Hyppää sisältöön

Istuta kasvit oikein

Hankitpa kasveja suunnitelmallisesti tai ihastuessasi hetken mielijohteesta, panosta kasvien istuttamiseen. Jotta kasvi kasvaa puutarhassasi hyvin ja näyttää upealta, pitää sen juurtua hyvin, kirjoittaa Pihailon puutarhuri Lea.

Kasvilla on vahva, mutta herkkä juuristo. Jos tutkit tarkemmin ostamasi taimen juuria, huomaat että kasvin juuret voivat olla kovia ja paksuja, mutta juurten kärjet ovat aina ohuempia ja hieman karvaisia. Juuren kärjessä sijaitsevat pienet juurikarvat, jotka ottavat mullasta eli kasvualustasta vettä ja ravinteita ja kasvavat koko ajan. Kasvin juuristo ottaa maasta kosteutta sitä mukaa, kun aurinko ja tuuli haihduttavat vettä kasvin vihreistä maanpäällisistä osista.

Jos istutat taimen kovaan, tiiviiseen maahan tai vahingossa katkaiset kaikki taimen ohuimmat juuret, on kasvi vaikeuksissa. Juuristo ei toimi, ja kasvi ei saa vettä kasvuunsa. Lehdet lerpahtavat ja kasvia pystyssä pitävä nestejännitys häviää.

Valmistele hyvä kasvupaikka

Voit nauttia kasvien kasvusta ja vehreästä puutarhasta huolettomasti silloin, kun valmistelet kasvupaikan hyvin. Uuden mullan lisääminen maahan on usein tarpeen, sillä pelkkä pihassa oleva pohjamaa on usein kasvien kasvulle haasteellista. Maa voi olla hyvin hiekkaista, jolloin vesi ja ravinteet valuvat liian nopeasti istutuksen läpi. Savinen maa muuttuu helposti märäksi ja kuivuessaan todella tiiviiksi, jolloin kasvin juuret eivät saa happea. Kiviseen maahan on vaikeaa kaivaa kuoppaa, ja juuret eivät kivien seassa pääse kasvamaan luonnollisesti.

Uuden mullan lisääminen maahan on usein tarpeen, sillä pelkkä pihassa oleva pohjamaa on usein kasvien kasvulle haasteellista.

Perennat eli pihan monivuotiset kukkijat tarvitsevat hyvin kasvaakseen 30–50 cm paksuudelta hyvää maata. Pensaille sopii 50 cm multasyvyys. Puun juuristo kasvaa suureksi, ja puu tarvitseekin 80 cm syvyisen kuopan.

Kaiva kasville riittävän syvä kuoppa. Lisää kuoppaan esimerkiksi Kekkilä Kasvumulta Kestävä+ -multaa ja sekoita se lapiolla sekaisin pohjamaan kanssa. Ei haittaa, vaikka pohjamaasta tulisi vähän hiekkaa tai pieniä kiviä mullan sekaan.

Perennojen istutus

Istuta perennoja kerralla riittävästi ja noudata suositeltua taimiväliä. Maanpeiteperennat istutetaan 20–25 cm välein. Suuremmille perennoille, kuten koristeheinille, sopii 40–50 cm taimiväli. Onnistunut istutus kehittyy kasvaessaan maata peittäväksi. Jos istutat taimet liian harvaan, istutukseen jää aukkoja, joihin rikkakasvit herkästi kasvavat.

Valmistele perennoille yhtenäinen, laaja multatila, jossa kasvien juuret pääsevät kasvamaan vapaasti. Ota taimi irti taimiruukusta varovasti ja istuta kuoppaan. Istuta taimi samaan syvyyteen, jossa se oli ruukussa, ja lisää multaa hieman juuripaakun päälle.

Muotoile perenna-alue siten, että kasteluvesi ei valu heti alueelta pois. Tee pieni syvennys alueen reunaan tai matala painauma kasvin ympärille.

Pensaiden istutus

Istuta pensaan taimet suositellulle etäisyydelle toisistaan. Saat koristepensaista pihaan kauniin kokonaisuuden, kun istutat useammasta pensaasta ryhmän. Yksittäinen koivuangervo ei näytä oikein miltään, mutta seitsemän taimen ryhmä näyttää ihanalta kukkiessaan, syysvärissään ja myös talvella lehdettömänä.

