Hyppää sisältöön

Viheralan tulevaisuus näyttää valoisalta – Haastattelussa Pia Kuusiniemi

Kaupunkiluonnon merkitys kasvaa

Suomen maisema-arkkitehtiliiton puheenjohtaja ja LOCI maisema-arkkitehdit Oy:n toinen omistaja Pia Kuusiniemi on vakuuttunut, että maisema-arkkitehtien työt lisääntyvät.

– Tiivistyvät kaupungit ja ilmastonmuutos lisäävät viherympäristön suunnittelijoiden työsarkaa. Maisemarakentamisen rakenneratkaisut teknistyvät, jolloin suunnittelijoiden osaaminen nousee arvoonsa, Kuusiniemi uskoo.

Hän on huolissaan siitä, että kaupunkien viheralueet ja pihat supistuvat jatkuvasti pienemmiksi suhteessa rakennettuun pinta-alaan. Kasvien menestyminen ahtaissa ja keinotekoisissa kasvupaikoissa on aina epävarmaa ja ne vaativat myös paljon enemmän hoitoa.

Rakennusten väliin pitäisi jättää enemmän tilaa, jotta maan tasolle voisi istuttaa oikeita puita ja jotka myös menestyisivät siinä.

Pia Kuusiniemi - haastattelu Vehreä-lehti 2021

– Rakennusten väliin pitäisi jättää enemmän tilaa, jotta maan tasolle voisi istuttaa oikeita puita ja jotka myös menestyisivät siinä. On hyvä muistaa, että luonto ei neuvottele. Kasvit tarvitsevat vettä, valoa, lämpöä ja ilmaa kasvaakseen.

Kuusiniemi luottaa siihen, että kaupunkiluonnon merkityksestä ja hyödyistä tietoiset kaupunkilaiset alkavat entistä ponnekkaammin vaatia vihreämpää ympäristöä.

Korkeatasoinen tilaajaosaaminen kuntasektorilla yhdistettynä suunnittelijapuolen vahvaan ammattitaitoon luo hyvin suunniteltuja ja toteutettuja puistoja.

– Luonnon tarjoamat hyvinvointihyödyt ovat todistettuja ja jos luontoa ei ole kaupungissa, eivät siellä viihdy ihmisetkään. Koronakevät näytti, kuinka tärkeitä viheralueet ovat kaupunkilaisille. Puistoihin myös halutaan nykyään satsata, mikä näkyy tilaajien panostamisessa laadukkaisiin ulkotiloihin. Korkeatasoinen tilaajaosaaminen kuntasektorilla yhdistettynä suunnittelijapuolen vahvaan ammattitaitoon luo hyvin suunniteltuja ja toteutettuja puistoja. Toki tiivistyvät kaupunkialueet edellyttävät jatkossa nykyistä suurempia investointeja, jotta puistot kestävät kasvavan kulutuksen, Kuusiniemi toteaa.

Hänen mukaansa maisemarakentamisen laatua saataisiin parannettua entisestään siten, että yksityisen sektorin tilaajilla ja rakennuttajilla olisi parempi ammattitaito tilata maisemarakentamisen suunnittelua.

Kuusiniemi on huolissaan koronakriisin vaikutuksesta viheralan lähitulevaisuuteen.

– Lyhytaikaiseen viherrakentamisen laskusuhdanteeseen on syytä varautua, sillä taloudelliset realiteetit saattavat jyrätä julkisessa rakentamisessa viherryttämisen megatrendin. Puistojen rakentamista joudutaan lykkäämään, kun kunnalla on välttämättömiä menoja muualla.

Teksti: Markku Pulkkinen
Kuvat: Susa Junnola

Julkaistu Vehreä-lehdessä 2/2021

Etsi