Hyppää sisältöön

Modernia romantiikkaa kesäkukkaistutuksilla

Miellämme usein romanttisen tyylin hennon pastelliseksi ja ylitse pursuavan runsaaksi. Luo romanttinen kesäkukkaistutus moderniin tyyliin näiden vinkkien avulla.

Teksti ja kuvausjärjestelyt: Johanna Vireaho
Kuvat: Hanna Marttinen

Modernia mutta romanttista kesäkukilla

Romanttinen twist syntyy raikkaasti pienillä vivahteilla. Romanttiset kesäkukat miellämme yleensä hennon pastelliksi, ylitse pursuavan hersyviksi, pitsimäisiksi ja runsaiksi. Mielikuvissamme romanttisten ruukkujen olemuksessa on rosoa ja ajan patinaa. Vaikka ajatuksissamme näemme romanttisen tyylin yleensä mennyttä ja historiaa korostavana, ei romanttisten istutusten tarvitse olla vanhahtavia ja menneisyyden henkeen toteutettuja, vaan romanttinen tyyli voi elää myös nykypäivää.

Yhtä lailla siis uusien suoralinjaisten talojen terasseille ja parvekkeille voimme kaivata romanttista lempeyttä ja kukkakauneutta, joka pehmentää nykypäivän rakenteiden ja miljöön suoraviivaisuutta.

 romanttinen kesäkukkaistutus moderniin tyyliin

Kookkaisiin istutuksiin suositellaan usein istuttamaan pariton määrä kasveja, esimerkiksi kolme erilaista. Yksi korkea, keskikorkea ja alaspäinlaskeutuva. Tässä korkeimmaksi nousee loppukesää kohti arabiansulkahirssi. Varsinaisena kukkivana kasvina on koristelaukka ’Millenium’. Alaspäin laskeutuvana pitsimäisenä kasvustona kasvaa ruosteenpunaisilla lehdillä koristebataatti.

rentokallioinen kesäkukka moderni romanttinen

Rentokallioinen tuo mieleen kaunokaisen, mutta on tätä rentokasvuisempi ja sirompi.

Kukkapitsillä romantiikkaa

Jos romanttisessa sisustuksessa käytetään pitsiä, vaaleita värejä, hempeitä kukkakuoseja, niin kukkaistutuksissa romanttinen tunnelma näkyy keveinä ja pitsimäisinä kasvivalintoina, toisaalta kukissa voi olla kokoa, rehevyyttä ja kerrannaisuutta, kuten esimerkiksi daalialla. Sirot ja pitsimäisin kukin kukkivat lajit tuovat eteeristä vaikutelmaa ja keventävät kookkaampia kukkia ja samalla koko istutusta.

Vaaleat, valkoiset ja vaaleanpunaiset kukat kuuluvat romanttiseen tyyliin. Myös puuteriset ja violettiin vivahtavat sävyt sopivat romantiikan rakastajan väripalettiin. Istutusten hempeisiin sävyihin voi lisätä pirteydeksi punaista, kontrastiksi tummia sävyjä ja dramaattista väriä. Istutuksissa voi käyttää esimerkiksi värikäslehtisiä lehtikasveja, kuten koristebataattia tai kirjopeippiä.

koristebataatti ruukussa moderni

Koristebataatti nauttii lämmöstä ja valosta. Sateisena ja viileänä kesänä sen kasvu on maltillisempaa. Eri lajikkeilla saa väriä raikkaasta limenvihreästä purppuraiseen, miltei mustaan.

sulkahirssi moderni romanttinen

Heinät ovat parhaimmillaan loppukesällä, kun korkeutta on kertynyt ja röyhyt koristavat kasvustoa. Arabiansulkahirssille kertyy korkeutta yleensä noin 40-50 cm verran.

mehikasvit ruukussa romanttinen kesäkukkaistutus moderniin tyyliin

Pöytäasetelmassa saavat kukat olla pieniä ja siroja, asetelma matala, jotta se ei häiritse pöydän ääressä istuvien näköalaa. Kahden suorakaiteen muotoisen ruukun ja eri kasvien yhdistelmä on sopivasti epäsymmetrinen. Ruukkuasetelman kivikkokasvi-istutuksessa saa olla tilaa myös Kekkilän Rantakivikatteelle.

Suunnittele kesäkukkaistutuksia

Kesäkukkia valitessa on hyvä pohtia, millaiseen paikkaan kasvit tulevat, mikä on ympäristön tyyli ja minkälaista tunnelmaa ja vaikutelmaa haluat istutuksella luoda. Ympäristön värit voivat antaa viitettä kasvien värivalintaan. Kesäkukkien on hyvä sointua ympäristön muihin väreihin, mutta ei hukkua niihin.

Kookkaissa ruukuissa voi yhdistää useita erilaisia kasveja, mutta istutuksessa voi olla hyvä valita jotain väriä, joka sointuu ympäristön rakenteisiin tai vaikka monivuotisiin puutarhan kasveihin. Näin istutus saadaan paremmin sidottua maisemaan ja pihan kokonaisuudesta syntyy rauhallisempi, yhteensopivampi. Malli-istutuksiin haluttiin mukaan punaisuutta, terassin punaisten kaiteiden inspiroimana.

Mieti myös, katsellaanko istutusta etäältä vai sijoitetaanko se lähietäisyydelle. Lähelle sijoitettu kasvi saa olla kaunis, herkkä yksilö, jonka pieniä yksityiskohtia voi katsella metrin parin päästä. Kaukana sijaitsevat kookkaat ruukut kasveineen saavat erottua etäällekin.

keijunkukka paris kesäkukat ruukussa

Keijunkukka ’Paris’ omaa ruusunpunaisten kukkavarsien lisäksi myös koristeelliset hopeanvihertävät lehdet.

koristelaukka kesäkukat romanttinen tyyli

Koristelaukka ’Millenium’ kukkii pyörein vaaleanvioletein kukinnoin, jotka houkuttavat kimalaisia ja perhosia.

Huomioi olosuhteet ja kasvien vaatimukset

Jos sommittelua voisikin tehdä omien makumieltymysten, värien ja ympäristön pohjalta, olisi istutusten teko helppoa. Istutuksia suunniteltaessa on otettava huomioon myös kasvupaikan olosuhteet. Kaikki kasvit tarvitsevat valoa, ainakin vähän, joten kasveja valittaessa kannattaa käyttää hetki kasvien vaatimuksia ja kotipihan ja parvekkeen olosuhteita punniten.

Monet aurinkoa vaativat kasvitkaan eivät kestä jatkuvaa paahdetta. Toisaalta varjo voi olla yhtä hankala olosuhde, vaikka monet valon kasvit selviävätkin varjossa, mutta eivät kasva ja kuki yhtä rehevästi kuin optimaalisissa valo-olosuhteissa. Monilajisissa istutuksissa on se hyvä puoli, että jos joku kasvi ei viihdy ja menestykään, näyttävät muut kasvit yleensä hyvältä.

kukkakimppu kesäkukista moderniin tyyliin romanttinen

Sirommat kukat keventävät kookkaiden daalioiden istutuksia. Kun kukkaistutuksia lannoittaa säännöllisesti, riittää istutuksia kukintaa maljakkoonkin.

Etsi