Hyppää sisältöön

Parvekkeen ei tarvitse olla varasto

– Toki asetelma suomalaisten ja ruotsalaisten parvekekulttuurin välillä ei ole ihan niin mustavalkoinen kuin tutkimustuloksista voisi päätellä, täsmentää Kekkilän brändi- ja viestintäjohtaja Nina Kinnunen. Tärkeää on ennen kaikkea ymmärtää, miksi tilanne on kehittynyt tällaiseksi.

Yksi keskeinen syy on hankaluus löytää parvekkeelle sopivia kalusteita, jotka muodostaisivat helppokäyttöisen kokonaisuuden. Saatavilla olevat viherkalusteet eivät myöskään anna mahdollisuutta oman tyylin luovaan toteuttamiseen. Tutkimustulosten selvittyä Kekkilä lähti etsimään asiaan ratkaisua yhdessä Pentagon Designin kanssa. Tuotekehityksen osallistettiin myös Kekkilän ylläpitämän Puutarha ja Piha -Facebook-ryhmän innokkaita jäseniä. Ryhmän koko on tällä hetkellä yli 85 000 henkeä.
 

Jokaisella on oikeus omaan viherkeitaaseen

Viherkalusteiden suunnittelun lähtökohtana olivat kuluttajilta tulleet toiveet. Kalusteet mahdollistavat monipuolisen yhdistelyn, ratkaisevat monelle tutut parvekkeen valaisuongelmat ja toimivat kehyksenä sekä minimalistisille että runsaille kasvillisuuskokeiluille. Lisäksi niitä voi käyttää yhtä hyvin ulkona kuin sisällä, valaisinta myöten, toteaa tuotekehitysprojektia vetänyt Kekkilän verkkokauppapäällikkö Reetta Thurman. Tuotteet on tehty valaisinta lukuun ottamatta Suomessa.

Uusi tuoteperhe on valmistettu säänvaihteluita ja käyttöä hyvin kestävästä mustaksi maalatusta metallista ja tuoteperhe koostuu seuraavista tuotteista:

· Viherlaatikko, joka muuntautuu korkkilevyn avulla istutuspöydäksi tai puutarhatarvikkeiden säilytyslaatikoksi
 
· Viherhyllykkö, joka toimii sekä tilanjakajana että telineenä eri kokoisille kasveille
 
· Viherporras, jonka avulla voit muodostaa kodin kasveista näyttävän kolmekerroksisen kokonaisuuden
 
· Vihervalaisin, jossa on betonijalka. Viherlaatikkoon ja Viherportaaseen. Valon lähteen korkeutta pystyy vapaasti säätämään
 
· Vihertuet tarjoavat köynnöskasveille mahdollisuuden kiivetä korkeuksiin. Telineen voi asentaa ruukkuun, yhdistää sermiksi tai käyttää yhdessä Viherlaatikon kanssa. Telinettä löytyy kahta eri kokoa ja mallia – Art Deco -tyylinen Laine ja minimalistisempi Linja.
 

Tuotteet tulevat myyntiin maaliskuussa, jolloin ne ovat saatavilla Kekkilän uudesta verkkokaupasta: www.kekkila.fi/kauppa. Tuotteet tullaan lanseeraamaan myöhemmin Ruotsissa, joka on Suomen ohella tärkeä kuluttajamarkkina Kekkilä Groupille. Reetta Thurmanilla on jo nyt aavistus siitä, mitkä tuotteet tulevat puhuttamaan eniten:

– Vihervalaisimelle on selvä tarve markkinoilla. Uskon sen löytävän paikkansa myös monen kylpyhuoneessa, joissa näkyy nykyisin ilahduttavan paljon kasveja. On ollut myös hauska huomata, miten jokaisella tuntuu olevan selvä näkemys siitä kumpi Vihertuen design vastaa omaa makua paremmin. Odotan mielenkiinnolla, että pääsen näkemään, millaisia keitaita tuotteilla tullaan luomaan, Reetta toteaa innoissaan.

Tutkimus toteutettiin yhdessä tutkimustoimisto Koplan kanssa Suomessa ja Ruotsissa. Kooste tutkimustuloksista on mahdollista tilata Kekkilän brändi- ja viestintäjohtaja Nina Kinnuselta.

Lisää kuvia tuotteista saa tiedusteltaessa, ota yhteyttä: sari.janatuinen@kekkila.fi
 

Lisätietoja:

Nina Kinnunen, brändi- ja viestintäjohtaja 
puh. 040 777 5333, nina.kinnunen@kekkila.fi

 

Etsi