Hyppää sisältöön

Utrecht sai viihtyisän aukion

Utrechtin kaupunki Hollannissa rakensi Brusselplein-aukiosta asukkailleen viihtyisän olohuoneen. Kekkilä-BVB oli kasvualustaosaamisellaan mukana maanalaisen pysäköintihallin päälle toteutetussa hankkeessa.

Brusselplein-aukio on taiteen ja katupuiden upea yhdistelmä. Aukion keskeinen elementti on vesitaideteos suihkulähteineen. Aukion reunoille on istutettu viisikymmentä kolmiokapuuta (Gleditsia tria-canthos), jotka rajaavat aukion yhdessä liike- ja asuinrakennusten kanssa.

Aukion rakentamisessa oli mukana useita yrityksiä. BVB Landscaping, joka on Kekkilän tavoin osa Kekkilä-BVB:tä, osallistui rakennusprojektiin kasvualustojen asiantuntijana ja toimittajana. Kivitöille, puille ja maanalaiselle kastelujärjestelmälle oli omat toimittajansa.

Utrechtin kaupungin puuasiantuntija Martijn Bouwer on tyytyväinen Brusselpleinin rakennusprojektiin ja erityisesti yhteistyöhön kasvualustatoimittajan kanssa.

– Heillä on vahva osaaminen puiden kasvualustojen suunnittelusta. BVB Landscaping toimitti kasvualustaksi ainutlaatuisen UrbanGranulaat–Urban-Sand-yhdistelmän, joka läpäisee hyvin hulevedet. Läpäisevän, mutta silti puille sopivasti vettä varastoivan kasvualustan ansiosta aukiolle ei tarvinnut rakentaa sadevesiviemäreitä. Tuotteet olivat korkealaatuisia ja Marc Spierings tiimeineen teki todella hyvää työtä. BVB Landscaping’in mukanaan tuoma osaaminen olikin todella tärkeää hankkeen onnistumisessa, Bouwer kiittelee.

Kuljetusten ympäristövaikutukset minimoitiin toimittamalla kasvualustat laivalla Utrechtin satamaan, jolloin maakuljetukset jäivät mahdollisimman lyhyiksi.

– Viherrakentaminen kaupungin keskustassa vaatii syvällistä tietoa puiden tarpeista ja biologiasta. Siksi oli erittäin onnistunut valinta ottaa BVB Landscaping mukaan projektiin, Bouwer sanoo.

Julkaistu Vehressä 2/2020.

Etsi

Kysy puutarha-asiantuntijalta

Mietityttääkö jokin kotipuutarhanhoidossa tai Kekkilän tuotteiden käytössä?

 

Vieraile kysymyspalstalla