Hyppää sisältöön

Rakkaudesta kesäkukkiin

Helsingin kaupungin kesäkukkasuunnittelija Kirsti Oksasen oma puutarha kukkii väriä ja tunnelmaa. Joka vuosi kokeilussa on jotain uutta.  

Helsingin kaupungin kesäkukkaistutuksia suunnittelevan maisemasuunnittelija-puutarhuri Kirsti Oksasen puutarhassa kukkii yhtä runsaasti ja rehevästi kuin unelmien puutarhassa. Kirstin puutarhalla on kokoa noin 980 m². Talo on sijoitettu tontin laidalle, jotta puutarhalle jää mahdollisimman yhtenäinen ja suuri ala. Puutarhassa on rehevä ja kerroksellinen tunnelma. Puiden, koristepensaiden ja perennojen alueet reunustavat pihan laitoja, mutta oleskelualueita ja sisäänkäyntiä kukittavat kymmenien värikkäiden ja kerroksellisten kesäkukkien istutukset.

Kirsti käyttää kesäkukkia monipuolisesti. Kesäkukat kukkivat täällä perennojen väleissä, maaistutuksissa ja ennen kaikkea kruunaavat kukkatunnelmiin pergola-alueen ja talon seinustan. Sisäänkäyntiä ja taloa reunustavat suuret punasaviruukut ja tammiset viinitynnyrit ryöppyävät kukkaputouksina mitä erilaisimpia yhdistelmiä ja herkullisia kukkavärejä ja muotoja. Pergolan kaiteita kukittavat pitkien parvekelaatikoiden ryöppyävät kukkaistutukset.

Kirsti Oksanen ympärillään paljon värikkäitä kesäkukkia

Pergolan kaiteeseen ripustetut parvekelaatikot kukittavat rehevästi oleskelutilaa, mutta tuovat myös näkösuojaa. Aurinkoisen paikan istutuksissa Kirsti luottaa mm. pelargoniaan.

Kesäkukilla maalaillen

Osa kesäkukista on valmiina taimina hankittu, osa testissä Helsingin kesäkukkaistutuksia varten ja osan taimista Kirsti on kylvänyt ja esikasvattanut itse siemenestä koti-ikkunan äärellä. Omat taimet hän pyrkii viemään ulos niin pian kuin säät vain sallivat, jolloin taimista kehittyy säätä ja erilaisia olosuhteita kestäviä ja tukevia taimia.

Kirsti on varannut monivuotisten kasvien joukkoon alueita kesäkukille. Näin hän saa istutuksiin halutessaan vaihtelua ja kesäkukilla koko kesän väriä ja kukkaloistoa. Maaistutuksiin hän istuttaa usein myös yksivuotisia koristeheiniä, jotta vaikutelma on kukkaniittymäinen. Heinien kapeat lehdet tuovat mielenkiintoa ja vaihtelua. Samaa vaikutelmaa ei synny kestävimmillä monivuotisilla heinillä kuten sininadalla.

– Suosikkejani koristeheinistä ovat mm. sulkahirssit, hentohöyhenheinä sekä kupari- ja pronssisara.

Kukkaryhmään saa vaihtelua yhdistämällä erilaisia kukintoja: pyöreitä, pystyjä, pieniä ja suuria.

Kirsti maalailee kukkivilla kasveilla runsautta ja väritunnelmia. Tärkeää on yhdistää erilaisia kukintoja, pyöreitä, pystyjä, pieniä ja suuria, jolloin kukkaryhmään saa vaihtelua. Tärkeä osa istutuksia ovat myös erilaiset lehtimuodot ja –värit, jotka tuovat mielenkiintoa ja toimivat hyvänä välinä ja taustana kukille. Rento, kerroksellinen sommittelu ja kukkavärien runsaus luovat maalauksellista vaikutelmaa. Värit soljuvat kauniisti toistensa lomassa. Kerroksellisuus syntyy korkeaa, puolikorkeaa ja roikkuvaa kasvia käyttäen.

