Hyppää sisältöön

Viisi vinkkiä pensasaidan istuttamiseen

Pensasaita tarjoaa näkösuojaa ja antaa vehreän taustan pihan istutuksille. Kasvien valinnassa ja istuttamisessa on omat niksinsä. Lue helpot ohjeet!

Viisi vinkkiä pensasaidan istuttamiseen

  1. Valitse sopiva kasvilaji ja taimikoko. Arvioi käytettävissä oleva tila: kuinka leveäksi ja korkeaksi aita voi kasvaa? Ikivihreää vai lehtipensaita? Pieniä piiskataimia vai kookkaita astiataimia?
  2. Kaiva istutuskuoppa. Istutuskuopan tai -ojan syvyyteen ja tulevaan istutusväliin vaikuttaa taimien koko, mutta hyvä yleissääntö on noin 50 cm syvä kasvualustakerros.
  3. Valitse sopiva multa. Istutuskuoppaan lisätään puolet kaivamaasi pohjamaata ja puolet uutta multaa. Puutarhamultaa tai Puu- ja pensasmultaa ja ikivihreille havuille niille sopivaa Havu- ja rodomultaa.
  4. Istuta ja kastele. Kaiva taimille istutuskuopat uuteen multaan ja kastele. Istutuskuoppa on hyvä kastella jo ennen istuttamista. Istuta taimet ja tiivistä multa juuripaakun ympärille. Kastele lisää.
  5. Viimeistele istutukset. Uuden multapinnan katteeksi sopii joko Kekkilän Kuorikate, Koristekate tai Puutarhakate. Katekerros myös vähentää kastelun tarvetta ja estää rikkaruohojen itämisen.

Miten lannoitan tuija- ja pensasaitaa?

Lannoittaminen on pensaiden ja havukasvien kasvulle tärkeää. Ilman jokavuotista kevätlannoitusta kasvit eivät kasva tuuheiksi ja täytä tarkoitustaan näkösuojana tai taustana pihan muille istutuksille.

Pensaiden lannoittamiseen sopii monivaikutteinen Kekkilä Kevätlannoite PLUS+ jota annostelaan pakkauksen ohjeen mukaan. Kalkitseminen viimeistään pari kolme viikkoa ennen lannoittamista parantaa lannoitteiden tehoa entisestään.

Tuija-aitojen ja kuusiaitojen lannoittamiseen sopii rakeinen Havu- ja rodolannoite PLUS+, joka on monivaikutteinen erikoislannoite havuille. Havukasvit lannoitetaan aikaisin keväällä ennen kasvuun lähtöä. Reilu kastelu lannoittamisen jälkeen saa ne hyvään kasvuun.

Vaihtoehtoisesti Kekkilä Havu- ja rodolannoitetta annetaan kasteluveteen sekoitettuna roudan sulamisesta heinäkuun alkupuolelle saakka 2–3 kertaa kuukaudessa.  Havu- ja rodolannoite PLUS+:lla lannoitus uusitaan tarvittaessa kesällä.

Pensasaidan hoito ja leikkaaminen

Kevättalvella ikivihreät kasvit on tärkeää suojata kevätauringolta varjostusverkolla. Suojat on aika ottaa pois, kun maa on sulanut ja kasvit saavat jälleen vettä juurillaan. Jos oksat ovat taipuneet lumen painosta, niitä voi tukea sitomalla kesän ajaksi.

Tuijat-aitoja kannattaa leikata, vaikkei niitä varsinaisesti kasvattaisi muotoonleikatuksi yhtenäiseksi pensasaidaksi. Tuijat kestävät hyvin leikkaamista, siitä ne vain tuuhettuvat. Ne kasvavat nopeammin myös leveyttä jos latvaa katkaistaan vuosittain. Tämä koskee kartiotuijia ja etenkin ’Brabant’ – lajiketta joka sen ansiosta kasvaa tuuheaksi ja tiheäksi, muttei leveydellään valtaa koko pihaa.

Tuijia voi leikata oikeastaan milloin vain, sillä ne kehittävät vaivatta uusia versoja oksiinsa.

Perinteisen kuusiaidan leikkaaminen tehdään yleensä kevättalvella. Kuusiaidan leikkaamisessa säännöllisyys on tärkeää, sillä leikatessa oksiin tulee aina jäädä edellisen vuoden kasvua. Jos leikkaaminen jäi väliin keväällä, kannattaa aita leikata keskikesällä, jotta se pysyisi tuuheanna ja tiheänä.

Leikattuja pensasaitoja leikataan joko kerran tai kaksi kesässä. Sopivat ajankohdat ovat joko kesäkuu ja elokuu tai kerran keskikesällä. Vapaasti kasvavia aidanteita uudistetaan kasvikohtaisten ohjeiden mukaisesti, alasleikkuuta kannattaa välttää.

Mitä kasveja pensasaitaan?

Pensasaidat voi jakaa karkeasti vapaasti kasvaviin aidanteisiin, leikattuihin lehtipensasaitoihin sekä ikivihreisiin havuaitoihin. Löydät aitakasvit Kekkilän kasvikirjastosta.

Ikivihreitä aitakasveja

Tuija-aita Pensasaidan istuttaminen

Tuijat sopivat hyvin aitakasviksi kapeahkon kasvutapansa vuoksi.

  • Kartiotuija ja timanttituija kasvavat peittäväksi, useamman metrin korkuiseksi aidaksi.
  • Pallotuija sopii mataliin koristeaitoihin, jota voi halutessaan muotoilla leikkaamalla.
  • Kauninn tummanvihreät marjakuuset, kuten japaninmarjakuusi ja kartiomarjakuusi kestävät hyvin leikkaamista.
  • Perinteinen kuusiaita metsäkuusesta istutettuna on tyylikäs ja moneen paikkaan sopiva aita.

Kasveja vapaasti kasvaviin aidanteisiin

Vapaasti kasvavalla aidanteella tarkoitetaan aitaa, jossa pensailla on tilaa kasvaa omaan muotoonsa. Tämä sopii etenkin isommille pihoille. Tähän aitaan kannataa istuttaa eri kasvilajeja muutaman pensaan ryhminä, jolloin siinä on korkeusvaihtelua, eri kukinta-aikoja ja lehtien värejä.

Alkukesällä kukkivia pensaita

syreeni Pensasaidan istuttaminen

Keskikesällä kukkivia pensaita

Kaunislehtisiä pensaita

Marjovia pensaita

Pensaita mataliin aidanteisiin

Norjanangervo Pensasaidan istuttaminen

Pensaita ja puita leikattuihin aitoihin

Lehtipensas aita Pensasaidan istuttaminen

 

Etsi