Hyppää sisältöön

Hyvä piha huomioi kestävän kehityksen

Kestävä kehitys asettaa uusia vaatimuksia myös pihojen suunnittelijoille ja rakentajille. Pihan ympäristöystävällisyys on huomioitava niin suunnittelussa, rakentamisessa kuin käytössäkin.

Kestävä kehitys asettaa uusia vaatimuksia myös pihojen suunnittelijoille ja rakentajille. Pihan ympäristöystävällisyys on huomioitava niin suunnittelussa, rakentamisessa kuin käytössäkin.

Kestävämpää ympäristörakentamista

Viher- ja ympäristörakentajat ry (VYRA) kouluttaa jäseniään viherrakennusalalla, ja kestävän kehityksen mukaisen ajattelutavan vahvistuminen on huomattu sielläkin.

– Trendinä on, että tilaajat pyrkivät minimoimaan ympäristöpäästöt pihojen rakentamisessa. Paikalla olevaa luontoa ja maanmuotoja hyödynnetään ja maamassat pyritään käyttämään uudelleen. Tämä on hyvä asia, koska silloin rakentamisen aikainen rekkaralli ja päästöt vähenevät, Vyran (edellinen) toiminnanjohtaja Ilkka Väre perustelee.

– Rakentamisen aikaisista hiilidioksidipäästöistä ei vielä yleensä vaadita laskelmia tarjouspyynnöissä, mutta sitä kohti mennään. Esimerkiksi Oslossa on jo määrätty maksimipäästöt viherrakentamisessa. Sen myötä esimerkiksi viherrakentamisessa käytettävät koneet ovat muuttuneet yhä enemmän sähkökäyttöisiksi. Helsingin kaupunkikin on jo laskenut suurimpien ympäristörakennuskohteidensa hiilidioksidipäästöt, Väre tietää. Kestävän ympäristörakentamisen toimintamallin (KESY) Väre nimeää viherrakentamisen isoksi kuvaksi. Tilaajat ottavat kestävän ympäristörakentamisen kriteerit ja vaatimukset huomioon.

– Pihoista halutaan aikaisempaa monikäyttöisempiä ja  pitkäikäisempiä. Esimerkiksi pihojen kivi- ja puurakentaminen on lisääntynyt, mikä nostaa pihojen arvoa ja toki myös rakentamiskustannuksia. Pihoille halutaan myös ihmisten yhdessäoloon  kannustavia elementtejä. Sosiaalisen toiminnan mahdollistaminen on yksi hyvän ja kestävän kehityksen mukaisen pihan ominaispiirre.

Tilaajat pyrkivät minimoimaan ympäristöpäästöt pihojen rakentamisessa. Paikalla olevaa luontoa ja maanmuotoja hyödynnetään ja maamassat pyritään käyttämään uudelleen.

Hyvä piha huomioi kestävän kehityksen Ilkka Väre

Uusia ratkaisuja kaupunkeihin

Tiiviissä kaupunkirakentamisessa Väre on huomannut kattopuutarhojen, kansirakenteiden ja kantavien kasvualustojen selvästi lisääntyneen. Myös kaupunkiviljely eli lähiruoan tuottaminen huomioidaan usein puistojen ja pihojen suunnittelussa. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien lisääntyvien hulevesien käsittelyyn kehitetään myös uusia tapoja.

– Helppohoitoisuuskin on tärkeä tavoite nykypihoissa. Niille jätetäänkin usein alueita, jotka eivät tarvitse säännöllistä hoitoa. Samalla tuetaan luonnon monimuotoisuutta, mikä on oleellinen osa kestävyyttä. Esimerkiksi niityt ovat perhosille ja hyönteisille mieleen.

– Hyvän pihan keskeinen piirre on myös se, että asukkaat osallistetaan suunnitteluun. Uudiskohteiden tulevilta asukkailta kannattaa kysyä jo rakentamisvaiheessa, mitä toiveita heillä on tulevalle pihalleen, Väre kannustaa.

HYVÄ JA KESTÄVÄ PIHA

    •  käyttäjät otetaan mukaan suunnitteluun
    • huomioidaan kestävän ympäristörakentamisen (KESY) periaatteet
    • rakentamisessa hyödynnetään paikan luontoa, maanmuotoja, maa-ainesta ja rakenteita
    • tukee luonnon monimuotoisuutta
    • on helppohoitoinen
    • antaa mahdollisuuden ihmisten kohtaamisiin ja kannustaa sosiaaliseen elämään
    • tarjoaa jokaiselle käyttäjälle jotakin
    • palvelee kaikenikäisiä
    • ilmasto (sateet, lumi jne.) on huomioitu
    • asukkaat sitoutuvat pitämään hyvässä kunnossa

 

Julkaistu Vehreä-lehdessä 2019. Teksti ja kuvat Markku Pulkkinen.

Etsi