Hyppää sisältöön

Perusta kasvimaa viljelylaatikkoon

Kasvimaa viljelylaatikossa tekee kasvatuksesta mukavaa ja helppoa. Ryhdy lavatarhuriksi ja kasvata satoa viljelylaatikossa.

Kasvimaa viljelylaatikossa sopii moneen

Viljelylaatikossa kasvatus sopii monenlaiseen pihaan ja tilaan. Maata ei välttämättä tarvita ollenkaan, vaan viljelylaatikkopuutarhan voi luoda vaikka parvekkeelle, patiolle tai pienelle rivitalopihalle. Yhtä hyvin viljelylaatikkojen keittiöpuutarha sopii ison pihan omistajalle. Lavassa kasvatus on helpompaa, kun yhteiselo rikkaruohojen kanssa sujuu helposti. Viljelylaatikossa kasvatus luonnistuu leppoisasti, vaikka itse kasvupaikan maa ei olisi viljelyyn sopivaa. Lavaviljelyn kasvualustana voi käyttää ravinteikasta Kekkilä Puutarhamultaa, Luonnonmukaista puutarhamultaa tai Viherkompostimultaa, jotka tarjoavat hyvät kasvuedellytykset vihanneksille, juureksille, yrteille ja marjakasveille. Kaiken lisäksi kohotetuissa kasvulavoissa puutarhurointi sujuu myös selkää ja polvia säästäen.

Kasvimaan perustaminen viljelylaatikkoon

Viljelylaatikossa voi nauttia sadon kasvatuksesta kuohkeassa, ravinteikkaassa mullassa. Täytä laatikko esimerkiksi Kekkilä Puutarhamullalla, Luonnonmukaisella puutarhamullalla tai Viherkompostimullalla.

Valitse viljelylaatikkokeittiötarhalle mahdollisimman suotuisa paikka eli lämmin, valoisa ja tuulilta suojaisa. Etäisyys keittiöstä voi olla myös hyvä pitää mielessä. Mitä lähempänä keittiön ovea viljelylaatikkoviljelmä sijaitsee, sitä helpompaa on sadon hyödyntäminen. Kastelu helpottuu, kun viljelylaatikot sijaitsevat lähellä vesipistettä.

Viljelylaatikossa kasvattaminen

Maissi kannattaa esikasvattaa taimiksi, jolloin kasvuun lähtö helpottuu ja sato aikaistuu. Yhdelle neliölle riittää 6-8 tainta.

Mikä sopii viljelylaatikoksi?

Viljelylaatikoksi kelpaa oikeastaan mikä tahansa kehys, joka kohottaa mullan ja istutusalan maasta. Viljelylaatikkona toimii yhtä lailla pieni puulaatikko, kuormalavan lavakaulus, puusta nikkaroitu kehys tai vaikka kevytharkoista muurattu istutusallas. Syväjuurisille ja monivuotisille kasveille kannattaa viljelylaatikkoon varata kuitenkin kokoa ja syvyyttä, mutta tarkempia mittakriteereitä viljelylaatikolle ja viljelylle ei ole.  Yli metriä leveämpää laatikkoa ei kannata kuitenkaan perustaa, jotta yletät helposti hoitamaan viljelystä laatikon eri puolilta. Kuormalavan puisilla lavakauluksilla syntyy helposti ja nopeasti keittiöpuutarha. Lavakauluksen koko on 80 x 120 x 20 cm. Lavakauluksia voi myös koota päällekkäin, jolloin saat laatikkoon syvyyttä ja viljely sujuu ergonomisemmin.

Viljelylaatikon perustaminen

Viljelylaatikossa on hyvä olla aina yhteys maahan, mikäli se on vain mahdollista. Näin saat viljelyyn avuksi maan hyvät pieneliöt. Vettä pidättävillä alavilla savimailla voi olla tarpeen tehdä pohjalle salaojitus Kekkilä Ruukkusoralla tai sepelillä. Koville pinnoille perustetuissa viljelylaatikoissa on hyvä olla pohja ja sen lisäksi laatikon pohjalla salaojituskerros. Parvekkeen viljelylaatikkopuutarhassa on myös tärkeä huomioida mahdolliset valumavedet ja niiden ohjaus.

Valitse sopiva kasvualusta

Käytä kasvualustana hyvää ja ravinteikasta multaa, esimerkiksi Kekkilä Puutarhamultaa, Luonnonmukaista puutarhamultaa tai Viherkompostimultaa. Varaa multaa tarpeeksi, jotta laatikkoviljelmä ei ole laatikon sisällä hukuksissa, vaan multa ylettää lähelle laatikon yläreunoja. Yhteen kuormalavan lavakaulukseen perustettuun viljelylaatikkoon mahtuu noin 5-6 säkillistä multaa. Maapohjaisen laatikon pohjalle voi levittää muutamia sanomalehtiarkkeja tai pahvia. Pohjalle voi myös hyödyntää puutarhasta kertyneitä kuivia risuja, lehtiä ja nurmisilppua. Mullan sekaan voi lisätä lisäravinteeksi kompostimultaa tai Kekkilä kanankakkarakeita ja Kekkilä Kasvimaalannoitetta tai Luonnonmukaista puutarhalannoitetta. Sekoita ravinteet mullan sekaan.

