Hyppää sisältöön

Viimeistele piha koristekivillä

Tyylikäs, riittävän iso, yhtenäinen koristekivipinta ryhdistää ja tuo esille pihan eri elementtejä, esimerkiksi kasvit eivät ryöpsähtele suoraan kiveykselle. Yhdistele kiviä harkiten, soinnuta pihan värimaailmaan ja tyyliin sopivaksi.

Miksi koristekiviä käytetään?

Koristekivet sopivat istutusryhmien alustaksi, puiden ja pensaiden ympärille, rakennusten ja aitojen vierustoille, ruukkujen pinnalle. Kivet keräävät lämpöä, joten talvenarat ja pintajuuriset kasvit hyötyvät auringossa lämpenevästä kivikerroksesta. Kivipinnan alle on hyvä laittaa kivien väriin sopivaa katekangasta.

Kekkilä Koristekivet

 

 

Koristekivet sopivat rakennusten seinustojen ja pihan muiden rakenteiden kuten terassien huolitteluun. Yhdistele erilaisia kiviä ja tuo esiin pihan värejä ja muotoja. Katepinta korostaa myös kasvien värejä ja muotoja kauniisti ja helpottaa istutusten hoitoa.

Käytä koristekiviä laatoitusten ja kiveysten reuna-alueille sekä pihan kulkuväylien pintamateriaaliksi. Kivipinta levitetään tasoitetun ja tiivistetyn murskepinnan päälle. Kun valitset koristekiven värin pihan muiden rakenteiden, esimerkiksi kiveysten mukaan, kokonaisuudesta tulee yhtenäinen.

Valkoisella gabrolla päällystetty polku


Kuvassa Koristekivi Valkoinen gabro.

 

Kivipinnan huolto

  • Kivipinnan alle on hyvä laittaa kivien väriin sopivaa katekangasta.
  • Puhdista kivipinta säännöllisesti kasvinjätteistä, mieluiten kuivalla säällä. Neulaset ja lehdet on helppo poistaa esimerkiksi luudalla tai harjalla. Myös lehtipuhallin toimii kivipinnan puhdistamisessa.
  • Koristekivet ovat ikuisia, mutta aika ajoin kivipinnan voi huoltaa. Katekangas alla auttaa kivien keräämisessä esim. laastipaljuun tai kottikärryyn pesua varten.
  • Kivet ovat luonnonmateriaaleja, ja niiden väreissä ja muodoissa on jonkin verran vaihtelua

 

Etsi