Hyppää sisältöön

Istuta tomaatit itse

Omien tomaattien kasvattaminen on helppoa. Kylvä tomaatinsiemenet Kylvö- ja taimimultaan pikkuruukkuihin helmi-maaliskuussa tai hanki myöhemmin valmiit taimet.

Tomaattien kylväminen

Kylvä tomaatinsiemenet Kylvö- ja taimimultaan pikkuruukkuihin helmi-maaliskuussa tai hanki myöhemmin valmiit taimet. Ruukuta itse kasvatetut taimet ainakin kerran suurempiin ruukkuihin. Kirsikkatomaatit tuottavat runsaan sadon, mutta pensastomaatit ovat helppohoitoisempia. Kasvihuoneen lämmössä viihtyvät pihvitomaatitkin.

Milloin tomaatit voi viedä ulos?

Karaise taimet ennen istuttamista viikon verran pitämällä ne päivisin ulkona ja tuomalla yöksi sisälle. Lämmitettävään kasvihuoneeseen taimet voit istuttaa jo toukokuussa, mutta avomaanistutukset on varminta jättää kesäkuun puolelle.

Tomaattien istuttaminen

Istuta taimet ensimmäisten kukkien avauduttua melko syvälle Kekkilä Tomaatti- ja chilimultaan. Venähtänyttä vartta voi upottaa maan sisään, sillä tomaatti muodostaa siihen jälkijuuria! Käytä kasvualustana ravinteikasta multa seosta tai valmista kasvatusalustaa. Kastele taimet istuttamisen jälkeen. Peittele hallaharsolla hallayön uhatessa.

Miten hoidan tomaatteja?

Lannoita Kekkilä Tomaatti- ja chililannoitteella tai vaaleanpunaisella Kekkilä Kastelulannoitteella ja kastele tomaatteja säännöllisesti, sillä runsas sato kuluttaa paljon ravinteita. Amppelitomaatit ja pensastomaatit saavat kasvaa valtoimenaan, mutta runkotomaateista poistetaan viikoittain sivuversot eli ”varkaat” oksanhangoista. Köynnösmäiset runkotomaatit tarvitsevat myös tukilankoja tai ristikoita.

Huolehdi pölytyksestä avaamalla aamuisin parvekelasitus tai kasvihuoneen tuuletusluukut niin, että ilma kiertää ja siitepöly irtoaa. Iltapäivällä sumuttaminen on sadolle hyväksi. Korjaa tomaatit täysin kypsinä, jolloin ne ovat makeimmillaan. Loppukesällä kannattaa katkaista runkotomaattien latvat, jolloin loppusato ehtii varmimmin kypsyä.

Teksti: Paula Ritanen-Närhi

Julkaistu Kekkilä Kesä! -lehdessä 2013

Kekkilä Istuta tomaatit itse

Etsi