoitteet ja hoitoluokat.

– Kaikki ihmiset eivät halua ympäristöönsä pelkästään hyvin hoidettuja nurmikenttiä. Monimuotoisuutta arvostetaan ja ötököillekin halutaan hyviä elinympäristöjä, Burjam sanoo.

Kun hoidamme puistojen reuna-alueita harvemmin ja annamme kasvillisuuden kasvaa hieman pidemmäksi, palvelee se luonnon monimuotoisuutta. Maiseman kannalta on tärkeää pitää niittyalueet edelleen avoimina.

Vantaan kaupunki omistaa noin 800 hehtaaria peltoja, joten pelloilla on suuri vaikutus maisemaan. Peltoviljelyä on monipuolistettu ja pelloille on kylvetty myös kukkaketoja, joilta kaupunkilaiset voivat käydä poimimassa kukkia kotiinsa. Kaupungin maa- ja metsätilat sekä viheralueista vastaavat suunnittelijat ja rakentajat tekevät tiivistä yhteistyötä kestävän ympäristön edistämiseksi.

Vantaan kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Suunnittelussa huomioidaan aina hiilineutraaliustavoite. Esimerkiksi viherrakentamisen työmenetelmiä kehitetään ja pitkiä maamassojen kuljetuksia vältetään.

Teksti: Markku Pulkkinen Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Julkaistu Vehreä-lehdessä 2/2022

Etsi