Vastuullisuus kuluttajatuotteissa
Lähtökohdat vastuullisuudelle
Me Kekkilässä haluamme tarjota kuluttajille ratkaisuja, joilla puutarhanhoito ja kasvien kasvattaminen onnistuvat ja ympäristö pysyy elinvoimaisena. Tutkimme ja lisäämme uusiutuvien ja kierrätettyjen raaka-aineiden käyttöä tuotteissamme vuosittain varmistaen samalla, että kasvutulos säilyy hyvänä.
Jos tuote ei toimi kunnolla siinä tarkoituksessa, johon se on valmistettu, on se jo valmistuessaan jätettä. Etsimme jatkuvasti uusia vaihtoehtoja ja tarkennamme tavoitteitamme vuosittain.
Kokeile turpeetota viljelyä!
Nopeasti uusiutuvia raaka-aineita sisältävien ja turpeettomien tuotteiden valikoima laajenee koko ajan. Ota huomioon, että viljely turpeettomassa kasvualustassa edellyttää erilaista huolenpitoa kuin turvetta sisältävät kasvualustat. Turpeeton multa myös näyttää erilaiselta ja käyttäytyy eri tavalla kuin turvepohjainen. Huomioi erityisesti säännöllinen kastelu ja lannoittaminen koko kasvukauden ajan!
Kasvatetaan iloa yhdessä!
Me Kekkilällä haluamme jakaa kasvattamisen iloa. Siksi lahjoitamme puutarhatuotteitamme projekteihin, jotka tuottavat kasveilla iloa muille – erityisesti heille, jotka eivät itse vielä osaisi tai välttämättä edes pystyisi. Vuosina 2022-24 tuimme SOS-lapsikyliä lahjoituksilla sekä kasvatusprojekteja tukien.
Hoida puutarhaa vastuullisesti
Kun kaipaat vinkkejä ja ohjeita vastuulliseen puutarhanhoitoon ja tuotteiden tehokkaaseen käyttöön, käänny puoleemme. Jaamme muun muassa verkkosivuillamme valtavan määrän ohjeita luonnon monimuotoisuuden vaalimiseksi omalla pihalla sekä kasvien kasvattamiseen. Meille ei riitä, että tuotteet tuotetaan vastuullisesti, vaan niitä pitää käyttää myös luontoa varjellen. Tarkoituksenmukaiset tehokkaat tuotteet takaavat sen, että luonnonresursseja menee mahdollisimman vähän hukkaan.
Mistä tuotteesi tulevat?
Kierrätä kaikki muovipakkaukset
Kaikki pakkauksemme ovat 100% kierrätettäviä. Multa- ja lannoitepakkaukset käyvät muovinkierrätykseen sellaisenaan. Kuivat ja tarvittaessa kylmällä vedellä huuhtaistut pakkaukset voi lajitella muovijakeeseen. Jos muovinkeräystä ei ole, ne lajitellaan energiajakeeseen, jolloin niistä poltetaan lämpöä.
Kekkilän multapakkauksissa on siirrytty uuteen, entistäkin paremmin kierrätettävään muovikalvoon. Aiemmin musta sisäpuoli vaihtuu vaaleanharmaaksi, jotta pakkaus on varmasti hyödynnettävissä kierrätyslaitoksella.
Vähemmän pakkausmuovia!
Kekkilä on alan edelläkävijänä tuonut 100 prosenttisesta kierrätysmuovista valmistetut lannoitepakkaukset puutarhaharrastajien saataville jo vuosia sitten.
Kierrätysmateriaalien osuutta lisätään jatkuvasti myös muissa pakkauksissa. Multasäkit valmistetaan Suomessa ja ne sisältävät tällä hetkellä vähintään 30 % kierrätysmuovia. Kestävä+-tuotesarjan multasäkit ovat jopa yli 90% kierrätettyä muovia.
Tavoite on, että kuluttajapakkaukset ovat 100 % kierrätysmuovista valmistettuja vuonna 2030.
Näin tuotteitasi tuotetaan
Tuotanto Suomessa
Tehtaamme sijaitsee Suomessa Parkanossa. 85%:lla tuotteistamme on Avainlippu-merkki, joka kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa. Avainlippu on suomalaisen työn merkki, jota saa käyttää tuotteella, jonka arvosta 50% koostuu Suomessa tehdystä työstä.
Matala energiankulutus
Tehtaiden tuotannossa tarvitaan vain vähän energiaa, eikä käytössämme ole raskaita prosesseja. Tuotantomme on pääosin raaka-aineiden sekoittamista reseptien mukaan sekä tuotteiden pakkaamista.
Kuljetusten optimointi
Pyrimme minimoimaan kuljetusten CO2-päästöt kasvattamalla kuormakokoja, käyttämällä optimaalisia kuljetusmuotoja ja optimoimalla kuljetusmatkat tehtailta asiakkaille. Edellytämmme kuljetuskumppaneiltamme vähintään euro5-päästöluokitusten mukaista kalustoa.
Tästä tuotteet koostuvat
Ensisijaisesti käytämme tuotteissamme kotimaisia, luonnollisia sekä kiertotaloudesta saatuja uusiutuvia raaka-aineita. Kehitämme jatkuvasti uusia vaihtoehtoja hyödyntäen kiertotaloudesta syntyviä sekä nopeasti uusiutuvia raaka-aineita tuoteturvallisuudesta ja hyvästä kasvutuloksesta kiinni pitäen.