Hyppää sisältöön

Grillattua kesäkurpitsaa, tomaattia ja pistaasikastiketta

Ruokaisa grilliherkku viimeistellään maukkaalla öljykastikkeella.

Grillattua kesäkurpitsaa, tomaattia ja pistaasikastiketta

Ainekset

Grillatut kasvikset

  • 4 pientä kesäkurpitsaa
  • tilkka hyvää oliiviöljyä
  • 1 pieni punasipuli
  • 2 rkl sitruunan mehua
  • ripaus suolaa ja sokeria
  • 1 tlk (400 g) kikherneitä
  • 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • 1 keskikokoinen tomaatti (vihreäkin käy)
  • silputtua tuoretta korianteria
  • 100 g fetajuustoa

Kastike

  • ½ dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
  • 2 ½ rkl hyvää oliiviöljyä
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl vettä
  • 1pieni valkosipulinkynsi
  • 4-5 kierrosta mustapippurimyllystä
  • 1/4 tl sokeria

Valmistus

Valmistusaika: noin 30 minuuttia

  1. Leikkaa kesäkurpitsat pituussuunnassa juustohöylällä ohuiksi siivuiksi.
  2. Kuori ja silppua punasipuli ja pane silppu kulhoon yhdessä sitruunanmehun kanssa. Mausta ripauksella sokeria. Nosta sivuun.
  3. Sipaise viipaleiden pintaan kevyesti öljyä ja paista pannulla kauniin värisiksi molemmin puolin. Mausta ripauksella suolaa ja jaa tarjoilulautasille.
  4. Valuta säilykekikherneet ja huuhdo ne. Paahda kikherneitä hetki kuumalla pannulla jeeran ja öljytilkan kanssa.
  5. Halkaise tomaatti ja poista siemenet esimerkiksi teelusikan avulla. Silppua tomaatin hedelmäliha.
  6. Rouhi pistaasipähkinät pieneksi ja yhdistä kaikki kastikkeen ainekset, maista ja lisää mausteita tai viinietikkaa tarvittaessa.
  7. Yhdistä kikherneet, pieneksi silputtu tomaatti ja punasipuli-sitruunamehuseos. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
  8. Mausta kesäkurpitsaviipaleet kastikkeella ja lisää päälle kikherne-tomaatti-punasipuliseosta, silputtua korianteria ja murennettua fetajuustoa.

Nauti

Nauti kasvisherkku heti  ja anna makujen viedä kielesi mukanaan.

Etsi