Viljelylaatikon lannoitus

Voit lisätä multaan runsaasti ravinteita rakastaville kasveille esimerkiksi Kekkilä Kanankakkaa. Istutuskuopan pohjalle voi laittaa kanankakkarakeita varastolannoitukseksi. Sujauta kourallinen kanankakkarakeita, lisää rakeiden päälle kerros multaa ja istuta taimi lopuksi multaan. Esimerkiksi purjo rakastaa ravinteita.

Valitse omat suosikkikasvit

Tästä alkaakin vaikeampi vaihe, nimittäin joskus voi olla vaikea päättää, mitä kaikkea voisi viljellä. Valitse kasvatettavat kasvit omien makumieltymysten mukaan, eli viljele sellaisia kasveja, joita haluat syödä ja kasvattaa. Jos keittiöpuutarhasi koostuu useasta laatikosta, saat mahtumaan viljelyyn monenlaista. Myös pienellä alalla pääsee eri lajien ja lajikkeiden makuun, sillä yhdessä laatikossa voi kasvattaa sekaisin ja kerroksellisesti vihanneksia, yrttejä ja juureksia. Muista kylvää tai istuttaa väleihin myös kauneudeksi kaunislehtisiä salaatteja, yrttejä ja syötäviä kukkia. Keittiöpuutarha saa olla myös kaunis katsella! Muistathan kastella ja lannoittaa säännöllisesti viljelystäsi, jotta saat nauttia aikanaan myös kasvusta ja sadosta.

Esikasvatetut kasvit viljelylaatikossa

Kun istutat esikasvatettuja taimia, pääset heti nauttimaan viljelylaatikon vihreydestä. Istuta laatikkoon sellaisia lajeja ja lajikkeita, joita haluat kasvattaa ja syödä. Mansikat ja yrtit ilahduttavat helppohoitoisuudella ja hyvällä maulla.

Mansikka viljelylaatikossa

Mansikalla saa suun makeaksi miltei koko kesäksi, kun istutat jatkuvasatoisia uusia lajikkeita tai kuukausimansikkaa.

Tee näin:

1. Puhdista alue nurmesta, monivuotisten rikkaruohojen juurista, kivistä ja muusta viljelyä hankaloittavasta.

Voit levittää pohjalle pahvia, sanomalehteä, risuja, ruohosilppua ja muuta maatuvaa ainesta minikompostiksi.

Viljelylaatikon perustaminen

2. Lisää päälle hyvälaatuista rikkaruohotonta multaa. Yhteen lavakaulusviljelylaatikkoon menee kuusi säkkiä multaa.

Pahasti rikkaruohottuneella alalla tai suurten puiden alla, voit laittaa laatikon pohjalle suodatinkankaan, joka estää juurten kasvua ravinteikkaaseen multaan.

Viljelylaatikon perustaminen

3. Sekoita multaan lisäravinteeksi Kekkilä Kasvimaalannoitetta tai Kekkilä Kanankakkaa.

Lannoitus varmistaa hyvää satoa.

Viljelylaatikon lannoittaminen

Mittaa viljelyalueen ala ja levitä lannoitetta lannoitepakkauksen ohjeen mukaan ennen siementen kylvöä tai taimien istutusta. Lannoite kannattaa sekoittaa pintamultaan.

4. Tiivistä ja tasaa mullos kevyesti ja kylvä multaan siemenet ja istuta haluamasi taimet.

Kastele ja pidä tasaisen kosteana, jotta siemenet itävät ja taimet juurtuvat.

Siementen kylvö viljelylaatikkoon

Tee kylvöjä varten kepin avulla kylvöura ja kylvä siemenet uraan. Tai käytä luovuutta ja kylvä siemenet mielesi mukaan.

Siementen kylvö viljelylaatikkoon

Viljelylaatikosta saa mahtavan papusadon. Kasvata esimerkiksi matalia pensaspapuja ja vahapapua.

5. Lisää mullan pintaan Kekkilä Kasvimaakatetta, jotta mullos pysyy kosteana eivätkä rikkaruohot pääse valtaamaan alaa.

Kekkilä Kasvimaakate

Kekkilä Kasvimaakate pidättää kosteutta ja pitää loitolla rikkakasveja.

6. Huolehdi kesän mittaan kastelusta ja nauti loppukesällä itse kasvatettua satoa.

Viljelylaatikon satoa

Muutamasta viljelylaatikosta pääsee jo keräämään yrttejä, salaattia, uudenseelanninpinaattia, mangoldia, lehtikaalta ja papuja.

 

Kasvata esimerkiksi yhdessä viljelylaatikossa

  • 8 kpl mansikantaimia
  • 3 kpl lehtikaalta, 3 kpl mangoldia, 6-8 kpl purjoa
  • kolmessa rivissä perunaa, 6-7 siemenperunaa per rivi
  • 1 rivi pensaspapuja, noin 10-12 tainta, kaksi riviä perunaa, 6-7 siemenperunaa per rivi
  • 3 kpl avomaalle sopivaa matalaa pensastomaattia, 3 kpl chiliä, 6 kpl yrttejä esimerkiksi aurinkoiselle puolelle timjamia, oliiviyrttiä, rosmariinia ja taimien varjoon persiljaa, sitruunaverbenaa ja minttua
  • 3 kpl pensasmustikoita havu-rodomultaan istutettuna
  • 2 kpl karviainen, alle ahomansikkaa tai kuukausimansikkaa
Pavun kasvatus viljelylaatikossa

Keltainen vahapapu on herkullinen vaihtoehto. Yhdestä laatikosta riittää satoa herkutteluun ja jopa pakastamiseen.

Teksti: Johanna Vireaho
Kuvat: Hanna Marttinen

Etsi