Saat koristepensaista kauniin kokonaisuuden, kun istutat ne ryhmään.

Valmistele pensaille yhtenäinen, riittävän syvä multatila. Poista pensaan taimi ruukusta ja avaa sen juuria hieman paakun alaosasta, jotta kasvin juurtuminen helpottuu.

Kaiva taimille kuopat. Tiivistä multaa kuoppien pohjalla kädellä painelemalla, jotta kasvi ei ajan myötä painu liian syvälle mullan tiivistyessä. Aseta taimet kuoppaan samaan syvyyteen, jossa ne olivat ruukussa, ja lisää hieman multaa juuripaakun päälle. Muotoile pensaiden alue siten, että kasteluvesi ei valu siitä pois. Tee pieni syvennys pensasalueen reunaan tai matala painauma jokaisen kasvin ympärille.

Puiden istutus

Puun kasvu on hidasta ja kasvattaminen vaatii kärsivällisyyttä. Puusta kasvaa kaunis ja hyväkuntoinen, kun istutat puun huolella. Valmistele puulle riittävän suuri kasvutila. Muista sekoittaa pohjamaata lisäämäsi mullan sekaan. Puun juuret ovat vahvat, ja puu viihtyy hyvin kivensekaisessakin mullassa.

Poista puu taimiruukusta. Puun juuristo voi olla myös paakku, joka on pakattu juuttikankaaseen. Leikkaa kangas auki ja poista se varoen juuriston ympäriltä. Avaa puun juuria varovasti taimipaakun alaosasta.

Tiivistä istutuskuopan pohja hyvin, jotta puu ei mullan tiivistyessä vajoa liian syvälle kuoppaan. Istuta puu samaan syvyyteen, kuin se on taimiruukussaan. Puun runko ei saa painua mullan sisään, sillä tämä aiheuttaa kasvuhäiriötä ja puun kuolemisen.

Kastele puu ennen kuin suljet istutuskuopan. Lisää sen jälkeen multaa taimen pinnan päälle sen verran, että taimiruukun muoto ei jää näkyviin.

Puun kasvu on hidasta ja kasvattaminen vaatii kärsivällisyyttä.

Kun puun runko heiluu tuulessa, heiluttaa runko myös juuristoa maan alla. Kun juuripaakku liikkuu, pienet, juuri kasvamaan alkaneet juurikärjet katkeilevat ja heiluvan puun juuristo ei pääse juurtumaan kunnolla. Tue puu istuttaessa, jotta juuristo ja koko puu saavat hyvän alun kasvulleen. Lyö maahan kaksi tukiseivästä noin 40 cm etäisyydelle rungosta. Kiinnitä puun runko seipäisiin leveällä huopanauhalla. Tarkista seipäiden, puun rungon ja tukinauhojen kunto vuosittain, jotta sidos ei pääse vaurioittamaan puun kuorta.

Poista tukiseipäät kahden-kolmen vuoden kuluttua istuttamisesta. Voit kokeilla varovasti puun runkoa heiluttamalla, onko puu juurtunut. Jos maan pinta liikkuu rungon mukana, tukiseipäitä tarvitaan vielä.

hyötykasveja istutetaan lavaan

Hyötykasvien istutus

Pienten kurkkujen, lehtikaalien, tomaattien tai yrttien taimet ovat vielä hentoja ja pieniä, kun istutat ne alkukesällä maahan. Juuristo taimiruukun sisällä voi olla vielä pieni, joten käsittele taimia hellästi, etteivät juuret katkea.

Valmistele hyötykasveille hyvä multatila. Mullan pitää olla ilmavaa, jotta juuristo pääsee hyvään kasvuun. Paranna viljelylaatikon tai kasvimaan maata Kekkilä Viherkompostimullalla tai uudella Kekkilä Kasvumulta Kestävä+ -mullalla. Huolehdi myös, että maassa on satokasveja varten riittävästi ravinteita.

Levitä luonnonmukaista Kekkilä Kanankakkaa viljelyalueen pinnalle ja sekoita pintamullan sekaan. Kuivassa ja köyhemmässä maassa kasvavat yrtit, kuten oregano ja timjami tarvitsevat ravinteita kasvuunsa vain vähän. Salaatit, porkkanat ja sipulit reilummin. Ravinnesyöpöille, kuten tomaateille, kurkuille, kurpitsoille ja kaaleille ravinteita pitää olla runsaasti saatavilla, jotta kasvu on hyvää ja satoisaa.

