Mansikan taimien hankinta
Mansikan taimia löytyy puutarhamyymälöistä joko kennotaimina tai ruukuissa. Keväällä ja alkusyksystä mansikamaata istutettaessa taimet voi hyvin hankkia pieninä kennotaimina, mutta keskikesällä tai jos mansikamaata ei pääse kastelemaan, astiataimen juurtuminen on varmempaa.
Jos sinulla on jo mansikoita, niiden rönsytaimia voi irrottaa terveistä kasveista ja juurruttaa ne ruukkuihin ennen istuttamista.
Paras istutusaika mansikalle
- Keväällä toukokuusta juhannukseen
- Syksyllä elokuusta syyskuun puoliväliin
- Astiataimia voi istuttaa koko kesän
Mansikkamaan perustaminen
- Mansikkamaa peruslannoitetaan Marjalannoitteella tai Syyslannoitteella sekä kalkitaan Puutarhakalkilla.
- Tarvittaessa maan parannukseen sopii Luonnonmukainen puutarhamulta tai Puutarhaturve.
- Mansikkamaalle muotoillaan hieman koholla olevat istutuspenkit, joihin mansikat mahtuvat joko kahteen tai yhteen riviin.
- Maa kastellaan hyvin ennen istutusta esim. sadettamalla.
- Rivit peitetään katekankaalla, oljilla tai mansikkamuovilla.
- Kankaaseen tai muoviin leikataan istutusaukot ristiviilloin noin 40 cm välein.
- Mansikkamaan vo voi perustaa myös Viljelylaatikkoon tai kätevästi maata vasten avattuihin Puutarhamultasäkkeihin tai luonnonmukaisiin Kasvatussäkkeihin.
Istuttaminen
Taimet istutetaan entiseen syvyyteensä. Huomioi, että kasvupiste, eli juuren ja varsien vaihtumiskohta ei saa jäädä mullan alle. Multa taimien ympäriltä tiivistetään kevyesti käsin ja kastellaan hyvin.