Hyppää sisältöön

Kasvimaaprojekti – mitä kasvatan tänä vuonna?

Sosiaalisen median vaikuttaja Henriikka Reinman innostui puutarhanhoidosta, kun hän osti talon valtavalla kasvimaalla. Lue, miten Henriikan kasvimaaprojekti edistyy ja mitä hän aikoo tänä sesonkina kasvattaa.

Uskalla kokeilla, mokailla ja onnistua

Somevaikuttaja Henriikka Reinmanilla ei ollut aikomustakaan ryhtyä puutarhuriksi, kunnes hän osti talon valtavalla kasvimaalla. Henriikka kuvaa itseään vielä amatööriksi puutarhajutuissa, mutta kuitenkin innokkaaksi kokeilijaksi. Nyt käynnissä on kasvimaaprojekti.

”On mukavaa, kun saa kokeilla ja mokailla, ja toisaalta samalla oppia, oivaltaa ja onnistua.”

Kasvimaaprojekti

 

Kasvimaaprojekti – mitä kasvimaalle tänä vuonna?

Tänä sesonkina Henriikka aikoo kasvattaa monipuolisesti erilaisia juureksia, vihanneksia ja yrttejä kasvimaallaan. Kasvamaan on tarkoitus saada muun muassa lehtiselleriä, härkäpapua, perunaa, sipulia, mangoldia, rucolaa, porkkanaa, tomaattia, pinaattia ja paljon muuta.

 

Millä tuotteilla onnistun?

Henriikka aloitti kasvimaan pohjatyöt kalkitsemalla Puutarhakalkilla ja lannoittamalla Kevätlannoite PLUS+ -lannoitteella. Maata Henriikka paransi Puutarhamullalla, joka sopii kaikkien pihan kasvien istuttamiseen ja nurmikon perustamiseen. Kaikki puut ja pensaat ympäröidään kauniilla Koristekatteella pähkinänruskeassa värissä.

”Koristekate näyttää kauniilta, mutta myös suojaa maaperää, pidättää kosteutta ja estää rikkakasvien siementen leviämistä.”

Kekkilä koristekate

 

Myöhemmin kesällä Henriikka lisälannoittaa kasvimaata Kanankakalla ja syksyksi on hankittu jo valmiiksi Syyslannoite PLUS+ kasvukauden päättymistä varten.

 

Lue tarkemmin Henriikan suunnitelmista kasvimaalle hänen Instagram-tililtään @aamukahvilla.

 

Kuvat: Toni Eskelinen

Etsi

Kysy puutarha-asiantuntijalta

Mietityttääkö jokin kotipuutarhanhoidossa tai Kekkilän tuotteiden käytössä?

 

Vieraile kysymyspalstalla