– Tavoitteeni on löytää kasveja, jotka korostavat toisiaan ja sopivat hyvin yhteen muotojen, struktuurin ja värien puolesta. Haluan istutuksiin väriä ja runsautta. Kotipihalla kokeilen myös uusia lajeja ja lajikkeita, joita käytän työssäni ja suunnittelen kaupunkimiljööseen.

Erilaisia kesäkukkia istutettuna puisiin saaveihin

Kerroksellisissa ja runsaissa kesäkukkaistutuksissa on hyvä yhdistää matalaa, alaspäin laskeutuvaa, keskikorkeaa ja korkeaa kesäkukkaa.

Rohkeasti kukkaloistoa

Kesäkukkien monipuolisuus, kukinta ja erilaisten lajien ja lajikkeiden kirjo kiehtovat Kirstiä. Kukkainnostus on peräisin Kirstin työskentelyajoilta Sveitsistä ja Keski-Euroopan työmatkoilta, jossa kesäkukkia käytetään runsaasti ja monipuolisesti. Kesäkukkaistutuksissa hehkuvat kilpaa miltei kaikki värit – lämpimät pinkit, oranssit, keltaiset, vaaleanpunaiset ja siniset kukat.  Nyt kesäkukkaistutuksissa saa näkyä niittymäisyys ja luonnollisuus.

– Suosikkejani ovat pastellisävyiset, romanttiseen tyyliin sopivat kukat. Vaaleiden sävyjen kanssa lisään yleensä vähän väriä, jotta vaikutelma on rohkeampi ja voimakkaampi. Kotipihalla tyylini on romanttisempi, mutta vaihtelen istutusten tunnelmaa vuosittain. Toisinaan istutuksissa on vahvoja värejä ja voimakasta kontrastia. Pidän siitä, että kukat erottuvat ja näkyvät.

Pompondaalian pinkkejä, pallomaisia kukintoja

Pompondaalia ’Franz Kafka’ ilahduttaa pallomaisella olemuksellaan.

Monilajisen istutuksen hyvänä puolena on myös se, että yhden kasvin heikko menestyminen ei saa koko istutusta vaikuttamaan ränsistyneeltä. Tärkeää on valita kasvit istutuspaikan olosuhteisiin sopivina eli oikeat kasvit aurinkoon, paahteeseen ja varjoon.

– Kun istuttaa yhteen ruukkuun eri kasvilajeja, olisi hyvä tietää, miten kasvit käyttäytyvät. Esimerkiksi pelargoniat ovat istutusten primadonnia ja viihtyvät paremmin itsekseen kuin usean eri kasvin ryhmässä. Jos olet epävarma, istuta kesäkukkia vaikkapa parittomaan määrään ruukkuja, jolloin saat monen ruukun yhdistelmällä runsautta ja vaihtelua. Kokeilemalla oppii tuntemaan kasveja.

Nyt kesäkukkaistutuksissa puhuttaa

  • Niittymäisyys ja keveys
  • Pölyttäjäystävälliset kasvit
  • Kesäkukat, jotka sopivat leikkokukkakäyttöön
  • Daaliat – koristearvona kerrannaiskukkaiset ovat suosiossa, mutta yksinkertaisin kukin kukkivat hyödyttävät myös pölyttäviä kimalaisia, mehiläisiä ja kukkakärpäsiä ja ovat pölyttäjäystävällisempi vaihtoehto
Verbenan vaaleanliloja kukintoja vihreää taustaa vasten

Siniverbena ’Polaris’ on siro ja korkeahko kesäkukka, joka sopii tunnelmaltaan niittymäisiin kesäkukkaistutuksiin.

