Hyppää sisältöön
Marjat ja hedelmät

Persikka

(Persika)

Prunus persica

Persikka on eksoottiselta kuulostava vaihtoehto Suomen oloihin eikä puiden menestymisestä ole runsaasti kokemuksia. Persikka on kotoisin Kiinasta ja kulkeutunut Persian kautta Eurooppaan, mistä juontuu Persiaan viittaava tieteellinen nimi.

Veden tarve:

Keskiverto

Valon tarve:

Aurinkoinen

Korkeus:

300-500 cm

Värit:

Ruusunpunainen Vihreät lehdet

Kukinta-aika:

Kevät

Kasvuvyöhyke:

I-?

Suosittelemme tämän kasvin kanssa:

Persikka on eksoottinen hedelmäpuu kokeilunhaluiselle puutarhurille suojaisalle kasvupaikalle tai kasvihuoneeseen. Puun voi kasvattaa myös säleikköpuuna, jolloin sen oksat voi ohjata kasvamaan viuhkamaisesti. Nyt kuitenkin markkinoille on tullut useita kestäviä lajikkeita, kuten ’Riga’, ’Maira’ ja ’Frost’, joista on saatu hyviä kokemuksia myös avomaalla ja satoa jopa ämpäreittäin.

Persikalle on syytä valita suojaisa ja lämmin kasvupaikka. Maan on hyvä olla vettä läpäisevää. Istutuskuopan on hyvä olla reilunkokoinen, 80 x 80 cm, jolloin persikan juuret pääsevät juurtumaan kuohkeaan multaan. Käytä multana Kekkilän Puutarhamultaa.  Sopiva istutusväli on 4 metriä. Tue taimi istutuksen yhteydessä, jotta puu juurtuu suoraan.

Kukat ovat vaaleanpunaisia tai valkoisia. Puu kukkii varhain, ennen omenapuuta, ja kukat voivat tästä syystä joskus paleltuakin hallayön yllättäessä. Ne voivat kuitenkin kestää yllättävän hyvin viileää kevättä ja jopa kukkien päälle satavan räntäsateen. Puun voi istuttaa puutarhaan yksinään, sillä persikka on itsepölyttyvä. Persikasta kasvaa melko kookas, jopa 3-5 metriä (suotuisimmilla kasvuvyöhykkeillä jopa korkeammaksi). Persikan kasvua voi pitää kurissa leikkauksin. Sopiva aika leikkaukseen on loppukesällä, elo-syyskuussa sadonkorjuun jälkeen.

Persikan menestymisestä on vielä vähän tietoa, mutta kokeileva puutarhuri voi kasvattaa persikkaa kasvuvyöhykkeellä I-?.

Kalkitse maata vuoden tai parin välein Kekkilän Rakeisella kalkilla. Lannoita persikkaa keväällä Kekkilän luonnonmukaisella Marjalannoitteella. Loppukesällä on hyvä myös levittää juuristoalueelle Kekkilän Syyslannoite PLUS+ -lannoitetta, joka parantaa talvenkestoa ja edistää syksyn aikana kehittyvien seuraavan kevään kukinnan kukka-aiheiden muodostusta.

Jos persikka tarvitsee voimakkaan kasvun vuoksi leikkausta, kannattaa leikkaus tehdä loppukesällä, heinä-elokuussa tai sadonkorjuun jälkeen. Kuolleet ja kuivat oksat voi leikata milloin vain.

Etsi