Hyppää sisältöön

Millaista ruokaa kasveillesi tarjoilet?

Kasvipohjaisissa luomulannoitteissa kaikki on kasveille sopivassa muodossa. Niillä kukoistavat ja tuottavat satoa myös kasvissyöjän ja vegaanin kasvit.

Kasvipohjaisissa luomulannoitteissa kaikki on kasveille sopivassa muodossa. Niillä kukoistavat ja tuottavat satoa myös kasvissyöjän ja vegaanin kasvit.

Kasvit tarvitsevat valoa lämpöä ja vettä. Ja ruokaa. Jotta pienestä versosta varttuu puu, perenna tai punaherukka – tai lapsesta aikuinen – tarvitaan monipuolista ruokaa. Samoin kuin ihmisen kasvulle ovat välttämättömiä ruuan sisältämät vitamiinit ja hivenaineet, kasvikin tarvitsee kukoistaakseen ja satoa tuottaakseen monipuolista ruokaa eli lannoitteita.

Nykyihmisen ruokakomero on jääkaappi, kasvien puolestaan multa. Mikään ruokakomero ei täyty itsestään. Kun mullan sisältämät ravinteet kuluvat vähitellen loppuun, kasville on annettava lisää ruokaa – toisin sanoen juuri sille sopivaa lannoitetta.

Jos et ole koskaan ruokkinut kasvejasi, olisiko nyt aika kokeilla? Lannoittaminen on luonnonmukaista, turvallista sekä kasvien – syötävien tai koristeellisten – kukoistuksen ja hyvän sadon näkökulmasta välttämätöntä.

 

Kasvipohjaisten luomulannoitteiden tuoksu on miellyttävä

Kekkilällä on lähes sadan vuoden kokemus kasvien ruuasta eli lannoitteista. Lannoitevalikoimasta löytyy jokaiselle kotipuutarhurille ja kasville ravintokoostumukseltaan paras mahdollinen tuote.

Tänä keväänä Kekkilä haluaa nostaa lannoitevalikoimastaan esiin perinteisen kierrtyslannoitteen Kanankakan rinnalle kiertotalouden periaattein valmistetut kasvipohjaiset tuotteet, jotka sopivat myös kasvissyöjän tai vegaanin puutarhaan, kasvihuoneeseen tai parvekkeelle.

“Moni käyttää kasvipohjaisia lannoitteita pelkästään niiden miellyttävän tuoksun vuoksi”, kertoo Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio.

Kasvien näkökulmasta kasvipohjaisissa lannoitteissa ravinteet ovat jo valmiiksi sopivassa suhteessa. Kestävän kehityksen ja kiertotalouden näkökulmasta ruokatuotannon kasviperäisillä, puhtailla jätteillä on kasvipohjaisissa lannoitteissa oiva kierrätyspolku, jonka avulla ravinteet saadaan ympäristöystävällisellä tavalla takaisin kasvien käyttöön. Eloperäinen aines myös ruokkii maan pieneliöstöä, ja huolehtii osaltaan maan kasvukunnosta.

 

Kekkilän kasvipohjaiset tuotteet ovat luomutuotantoon hyväksyttäjä koko EU:n alueella.

  • Luonnonmukainen lannoite on nestemäinen, kasteluveteen sekoitettava lannoite viherkasveille, kesäkukille, vihanneksille, yrteille ja pikkutaimille.
  • Luonnonmukainen puutarhalannoite on helposti levitettävä rakeinen lannoite kaikille pihan kasveille ja kasvimaalle.
  • Luonnonmukainen tomaattilannoite on makeita tomaatteja tuottava ja satoa aikaistava kastelulannoite parvekkeille ja kotikasvihuoneisiin. Lisätyn kaliumin ansiosta se sopii myös kurpitsan, kurkun ja kaalien lisälannoitukseen.
  • Täysin uusi tuote tänä keväänä on kasvipohjainen Luonnonmukainen nurmikkolannoite, johon on lisätty nurmikon tervettä kasvua edistävää merilevää. Tummanruskea, pienirakeinen lannoite vaikuttaa nopeasti ja on nurmikolla huomaamaton.

 

Miten aloitat helposti? Uudessa Kasvatussäkissä parvekkeella!

Kekkilä haluaa auttaa suomalaisia muuttamaan parvekkeensa varastotiloista viherkeitaiksi, joissa tekee mieli viettää aikaa, kasvattaa kasveja ja omaa ruokaa. Kasvien kanssa puuhailu on rauhoittavaa, jopa terapeuttista. Kun hoidat kasvia, hoidat samalla itseäsi, Kekkilässä uskotaan.

Viherkeitaan luomisen voi aloittaa tämän kevään uutuustuotteilla: sekä ulko- että sisätiloihin soveltuvalla viherkalustesarjalla ja kasvipohjaisesti lannoitetulla Kasvatussäkillä, jolla saa luomusatoa helposti pienessäkin tilassa. Vihannekset, yrtit tai kesäkukat voi istuttaa tai kylvää helposti suoraan pakkaukseen, kun siihen on leikattu sopivan kokoiset reiät.

Kasvattamisen ilo, kukkaloisto tai luomusato on nyt helposti kaikkien ulottuvilla. ”Mars mars parvekkeelle tai puutarhaan ja kädet multaan. Siitä se alkaa”, kannustaa Kaartokallio iloisesti.

Lisätietoja: Minka Mannerla, tuoteryhmäpäällikkö, puh. 044 5005006, minka.mannerla@kekkila.fi ja

Mari Kaartokallio, puutarha-asiantuntija 
puh. 040 6840978, mari.kaartokallio@kekkila.fi

Tuotekuvat: https://kekkila.studio.crasman.fi/collectionPub/5afec4e2fc4730e8e818da33

TIEDOTE on julkaistu 21.05.2018

Etsi