Poista taimi ruukusta ja kaiva taimelle kuoppa. Lisää ravinnesyöpöille satokasveille vielä pieni kourallinen raemaista Kekkilä Kanankakkaa kuopan pohjalle ja sekoita. Istuta taimi kuoppaan hieman syvemmälle, kuin se oli taimiruukussa ja tiivistä multa taimen juurelta. Muotoile multa taimen alueelta siten, että kasteluvesi valuu taimen juurelle eikä alueelta pois.

kanankakkarakeita kädessä

Älä unohda tärkeintä – kastelua!

Kasvin ja juuriston kasvu vaatii valoa, lämpöä ja kosteutta. Vesi on kasvin hyvinvoinnille elinehto. Kasvit ovat kastelutarpeensa suhteen erilaisia. Toisen kasvin juuret viihtyvät aina kosteassa maassa, jonkun toisen kasvin juuristo taas tarvitsee välillä kuivumista ja selviää kuivassakin maassa.

On myös kasveja, kuten kurjenmiekka, jotka selviävät hyvin vaihtelevissa olosuhteissa. Kurjenmiekkaa istutetaankin esimerkiksi sadevesien valuma-alueille, joissa välillä on todella märkää ja välillä todella kuivaa, sadetilanteen mukaan.

Kasvin ja juuriston kasvu vaatii valoa, lämpöä ja kosteutta. Vesi on kasvin hyvinvoinnille elinehto.

Uusien kasvien istutuksessa tärkeintä on kastelu. Kun maa on kostea, pääsee juuristo kasvamaan ja kehittymään, jolloin koko kasvi kasvaa hyvin. Hyvin kasteltu taimi kukkii kauniisti jo heti istutusvuonna, ja saattaa tehdä marjojakin. Säännöllisesti kastellut hyötykasvit eivät houkuttele tuholaisia ja tuottavat enemmän maukasta satoa.

Istutuskastelu

Kun olet istuttanut kasvin, kastele taimea riittävästi. Sopiva määrä vettä perennan taimelle on 5–10 litraa kerralla (normaaliin puutarhakastelukannuun mahtuu vettä 10 litraa). Yhtä pensasta kastellaan 30 litralla vettä ja puulle annetaan vettä 50 litraa eli viisi kastelukannullista kerralla.

Kastele mieluummin harvemmin, mutta kerralla kunnolla, sillä veden tulee imeytyä kasvin juuristolle saakka. Pelkästä multapinnan kastelusta ei ole mitään hyötyä. Anna veden imeytyä maahan rauhassa. Kastele useampaa kasvia kulkemalla kannun tai letkun kanssa edes takaisin tai jätä vesiletku lirisemään pienellä painella kasvin tyvelle.

Kastele mieluummin harvemmin, mutta kerralla kunnolla.

Säännöllinen kastelu

Kastele monivuotisia kasveja koko istutusvuoden ajan tehostetusti ja vielä seuraavanakin vuonna, jos on todella kuivaa. Käytä apuna tihkuletkuja ja kastelujärjestelmiä, jos istutat uuden pihan kasvillisuuden kerralla. Tutki, mikä maan kosteustilanne on. Kokeile maata sormella syvemmältä ja tarkkaile sääennusteita. Maan kastuminen juuriston syvyydeltä vaatii aina pidemmän sadejakson, pelkkä sateen ripaus kuivana kesänä ei tuo kasveille tarpeeksi vettä.

Kastelu voi olla kuivana hellekesänä rankkaakin puuhaa, mutta palkitsee myöhemmin hyvin peittävänä pensasaitana, ihanasti kukkivana perennapenkkinä tai pitkälle syksyyn satoa tuottavana kasvimaana!

Kuvat ja teksti: Lea Rauta / Pihailo

 

Pihailo Lea Rauta

Kirjoittaja on kouluttaja, puutarhuri ja puutarhasuunnittelija Lea Pihailo-nimen takaa. Lea haluaa murtaa puutarhanhoitoon liittyviä myyttejä ja tehdä pihahommista yksinkertaisia ja nautittavia.

Seuraa Pihailoa: www.pihailo.fi tai Instagramissa @pihailo

Etsi