Marjat ja hedelmät
Kriikuna
(Krikon)
Prunus domestica subsp. insititia
Kriikuna eli sinikriikuna on luumun alalaji, jonka arvellaan olevan luumua vanhempi viljelykasvi. Puu muistuttaa luumupuuta olemukseltaan sekä kukinnan ja luumarjojen osalta. Kriikuna on myös luumun tavoin helppohoitoinen ja varsin kestävä hedelmäpuu.
Veden tarve:
Keskiverto
Valon tarve:
Aurinkoinen
Korkeus:
300 - 500 cm cm
Värit:
Valkoinen Vihreät lehdet
Kukinta-aika:
Kevät
Kasvuvyöhyke:
I-II (III)
Suosittelemme tämän kasvin kanssa:
Multa:
Lannoite:
Sinikriikuna muistuttaa luumua kukkien ja hedelmien osalta. Hedelmät ovat kuitenkin luumun hedelmiä pienempiä. Kivi ei irtoa hedelmälihasta kuten luumuilla. Hedelmän maku on myös hapokas eikä yhtä makea kuin luumuilla. Ilmojen viiletessä ja hedelmien kypsyessä hedelmiin kertyy myös makeutta.
Kriikunan hedelmien kypsymisen kanssa kannattaakin olla kärsivällinen. Syyskuussa kypsyvät hedelmät ovat makeimmillaan juuri ennen hedelmien tipahtamista. Hedelmät sopivat tuoreeltaan syötäväksi ja mehuksi. Hedelmät voi myös pakastaa sellaisenaan. Kriikunahillossa voi olla hieman hapan, karvasmantelinen maku. Kriikuna ja omenan yhdistelmänä hillosta tulee kuitenkin mainiota.
Kriikuna tekee ahkerasti juurivesoja. Juurivesoja voi muodostua jopa metrien päähän.
Kriikuna on vähään tyytyväinen. Puu viihtyy neutraalissa maassa. Kasvualustan voi kalkita parin vuoden välein Rakeisella kalkilla. Puuta voi lannoittaa Kekkilän luonnonmukaisella Marjalannoitteella keväisin ja elo-syyskuussa Kekkilän Syyslannoite PLUS+:lla.
Kriikuna ei varsinaisesti kaipaa leikkausta, mutta puuta voi tarvittaessa muotoilla ja typistää oksia loppukesällä. Keväisen vuotoalttiuden vuoksi kriikunaa ei suositella leikattavaksi keväällä. Usein puusta kasvaa tiheä ja jopa vähän pensasmainen, mutta leikkaamalla siitä voi saada varsin kauniin pihapuun.