Trendeinä on havaittavissa niin sisäpuutarhakasvikauden alkaminen lokakuussa kuin uusien kasvien kotiuttaminen. Kasvien kotiuttamisella tarkoitetaan kotiin tuotujen viherkasvien ja pistokkaiden istuttamista niille sopivaan multaan ja sopivan kasvupaikan hakemista kodista.
Perinteisesti viherkasvit on otettu huomion kohteeksi helmi-maaliskuussa sisäkasvien mullanvaihdon aikaan. Mullanvaihto onkin hyvä ajoittaa ajankohtaan, jolloin kasvien lepokausi päättyy, mutta uusia viherkasveja hankitaan entistä enemmän syksyllä. – Trendeinä on havaittavissa niin sisäpuutarhakasvikauden alkaminen lokakuussa kuin uusien kasvien kotiuttaminen. Kasvien kotiuttamisella tarkoitetaan kotiin tuotujen viherkasvien ja pistokkaiden istuttamista niille sopivaan multaan ja sopivan kasvupaikan hakemista kodista, kertoo Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio.
Miksi viherkasveja hankitaan kotiin juuri syksyllä?
Syksyn tullen ja arjen alkaessa kiinnitytään enemmän kotiin; sisustusvietti ja kotoilu nostavat päätään. Säätilan harmaus ja iltojen pimeys herättävät tarpeen luoda kotiin vehreyttä ja tunnelmaa kasveilla. –Pari vuotta sitten tehty tutkimuksemme osoitti, että nuoret aikuiset ovat hurahtaneet viherkasveihin ja että heidän puutarhanhoitokautensa onkin kesän sijaan talvi, sillä heille tärkeimpiä ovat sisäkasvit, Mari Kaartokallio tietää.
Trendi on vahvistunut vuosi vuodelta eikä viherkasvi-innostus todellakaan rajoitu vain yhteen sukupolveen vaan koskee kaikkia ikäryhmiä.
Miten viherkasvi kotiutetaan?
Kaupassa myynnissä olevat viherkasvit kasvatetaan kasvihuoneessa, jossa pystytään luomaan kasville täydelliset kasvuolosuhteet. Kasvihuoneviljelyssä käytetään useimmiten kasvualustana kevyttä viljelyseosta, joka takaa kasville hyvän kasvuunlähdön. Kotiin tuotu kasvi tarvitsee kuitenkin sisäkasveille tarkoitetun mullan juurtuakseen ja jatkaakseen kasvuaan.
Uusi kasvi on tärkeää kotiuttaa istuttamalla se kunnon multaan sopivan kokoiseen ruukkuun. Kasvin uudelleenistutus jää monelta tekemättä, jolloin kasvi ei välttämättä viihdy uudessa kodissaan. Ruukkukasvien ostajat syyttävät helposti itseään epäonnistuneen kasvutarinan johdosta, vaikka syy on usein pintaa syvemmällä.
Marin vinkit, miten kotiutat uuden viherkasvin:
1. Ostaessasi uuden viherkasvin, hanki samalla hyvälaatuista multaa. Rakenteeltaan kestävä ja ilmava Kekkilä Viherkasvimulta on tarkoitettu kaikille viherkasveille, erityisesti isoille viherkasveille ja altakasteluruukkuihin. Tumma ja kuohkea Kekkilä Kukkamulta sopii yleismullaksi pienempiin ruukkuihin ja kukkiville ruukkukasveille.
2. Uusi kasvi kannattaa istuttaa isompaan ruukkuun heti hankinnan jälkeen, jotta se jatkaa kasvuaan. Tärkeä toimenpide saattaa helposti unohtua, ellei sitä tee heti. Uuden ruukun halkaisija on hyvä olla kasvin koosta riippuen 2–10 cm entistä suurempi.
3. Salaojita muut kuin altakasteluruukut Kekkilä Ruukkusoralla juuriston hapensaannin varmistamiseksi. Suojaruukkuihin tulevat kasvit on hyvä istuttaa erilliseen sisäruukkuun, esim. muoviseen taimiruukkuun.
4. Ota kalenteriin viikoittainen kastelupäivä, jolloin käyt kasvit läpi. Kokeile sormella multaa tai nosta ruukkua. Jos se on kuiva ja kevyt, kastele. Multa saa kevyesti kuivahtaa kasteluiden välillä.
5. Ravitse viherkasveja kasvukaudella kerran viikossa Kekkilä Viherkasviravinteella. Pimeänä talviaikana kasvien lannoittamista vähennetään selvästi.
Suosituimmat viherkasvit juuri nyt
Huonekasveilla on erilaisia toiveita mullan ja hoidon suhteen ja niistä etsitään etsitään paljon tietoa.
– Kukapa meistä ei haluaisi onnistua viherkasvien kanssa. Kekkilän Kasvikirjasto on erittäin suosittu sisältö, ja niinpä tiedämme, mitkä viherkasvit suomalaisia kiinnostavat juuri nyt, Kaartokallio kertoo.
Perinteiset peikonlehti, palmuvehka, jukkapalmu, kultapalmu ja kultaköynnös ovat olleet jo hyvän aikaa suosituimpia viherkasveja. Juuri nyt nousussa ovat niin sisustajien suosikkikasvit kilpipiilea, kumiviikuna ja varjoviikuna kuin eksoottisemmat viidakkotunnelmaa luovat juurakkovehkat eli alokasiat ja isomaijat.
Huonekasviharrastajien lisäksi muutkin uskaltavat ottaa haasteita vastaan, sillä vaikeampihoitoisina pidetyt flamingonkukat ja huonekuuset kasvattavat nekin suosiotaan.
Kekkilän Kasvikirjasto tarjoaa jokaiselle kasveista kiinnostuneelle jotain. Kasvikirjastosta löytyy satoja kasveja tärkeimpine tietoineen ja kasvatusohjeineen – upeiden kuvien kera.
Viherkasvien vaalijan tuotteet: Kekkilä Viherkasvimulta, Kekkilä Kukkamulta ja Kekkilä Kaktus- ja mehikasvimulta, Kekkilä Viherkasviravinne ja Kukkaravinne
Lisätiedot: Puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio, mari.kaartokallio@kekkila.fi, +358 40 684 0978.