Hyppää sisältöön

Pala viidakkoa

Vihreys kuuluu tamperelaisen Rami Kivistön kotiin ja elämään. Luonnosta kiinnostunut viherkasviharrastaja on menettänyt sydämensä persoonallisille kasveille ja tropiikin vihreydelle.

teksti ja kuvausjärjestelyt: Johanna Vireaho
kuvat: Hanna Marttinen

Kuuden metrin korkuinen viherseinä ei ollut Rami Kivistön mielessä, kun hän kiinnitti puolisonsa kanssa Vitran hyllyjä seinälle. Hyllyt oli suunniteltu pariskunnan cornish rex-kissoille Onnille ja Nerolle, jotka saisivat vapaasti kiipeillä niillä. Kissat eivät kuitenkaan innostuneet posliinihyllyistä eivätkä ottaneet niitä tähystys- ja kiipeilypaikoikseen.

Seinällä koreilikin jonkun aikaa tyhjät hyllyt, mutta luonnosta ja viherkasveista innostunut Rami sai idean sijoittaa hyllyille viherkasveja. Nyt seinä vihertää ja rönsyää, ja luo ruokailutilaan persoonallisen, trooppisen tunnelman. Pystysuunnassa kasveilla on tilaa seikkailla ja kasvaa, eivätkä ne vie lattialta pinta-alaa.

Nero-kissa nauttii vihreydestä. Rami nostaa myrkyllisimmät, kuten esimerkiksi tyräkit, pois kissojen ulottumattomista. Kissat jättävät pääsääntöisesti kasvit rauhaan eivätkä järsi niitä, joskus lähinnä kaatavat leikeissään kumoon, sanoo Rami.

Kahteen suuntaan avautuvat ikkunat tarjoavat valoa ruokailutilaan sijoittuvalle trooppisten kasvien keitaalle. Ikkunaa varjostaa ulkopuolella kookkaaksi kasvanut mantsurianjalopähkinä, jonka lehtien välistä siivilöityy kasveille lempeää valoa.

Samettiköynnösvehka Philodendron scandens f. micans muistuttaa yleisempää herttaköynnösvehkaa, mutta sen lehdet tuovat mieleen sametin. Molemmat kasvit ovat helppohoitoisia ja nopeakasvuisia köynnöksiä valoisalle hajavalon ja jopa varjon paikalle.

– Pidän vihreästä, ja olen tarkoituksella antanut trooppisten kasvien kasvaa villisti, vähän rönsyten, jolloin tuntuu, että luonto voi olla osana kotia. Kun vihreyttä on riittävästi, on viidakkomaisuus kiehtovaa. Viherkasveissa luonto ja ihmisen luoma kohtaavat.

Kasvit luovat kotiin miellyttävää, rauhoittavaa vehreyttä. Viherkasvien hoito tekee hyvää myös mielelle, jos puuhaan suhtautuu rennolla otteella eikä pidä hoitoa työläänä. Kasvien parissa puuhaileminen onkin Ramille sopivaa vastapainoa työelämän hektisyydelle.

Vitran posliinihyllyt ja lukuisat viherkasviruukut muodostavat kodin viherseinän. Kuvassa mm. unelma, enkelinsiipibegonia ja aarnipeikonlehti.

Valikoivasti kasveja

Rami haluaa hankkia kotiin vain sellaisia kasveja, jotka miellyttävät tarkan viherkasviharrastajan silmää ja tuovat sopivaa tunnelmaa. Kodin kasvit on ryhmitelty kokonaisuuksiksi, jolloin vaikutelma on runsas ja vehreä.

– Yleensä kiinnitän huomioni kasvin ulkonäköön ja kasvutapaan. Vaikka pidän kookkaista kasveista, voi niitä hankkia vain rajallisesti, kun osa kasveista kasvaa ylisuuriksi. Kasvien lehtimuodot, värit ja olemus ovat ratkaisevassa asemassa. En osta kasveja koskaan sen vuoksi, että ne olisivat esimerkiksi juuri nyt trendikkäitä, vaan luotan omaan makuuni. Vaikka kilpipiilea, peikonlehti ja lyyraviikuna ovat olleet suosittuja trendikasveja, olen ostanut kasvit vain niiden tuoman tunnelman vuoksi. Ne sopivat tiettyihin paikkoihin kodissani.

Tummaraunioinen Asplenium trichomanes rakastaa sumuttelua. Luonnossa se kasvaa varjoisilla paikoilla suurten kivien ja kallioiden kupeessa. Kotiolosuhteissakaan se ei vaadi suurta ruukkua ja runsasta multamäärää, mutta kaipaa tasaista kosteutta.

Viikunan Ficus petiolaris lehdissä on punaiset lehtiruodit. Kasvi on osoittautunut mukavan helppohoitoiseksi viherkasviksi. Sijoita hajavalon paikkaan, älä suoraan paahteisen ikkunan äärelle. Kastele maltilla, sillä Ficus petiolaris on tottunut melko kuiviinkin kasvuolosuhteisiin.

