Hyppää sisältöön

Viherkasvisora – istuttaminen ja kasvualustasekoitukset

Viherkasvit voi istuttaa suoraan Viherkasvisoraan tai tehdä erilaisille kasveille omat kasvualustasekoitukset, joissa viherkasvit viihtyvät ja nauttivat olostaan.

Viherkasvisora kasvualustana huonekasveille

Lähes kaikkia huonekasveja voi kasvattaa mullattomassa kasvualustassa. Viherkasvisora on luonnolista vulkaanista hohkakiveä, joten se kestävää, eikä sitä tarvitse vaihtaa. Pieni vaivannäkö palkitaan tulevina vuosina, ja soran voi myös pestä ja käyttää uudelleen.

Tässä helpot ohjeet kasvualustan vaihtamiseen

1. Pese multa pois kasvin juuristosta

Pesemisen jälkeen voit antaa kasvin imeä vettä muutaman tunnin, jotta sen nestejännitys on istutettaessa mahdollisimman hyvä.
Viherkasvisora

 

2. Istuta kaktukset ja mehikasvit sellaisenaan Viherkasvisoraan

Useimmilla kaktuksilla ja mehikasveilla juuristo on niin hento, että niiden juuripaakkua ei kannata rikkoa. Kasvi istutetaan sellaisenaan Viherkasvisoraan.
Istuttaminen viherkasvisoraan

 

3. Tarvitset reiällisen sisäruukun ja sitä muutaman sentin isomman vedenpitävän suojaruukun

Lisää vähän soraa sisä- ja ulkoruukun väliin. Myös perusruukut sekä vesisäiliölliset ja vesiviljelyyn tarkoitetut ruukut ovat sopivia. Lue lisää erilaisista ruukuista artikkelin lopusta.
Viherkasvisoran vaihto

 

4. Huuhtele Viherkasvisora hyvin ennen käyttöä

Näin hienoaines ei kerry ruukun pohjalle ja estä juuriston hapensaantia.
Viherkasvisoran huuhtelu

 

5. Istuta kasvi samaan syvyyteen kuin aiemmin. Istuttaminen tehdään esim. kauhalla täyttämällä

Täytä ruukun pohja muutaman sentin kerroksella Viherkasvisoraa. Aseta kasvi sorakerroksen päälle ja täytä varovasti juurten ympäriltä ja päältä.
Viherkasvisoraan istuttaminen

 

6. Kastele kasvi ja aseta se suojaruukun sisälle

Voit lisätä sisäruukun pohjalle kourallisen soraa, jotta juuret eivät seisoisi vedessä. Jos käytät vesisäiliöllistä ruukkua, vettä annetaan vesimittarin ylämerkkiin saakka.
Viherkasvisoran kastelu

7. Istuttamisen jälkeen anna kasvin sopeutua uuteen kotiin

Pidä kasvi istutuksen jälkeen muutama viikko suojassa suoralta auringonvalolta ja sumuttele vedellä tarvittaessa. Näin annat aikaa juurten kasvulle ja kasvin totuttautumiselle uuteen kasvualustaan. Suuret kasvit on tuettava tukikepeillä, kunnes juuristo on kasvanut ja pitää kasvin tukevasti pystyssä.

Viherkasvisorassa kasvavan kasvin kastelu ja lannoittaminen

Viherkasvisora on huokoista ja varastoi vettä, ja vapautta sitä tasaisesti. Kasteluun kannattaa etsiä itselle toimiva tapa kasvien, vuodenajan ja oman hoitorytmin mukaan. Sisälämpötila, kasvin vedenkäyttö ja kasvupaikka vaikuttavat todella paljon kastelutarpeeseen, joten tarkkaa ohjetta ei voi antaa.

Hyvin toimivaksi on todettu esimerkiksi seuraava tyyli: vie kasvit suihkuun parin viikon välein ja anna soran imeä reilusti vettä. Lopuksi ylimääräinen vesi kaadetaan pois sisäruukusta tai aluslautaselta. Vesisäiliöllisessä ruukussa kastelu on suoraviivaisempaa. Säiliötä täytetään mittarin mukaan. Hyvin voi myös toimia perinteiseen tapaan ja kastella kasveja kun ne tuntuvat tarvitsevan vettä.

Lannoita kasveja Kekkilä Viherkasviravinteella,  Kasviravinteella  tai muulla kasteluveteen sekoitettavalla mineraalilannoitteella pakkauksen ohjeen mukaisesti. Lannoittaminen on tärkeää, sillä Viherkasvisorassa ei ole ravinteita. Kasvukaudella lannoitevettä annostellaan viikottain, lepokaudella kerran kuukaudessa.

Viherkasvisoran lannoittaminen

 

Entä mitä tehdään seuraavana keväänä?

Tarkista kasvualustan tilanne keväisin. Viherkasvisoraa ei tarvitse vaihtaa vuosittain. Jos soran pinnalle kertyy suoloja esimerkiksi lannoitteista, se huuhdellaan.

Vinkki! Voit juurruttaa viherkasvin pistokkaita Viherkasvisorassa. Juurrutusvaiheessa sora pidetään kosteana.

Pistokkaan juurruttaminen Viherkasvisorassa

Kasvualustasekoitukset Viherkasvisorasta

Viherkasvisora sopii hyvin materiaaliksi kasvualustasekoituksiin. Sekoituksissa kasvualustaan saadaan lisättyä erilaisia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi happamuutta ja karkeutta kaarnasta valmistetulla Orkidemullalla. Viherkasvimullalla taas parannetaan veden- ja ravinteiden pidätyskykyä. Vehkakasvit eli ns. aroidkasvit taas nauttivat omanlaisestaan sekoituksesta. Tutustu erilaisiin mixeihin alla.

Kasvualustasekoitus aroid-kasveille

 

Viherkasvisora kasvualusta aroid kasveille

 

Kasvualustasekoitus maaorkideoille

 

Maaorkidea vihekasvisora

 

Kasvualustasekoitus kaktuksille ja mehikasveille

 

Kaktukset viherkasvisorassa

Millaiset ruukut sopivat mullattomaan viljelyyn?

Lasitettu ruukku sopii kosteudesta pitäville kasveille. Sen pinnalta kosteus haihtuu hitaammin kuin lasittamattomasta keramiikkaruukusta.

Lasitettu ruukku

 

Lasittamaton saviruukku puolestaan hengittää paremmin, joten siitä pitävät kuivemmassa viihtyvät kasvit, kuten kaktukset ja mehikasvit. Kastelun tarvetta on hyvä tarkkailla säännöllisesti.

Saviruukku

 

Muoviset pohjareiälliset taimiruukut sopivat umpinaisten suojaruukkujen sisään. Ne pitävät myös hyvin kosteutta. Ellei kotoa löydy sopivaa ruukkua, myynnissä on mm. läpinäkyviä ruukkuja. Sujauta viherkasvisoraa myös sisä -ja ulkoruukun väliin, näin juuret eivät seiso kosteassa vedessä.

Muovinen ruukku umpinaisen ruukun sisällä

 

Altakasteluruukussa kasvualustan kosteuden seuraaminen sujuu helposti ruukun vesimittaria seuraamalla. Altakasteluruukku sopiikin erityisen hyvin isommille viherkasveille.

Altakasteluruukku isommille kasveille

 

Muista valita reilusti isomman kokoinen ruukku, jotta kasvilla on tilaa kasvaa!

Etsi