Kirstin vinkit kesäkukkien istuttamiseen

  • Istuta kesäkukat tilavaan ruukkuun, jossa kasville on tarpeeksi multatilaa. Käytä kesäkukille vähintään 30 cm korkeaa ja 30 cm halkaisijaltaan olevaa ruukkua. Monilajisille istutuksille kannattaa käyttää kookkaampaa ruukkua.
  • Kesäkukat rakastavat ravinteita, joten käytä niille tarkoitettua Kesäkukkamultaa.
  • Laita ruukun pohjalle salaojitukseksi kevytsoraa tai rikkoutuneita ruukunpalasia, lisää halutessasi pohjalle kasvikompostia ja päälle kesäkukkamultaa kerrokseksi, sommittele kasvit ruukkuun ja lisää multaa reunoille ja taimipaakkujen väliin, jotta kaikki juuret saavat kosketuksen multaan. Tarkista myös, että taimipaakku peittyy kokonaan mullalla. Tiivistä multa käsin. Tiivistä ja kastele multa istutuksen jälkeen.

Kirstin vinkit kesäkukkien hoitamiseen

  • Kastele kesäkukkaistutuksia säännöllisesti mieluiten lämpimällä, hapettuneella sadevedellä. Tarkkaile kastelutarvetta sään, kasvien tarpeen ja ruukun koon mukaan.
  • Lisää veteen Kastelulannoitetta 1-2 kertaa viikossa, jotta kasvit saavat säännöllisesti ravinteita ja jaksavat muodostaa uusia kukkanuppuja ja kukkia läpi kesän. Lannoita mieluummin useammin ja vähän kerrallaan kuin paljon ja kerralla.
  • Kastele kesäkukat kasvin tyvelle ja multapinnalle, ei kukkien tai lehtien päälle.
  • Tarkista kasvustot säännöllisesti. Nypi tai leikkaa kuihtuvat kukat pois, jotta kesäkukat eivät keskity siementuotantoon, vaan muodostavat uusia nuppuja. Poista koko kuihtunut kukka ja kukkavana jossa ei ole enää nuppuja tai kukkia. Älä jätä tappeja. Jos kasvu on rehevää, voi pitkäksi venähtäviä versoja leikata pois. Leikkaaminen myös tuuheuttaa monia kasveja ja saa ne haaroittumaan. Jos joku taimi uhkaa jäädä muiden alle voi halutessa leikata reheväkasvuisesta muutaman verson pois. Jos istutuksen joukkoon ilmestyy rikkakasveja, on ne myös hyvä kitkeä.
  • Tarkkaile kasvustoa tuholaisten ja tautien varalta. Poista tuholaiset, esimerkiksi kirvat, perhosentoukat ja kotilot käsin. Jos huomaat kesäkukissa homeen vioituksia, kannattaa vioittuneet kasvinosat poistaa, jotta vähentää taudin leviämistä. Turvallisinta olisi poistaa istutuksesta koko kasvi. Kun kasvusto on ilmava ja terve ja kasveja hoitaa, eivät taudit yhtä helposti uhkaa. Härmä taas johtuu olosuhteista, joissa maa on kuivaa ja ilma kosteaa. Toiset lajit ja lajikkeet ovat alttiimpia härmälle kuin toiset.

teksti: Johanna Vireaho
kuvat: Hanna Marttinen

Sisäänkäyntiä kukittavat kesäkukkaruukut kääntävät katseita ja toivottavat tervetulleeksi. Kirsti käyttää pääsääntöisesti lasittamattomia saviruukkuja, joiden kanssa hän on oppinut arvioimaan kastelutarpeen. Lasitetuissa ruukuissa hän tunnustaa kastelevansa helposti liikaa.

 

Kannan isoja vaaleanpunaisia kukkia

Kanna on komea ja näyttävä kesäkukka, joka kookkaana kasvina soveltuu erinomaisesti myös kaupungin kesäkukkaistutuksiin. Juurakon voi talvettaa sisällä. Kuvassa lajike ’Cannova Mango’.

Etsi