Näin luot unelmiesi kukkapenkin

Moni haaveilee runsaasta kukkapenkistä. Perennapenkki, joka olisi tuuhea ja hyvinvoiva - ei rikkaruohoja ja aina jokin kasvi kukkimassa. Kuulostaa sadulta, eikä vastaa todellisuutta, vai mitä?

Ei hätää, sillä puutarhuri Emily Bratt kertoo kolme perusasiaa, joilla hän onnistuu perennapenkkien perustamisessa.

– Monet  perustavat uusia istutusalueita keväällä tai syksyllä. Minä teen niitä aina, kun maa ei ole roudassa. Mihin tahansa aikaan vuodesta kukkapenkin perustaakaan, on tärkeää, että sitä hoidetaan huolella kahden vuoden ajan, Emily kertoo.

– Tämä tarkoittaa erityishuomiota kasteluun, lannoittamiseen, kitkemiseen ja täydennysistuttamiseen noin kahden vuoden ajan. Et esimerkiksi pääse luistamaan kastelusta kuivna aikoina, jos istutat syksyllä, vaan siirrät sitä myöhemmälle, hän jatkaa.

Annetaan Emilyn kertoa uuden istutusalueen kolmesta tärkeimmästä asiasta.

Japaninhappomarjan eri lajikkeiden punaisen sävyissä hehkuvat lehdet sekä tyrni toimivat istutuksen selkärankana ja ovat toistuva elementti.
Kesäkuun kasveja: Isotähtiputki ja kurjenpolvet vaaleanpunaisen eri sävyissä.

2. Kukkapenkki tarvitsee selkärangan

Riippumatta siitä, miten isoa tai pientä penkkiä olet perustamassa, varmista, että suunnitelmiin kuuluu rakennekasveja. Tarkoitan tässä puita tai pensaita. Ne toimivat penkin punaisena lankana ja sitovat kokonaisuuden yhteen. Mielellään jokin kaunismuotoinens ikivihreä tai jokin muu kasvi, jolla on kaunis lehdistö tai muoto. Esimerkiksi kapeana kasvava pilarikataja tai hauskan muotoinen pensas.

Pensaan ja puun valinnassa on monta asiaa, joitka kannataa ottaa huomioon valintaa tehdessä; Kukkiiko se keväällä tai kesällä, tuleeko marjoja ja hedelmiä, entä keväisin puhkeavien kasvin lehtien olemus tai syysvärit? Ehkä myös kaarnan värillä on väliä?

Tuleeko marjoja ja hedelmiä, entä keväisin puhkeavien kasvin lehtien olemus tai syysvärit?

Kultakärsämöt vai eri punaisen sävyiset tarhakärsämöt, kummat saavat sinun sydämesi läpättämään?

3. On aika täyttää penkki perennoilla ja sipuleilla

Turvallinen valinta on käyttää ainoastaan paria eri pääväriä. Voit kuitenkin leikitellä ja yhdistää useilla eri väreillä koreilevia kasveja! Se tuo istutukseen elävyyttä ja rikkautta, jota me haluammekin.

Voi olla houkuttelevaa käyttää yhtä tai kahta kasvia, sillä saman lajin kasvit toimivat varmasti yhdessä.

Mutta älä unohda, että käyttämällä runsaasti eri lajeja perennapenkissä, lisäät myös eläinlajiston monimuotoisuutta ja puutarhan houkuttelevuutta pölyttäjille ja linnuille. Olen sitä mieltä, että se on avain rikkaaseen ja hyvinvoivaan puutarhaan.

Valitse kaksi pääväriä, jotka ovat kauniita yhdessä ja levitä ne tasaisesti kukkapenkkiin. Kokonaisuus pysyy siistinä, kun sinulla on istutusalueessa runko, joka sitoo kaiken yhteen. Lisäksi harvoin syntyy kaaosta, jos väripaletti pysyy hallittuna.

Kun teet unelmiesi kukkapenkkia, on tärkeää valita kasvualusta ja kasvit kasvupaikan olosuhteiden mukaan.

Kasvien valitseminen kasvupaikan mukaan on ehdotonta, jotta onnistut unelmien kukkapenkin tekemisessä.
Kuten jo kerroin, käytän suunnittelussa paria kukkien ja lehdistön pääväriä ja valitsen eri aikaan kukkivia ja ja muodoltaan ja korkeudeltaan erilaisia kasveja, jotka istutan ryhminä eri puolille kukkapenkkiä.  Istutuksen selkäranka tukee kokonaisuutta. Jotkin lehtiperennat ja koristeheinät voivat myös toimia muita tukevina välikasveina, sillä ne sitovat kokonaisuutta toistuessaan istutuksessa, esimerkkeinä monet sarat ja marunat.

Kasvien valitseminen kasvupaikan mukaan on ehdotonta, jotta onnistut unelmien kukkapenkin tekemisessä.

Istutan kasvit mieluiten melko tiheään, jotta kukkapenkin pinta peittyy nopeasti. Istutusväli riippuu kasvin koosta ja sen leviämisnopeudesta. Jos en tiedä kuinka isoksi kasvi kasvaa, googlaan sen tulevan korkeuden. Laitan jokaista eri lajia tai lajiketta parin kolmen kappaleen ryhminä eri puolille aluetta.

Istutus koostuu parista maanpeitekasvilajista, jotka muodostavat pohjan, josta muut perennat nousevat. Ja lisäksi tietysti aiemmin mainitut rarkennekasvit.

Emilyn blogi on julkaistu myös hasselforsgarden.se sivuilla. Hasselfors Garden on Kekkilän sisaryhtiö Ruotsissa.

Which country site would you like to visit?