Hyppää sisältöön

Huolellisella työllä saa kestävän ja kauniin nurmikon

Nurmikko kuuluu puutarhakasvien vaativimpiin lajeihin. Nurmikonkasvatuksen haasteet on mahdollista välttää, kun malttaa tehdä perustamistyön sekä hoitotyöt oikein ja huolellisesti alusta asti.

Mihin nurmikko perustetaan?

Nurmialueen perustamistavan määrittävät nurmikon sijainti, käyttötarkoitus ja RAMS-kunnossapitoluokitus (hoitoluokitus), jota käytetään esimerkiksi kuntien julkisilla viher- ja katualueilla. Perustamistyöt tehdään suunnittelijan laatiman työselostuksen tai yleisten laatuvaatimusten, esimerkiksi InfraRYL ja VRT, mukaisesti.

– Hyvä pohja on ilmava ja läpäisee vettä. Pohjan päälle levitetään riittävä kerros kasvualustaa. Kekkilän aluemyyntipäällikkö Mika Valkilan mukaan hyvä nyrkkisääntö on, että tiivistämisen jälkeen puhdasta multaa on vähintään 20 senttimetriä,

– Mikäli nurmi perustetaan paikkaan, jossa on vanhaa kasvualustaa, kunnostustarve on hyvä selvittää esimerkiksi viljavuusanalyysilla, kertoo Greenerin vihertyöpäällikkö Saija Kohvakka viherpalvelu Greeneristä.

Etenkin korkeamman kunnossapitoluokan nurmialueet edellyttävät ravinteikkaampaa ja rakeisuudeltaan hienojakoisempaa kasvualustaa. Tällöin käytetään yleensä tuotteistettua kasvualustaa, kuten Nurmikkomultaa.

Kotipihoihin Valkila suosittelee Nurmikkomullan sijaan Istutusmultaa, johon voi istuttaa myös puut ja pensaat. Istutusmullassa on enemmän orgaanista ainesta, ja se kestää kuivuutta hieman paremmin.

Nurmisiemenseoksissa on eroja

Siemenet on valittava kasvupaikan mukaan. Tärkeää on myös varmistaa, että seos kestää pohjoisia kasvuoloja.

Tuotepäällikkö Katja Jansson siemenalan tukkuliike S.G. Niemiseltä muistuttaa, että ammattikohteiden työselosteessa on yleensä määritelty nurmikon kunnossapitoluokka, jonka mukaan myös siemenseos valitaan.

Puna- ja puistonadat pärjäävät karuimmissakin olosuhteissa. Ne kestävät poutaa, mutta myös jonkin verran varjoa. Kovaa kulutusta tai kovin lyhyeksi leikkaamista ne eivät kestä.

Toinen seosten päälaji on niittynurmikka, joka kestää kovaa kulutusta ja muodostaa tuuhean nurmikon.

– Se tarvitsee enemmän ravinteita ja kosteutta kuin nadat. Niittynurmikka ei viihdy varjossa, mutta kestää erinomaisesti talvea myös Pohjois-Suomessa.

– Kolmas päälaji on englanninraiheinä, joka on kasvuominaisuuksiltaan niittynurmikan veroinen. Se kestää kulutusta, itää ja vihertyy nopeasti. Englanninraiheinän heikkous on huono talvenkestävyys, Jansson kertoo.

Seosten nimet antavat viitteen käyttökohteesta. Samassa pihassa voi käyttää eri seoksia kasvupaikan mukaan. Nurmiseosta valittaessa on kuitenkin hyvä selvittää, millaisia hoitotoimia se vaatii. Esimerkiksi kovaa kulutusta kestävät nurmisiemenseokset vaativat myös enemmän hoitoa.

Kylvämisen jälkeen siemen harataan haravalla kevyesti.

Lue myös: Asiantuntija vastaa: Nurmikon siemenseokset ja sopivan siemenseoksen valinta >>

Kasvuunlähtö vaatii säännöllistä kastelua

Paras aika nurmikon kylvämiseen on keväällä tai kesän taittuessa syksyyn.

– Vuorokauden keskilämpötilan on oltava vähintään kymmenen astetta. Viileämmässä kasvu hidastuu merkittävästi, Valkila sanoo.

Kesälläkin voi kylvää, mutta silloin on huolehdittava runsaasta kastelusta. Jos sirkkalehdet pääsevät kuivumaan, nurmikko on mennyttä. Kuivina ja helteisinä jaksoina valmiskin nurmikko voi vaurioitua tai kuolla ilman kasteluapua.

Jansson kertoo, että uusi nurmikko tarvitsee viikossa vettä noin 20–30 millimetriä.

– Sademittari on hyvä apu kastelun määrän arviointiin. Kastelu kannattaa tehdä aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jolloin kasteluveden haihtuminen on vähäisempää kuin keskipäivän kuumuudessa.

Nurmikko leikataan säännöllisesti

Nurmikko leikataan ensimmäisen kerran 10 senttimetrin korkuisena. Aluksi lyhennetään vain kolmasosa pituudesta.

– Sen jälkeen leikkausta on jatkettava säännöllisesti, jotta nurmi kasvaa tasaiseksi ja tuuheaksi. Mahdollisiin laikkukohtiin on hyvä tehdä paikkauskylvö ensimmäisen leikkauksen jälkeen, Kohvakka neuvoo.

Lannoittamisen aika koittaa perustamista seuraavana keväänä. Ohut kerros silputtua leikkuujätettä toimii myös hyvänä lisälannoitteena kotipihoissa. Yleisillä viheralueilla korkean hoitoluokituksen nurmikoilta silppujäte kerätään pois. Yksivuotisista rikkaruohoista, kuten savikasta, ei kannata hermostua.

– Alkuvaiheessa nousevat yksittäiset rikkaruohot voi kitkeä pois käsin. Leikkuun alkaessa yksivuotiset rikkaruohot kuolevat, kunhan leikkuu tehdään ennen niiden kukintaa.

Teksti: Miia Lahti Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Julkaistu Vehreä-lehdessä 2/2022

Etsi