Hyppää sisältöön

Vehreä kasvihuone Kekkilän Viherlaatikoilla

Viherlaatikoiden avulla saa helposti luotua vehreän kasvihuoneen. Niihin mahtuu paljon multaa, jossa kasveilla on tilaa kasvaa. Myös kosteus säilyy pidempään, kun multaa on reilusti, näin estetään kasvien kuivuminen. Lue lisää, mitä Mrs. Jones -blogin Jonnan upeasta kasvihuoneesta löytyy.

Yrttitarha kasvihuoneeseen

Kesä tuli ja tällä kertaa sen tulo ei yllättänyt tätä innokasta puutarhuria. Koronan vuoksi kevään aikataulut olivat normaalia verkkaisemmat ja oli aikaa syventyä niin pihan kuin kasvihuoneen laittamiseen. Nautin ulkona olemisesta, sormien upottamisesta multaan ja yrttien tuoksusta. Tämän kesän juttuni tuntuu olevan se, että istuttelen huoletta erilaisia yrttejä samaan laatikkoon.

Kasvihuone Kekkilän Viherlaatikot yrttitarha

Kaunis kasvihuone täyttyy kesällä ihanista tuoksuista ja mauista.

Helppohoitoisuutta kasvihuoneeseen

Viime kesänä hyväksi todetut Kekkilän Viherlaatikot saivat seuraa kahdesta uudesta, sillä aiemmin hankitut Viherlaatikot olivat osoittautuneet fiksuimmaksi mahdolliseksi ratkaisuksi pitää yrtit ja tomaatit tyytyväisinä, kun saaressa kasteluväli saattaa venyä pidemmäksi kuin kotioloissa. Viherlaatikon allas on niin suuri, että multa pysyy kosteana ja kasvit voivat valtavan hyvin.  Korkeus on mitä parhain ja tykkään itse valtavasti tuosta mustasta väristä.

Kasvihuone Kekkilän Viherlaatikot

Kekkilän jalalliset Viherlaatikot sopivat erinomaisesti kasvihuoneeseen. Musta väri luo kontrastia vihreän kanssa.

Kasvihuone Kekkilän Viherlaatikot yrttitarha

Reheviä yrtteja on helppo hoitaa, sillä Viherlaatikko luo juuri sopivan ja ergonomisen työskentelykorkeuden.

Kasvihuone Kekkilän Viherlaatikot yrttitarha

Hauskat lattialaatat tuovat ilmettä kasvihuoneeseen.

Satoa koko kesäksi

Olen nyt usean vuoden kokemuksella päätynyt siihen, että istutan kasvihuoneelle pääosin yrttejä ja salaatteja, koska niistä saa satoa koko kesän. Sadonkorjuun aika kun sattuu usein jo siihen, kun palaamme koulujen alun vuoksi saaresta kaupunkiin ja ihanat tomaatit ja zuccinit saavat kasvaa saaressa ihan keskenään.

Kekkilä viherlaatikko kasvihuone yrttitarha

Kasvihuoneen vehreys jatkuu ulko metsään lasiseinien -ja katon ansiosta.

kekkilä viherlaatikko kasvihuone yrttitarha

Viherlaatikoiden taakse voi asettaa Linja Vihertuet, jolloin esimerkiksi tomaatit ja muut korkeaksi kasvavat kasvit saavat tukea.

 

Teksti ja kuvat: Jonna Kivilahti. Julkaistu Mrs. Jones -blogissa 16.6.2020.

Etsi