Hyppää sisältöön

Kasvatetaan iloa: Yrttien kasvatus parvekkeella

Yrttien kasvattaminen on helppoa. Alkuun pääsee hyvin kaupan ruukkuyrteillä. Lisäksi tarvitset istutus astian ja sopivaa multaa. Omista yrteistä voit myös kerätä satoa talteen talven varalle.

Näin istutat yrttitaimet

  1. Valitse ensin sopivan kokoiset ruukut, joissa on pohjareikä. Isompaan ruukkuun tai Jalalliseen viljelylaatikkoon voi istuttaa useamman yrtin. Istuttaa voi myös suoraan Luonnonmukaiseen Kasvatussäkkiin.
  2. Täytä istutusruukku Luonnonmukaisella yrttimullalla, joka on hiekkapitoinen erikoismulta yrttien kasvattamiseen.
  3. Kaiva kuoppa taimelle. Irrota taimiruukku ja avaa juuristoa. Versoja on usein liiankin tiheässä, joten osan voi poistaa. Jos leikkaat yrtit ruoanlaittoon ennen istuttamista, jätä versoihin reilusti lehtiä.
  4. Istuta taimi ja tiivistä multa juuripaakun ympäriltä. Kastele niin, että multa kastuu kokonaan.

 

Hoida oikein

Ravitse yrttejä Luonnonmukaisella lannoitteella. Kasteluveteen sekoitettava ravinne on täysin kasvipohjainen. Kastele jatkossa tasaisesti, mutta huomioi, että juuristo ei viihdy liian märässä mullassa. Leikkaa yrttejä tasaisesti, se tuuheuttaa niitä. Näin lehtien maku säilyy hyvänä läpi kesän.

 

yrtit Kekkilä yrttimulta

Yrtit kasvavat tuuheammin, kun käytät niitä. Kerää myös talteen talven varalle.

Basilika

Basilika on sopii moneen ruokaan ja on varma valinta yrttipenkkiin.

Katso helpot ohjeet

Satoa omista yrteistä

Leikkaa yrttejä ahkerasti ja käytä kaikessa ruoanlaitossa. Lisäksi satoa kannattaa kuivata myös talven varalle. Esimerkiksi rosmariinia ja minttuja voi sitoa nipuiksi ja ripustaa lämpimään kuivumaan. Pienilehtiset yrtit, kuten timjami ja oregano kuivahtavat parissa päivässä. Kuivatuksen jälkeen voit murentaa yrtit esimerkiksi maustepurkkeihin tai säilyttää nipuissa sellaisenaan.

 

Etsi