Rami voi jättää persoonallisia kasveja kaupan hyllylle eikä hän tunnusta keräilevänsä tiettyjä kasvilajeja. Nyt kiinnostuksen kohteena ovat kuitenkin eri lehtivärit ja kirjavalehtiset kasvit.

– Samettiköynnösvehka Philodendron scandens f. micans on mielestäni hieno. Sen lehdet ovat tummat ja näyttävät kuin sametilta. Uusimpia hankintojani on myös Ficus petiolaris –viikuna, jonka punaisia lehtiruoteja en vain voinut vastustaa, kertoo Rami.

Pöytää vehreyttää aina kokoelma viherkasveja. Nyt asetelmassa mm. aaloehybridi ja punaiset lehtiruodit omaava viikuna Ficus petiolaris.

Globaalia vihreyttä

Parasta viherkasviharrastuksessa on kasvien luoma tunnelma. Ramille riittääkin, että hän saa luotua kotiin rauhoittavaa vihreyttä, mutta kaikkia kasveja hän ei havittele. Aina kasveja voi käydä ihailemassa kasvitieteellisissä puutarhassa ja matkoilla, jossa näkee kasveja ja myös eläimiä niiden luonnollisessa miljöössä. Yleensä Rami valitseekin matkakohteen juuri kasvien ja luonnon perusteella. Euroopan ja Pohjoismaiden alueen matkoilta saapuu joskus tuliaisina kasveja, kun EU:n alueelta on sallittua tuoda kasveja omaan käyttöön.

Köynnösvehka ’Ring of Fire’ herättää huomiota kirjavilla, kookkailla lehdillään. Pääsääntöisesti köynnösvehkat ovat viherkasveina kestäviä valoisalle tai hajavalon kasvupaikalle. Ne sietävät monenlaisia olosuhteita, eivätkä pienestä kuivuudestakaan ota heti nokkiinsa.

Pitsi-itulehti Kalanchoe daigremontiana yllättää. Se kasvattaa pieniä alkuja lehtien kärkeen, ja yhtäkkiä taimia putkahteleekin sieltä täältä ruukuista viherharrastajan yllätykseksi. Kivipääkallot ovat matkamuisto, ja ne symboloivat Ramille elämää.

– Haluan, että kasveilla on oikeasti mahdollisuus elää ja kasvaa pohjoisen kotioloissa. Joskus minua häiritsee, että kasveja ostetaan vain hetken iloksi. Mielestäni kasveilla pitäisi olla edes menestymismahdollisuuksia. Harkitsen ja pohdin siksi kasvien hankintaa huolellisesti ennen ostopäätöstä. Kotona ei ole aina yksinkertaisesti tilaa uusille kasvilöydöille, vaikka vähän villi runsaus onkin mieleeni, mutta en halua kuitenkaan asua ”pöheikössä”. Yritänkin pohtia kasville etukäteen kasvupaikan.

Hienohelman Asparacus densiflorus ’Sprengeri’ pienestä taimesta kehittyy ajan kanssa näyttävä ja hienostunut. Hieno helma on ollut meillä suosittu viherkasvi jo 1900-luvun alussa.

Pienet pullot ja maljakot sopivat tammenterhojen idätykseen ja luovat pieniä viherasetelmia. Kutistunut terho tipahti jo pulloon, mutta ei hätää, taimi odottaa jo mökin maaperään istutusta.

Kodin ruokailutilan ikkunoista pilkottaa vähän valoa. Majesteettiset kumiviikuna ja lyyraviikuna peittävät ikkunanäkymää. Vihreys muodostuu ylhäältä alaspäin laskeutuvien köynnösten, kuten posliinikukkien ja samettiköynnösvehkan, muodostamasta verhosta, hyllyjen ja pöydän ruukuista ja ikkunaa peittävistä kookkaista viherkasveista. Nurkassa kohti kattoa kurottelee bambumaisen olemuksen omaava täplätraakkipuu.

Täplätraakkipuu Dracaena surculosa on nopeakasvuinen, bambumainen viherkasvi. Kasvi voi yllättää valkoisilla, hyväntuoksuisilla kukilla.

– Joidenkin kasvien kasvu voi oikeasti yllättää, kuten esimerkiksi täplätraakkipuun. Olen kasvattanut kasvin pienestä pistokkaasta, ja se on hurahtanut jo yli kolmeen metriin. Kasveja on jo niin paljon, että niille ei ole enää paikkoja. En laske viherkasvejani, niitä on joka tapauksessa liikaa, Rami naurahtaa.

Rami kasvattaa kokeiluluontoisesti kasveja myös siemenistä. Svensktennin maljakossa punatammen alku.

Etsi