Hyppää sisältöön

Luo kukoistava puutarha parvekkeelle ja terassille

Suunnittele parvekkeellesi tai terassillesi kukkiva ja tuoksuva puutarha, joka tuo silmäniloa ja vihreyttä kotiisi. Saat samalla maukasta lähiruokaa ja voit poimia herkullisia yrttejä ja vihanneksia suoraan ruokapöytään pitkin kesää. Katso tästä parhaat vinkit vehreään kesäkeitaaseen!

Kaikki alkaa suunnittelusta

Aloita parvekeviljelyn suunnittelu tilasta: pohdi, kuinka paljon parvekkeen tai terassin pinta-alasta olet valmis antamaan kasveille ja kuinka paljon tilaa tarvitset oleskeluun. Lattiapinta-alan lisäksi voit hyödyntää tilaa pystysuunnassa korkeiden kasvien ja köynnösten sekä katosta roikkuvien amppeleiden avulla. Korkeuseroja kannattaa luoda myös siksi, että tilasta tulee mahdollisimman puutarhamainen ja luonnollinen.

Yhdistele rohkeasti erilaisia kasvityyppejä ja luo kiinnostava kokonaisuus syötävistä että kukkivista kasveista – näin saat puutarhastasi sekä hyötyä että silmäniloa. Monet syötävät ja kukkivat kasvit viihtyvät samassa kasvualustassa ja siksi niitä voi huoleti yhdistellä.

Sekoita kukkivien kasvien joukkoon myös syötäviä herkkuja, kuten yrttejä, tomaattia, mansikoita, pikkukurkkuja ja ämpäriperunoita.

 

Musta tomaatti ja isokirjopeippi viihtyvät samassa laatikossa 800x550x

Musta tomaatti ja isokirjopeippi viihtyvät yhdessä Viherlaatikossa.

Hyasinttipapu kiipeilee VihertuiLonjaa pitkin 800x550x

Hyasinttipapu kiipeilee Vihertuki Linjaa pitkin.

Kasvata perunoita parvekeella 800x550x

Kasvata perunoita parvekeella. Parista siemenperunasta ja yhdestä isosta ruukusta tai ämpäristä saa täyden kattilllisen uusia perunoita

Monivuotista kukkailoa parvekkeelle

Monivuotiset kasvit, kuten perennat ja köynnökset, pensaat ja puut tuovat ruukkuistutuksiin runsautta värikkäiden kesäkukkien kanssa. Ne ovat kauniita myös kasvukauden jälkeen syysvärityksessä.

Monivuotisten kasvien etu on myös niiden helppo hoito: kasvit kaipaavat keväisin parvekkeella vain kevyttä lannoitusta, mullan lisäämistä ja pieniä leikkauksia. Kesällä hoidoksi riittää kastelu ja lannoitus. Monivuotiset, hyvin juurtuneet kasvit pärjäävät yksivuotisia kesäkukkia paremmin vaihtelevissa säissä, ja sallivat siksi hoitajalleen enemmän lomailua.

 

Ruukkuviljelymulta sopii kaikille kasveille 800x550x

Ruukkuviljelymulta sopii kaikille kasveille. Viherrporras on kätevä teline parvekkeen pienemmille ruukuille.

Viherporras sopii hyvin yrttien kasvattamiseen 800x550x

Viherporras sopii hyvin yrttien kasvattamiseen.

Yrttiruukut tuoksuvat läpi koko kesän

Ruukkuyrttitarhasta voit saada riittävästi satoa säilöttäväksikin. Yrttitarha kukoistaa parhaiten valoisalla ja lämpimällä parvekkeella tai terassilla. Tutut basilika, korianteri, persilja ja tilli ovat yrttitarhojen vakiokasveja. Reheväkasvuista, valkokukkaista minttua voit hyödyntää koko kesän ruokien koristeena ja juomien mausteena.

Latvominen tuuheuttaa yrtin nopeasti runsaaksi ja kookkaaksi kasviksi. Suosittuja ruukkuviljeljykasveja ovat myös sitruunaruoho, timjami ja salvia.

Erimakuisten minttujen, timjamin ja salvian lehtiä kannattaa kerätä talteen koko kasvukauden ajan. Ne säilyvät hyvin joko kuivattuna tai pakastettuna. Puutarhamyymälöistä löytyy jo alkukesästä kookkaiksi kasvatettuja yrttiruukkuja, kuten laventelia ja timjamia. Kaunis tähkälaventeli tuo puutarhaan myös huumaavan, lempeän tuoksun.

 

Viherlaatikossa kasvatat syötävät ja kukat 800x550x

Viherlaatikossa kasvatat syötävät ja kukat. Monet yrtit, kuten timjami, mintut ja oregano sopivat kasvamaan laatikon reunalla.

Viherlaatikossa kasvavat mustat tomaatit tuetaan Vihertuki Laineen avulla 880x1000x

Tuoksuva Timjami ja hehekuvan punainen rautayrtti viihtyväy yhdessä tomaatin kanssa Viherlaatikossa.

Monivuotiset kasvit, kuten perennat, köynnökset ja hedelmäpuut viihtyvät parvekeella 800x550x.jpg

Monivuotiset kasvit, kuten perennat, köynnökset ja hedelmäpuut viihtyvät parvekeella.

Puut tuovat ryhtiä ja runsautta

Puuvartiset hyötykasvit, kuten hitaasti kasvavat omenapuulajit, tuovat ryhtiä tilaan. Hedelmäpuut ja marjapensaat viihtyvät yrttien kanssa suurissa ruukuissa. Voit tuoda ulos myös ulkona viihtyviä huonekasveja, jotka saavat kerättyä kesän aikana paljon elinvoimaa talven varalle.

Rungolliset pikkupuut ja kookkaat perennat viihtyvät suurissa ruukuissa tai koreissa, joihin mahtuu riittävästi multaa. Näin monivuotiset kasvit voivat kehittyä ruukuissakin talvenkestäväksi. Muista aina salaojittaa ruukut ja huolehdi siitä, että kasvualusta on ilmava. Kekkilän Ruukkusoralla voit luoda kukkapenkkiä muistuttavat olosuhteet, jossa liika kosteus poistuu pohjamaahan. Tutustu monivuotisten kasvien istutusvinkkkeihin.

Erilaisilla kesäkukilla saat puutarhaasi vaihtelua vuosittain: tänä vuonna voit keskittyä pinkkiin, ja seuraavana vuonna vaikka kaikkiin sateenkaaren väreihin. Auringossa viihtyvät pelargonit tuovat nostalgista tunnelmaa ja syvänväriset riippapetuniat kasvavat kesän mittaan upeiksi kukkaryöpyiksi.

Moderniin makuun sopivat erilaiset koristeheinät. Niitä voi yhdistellä kukkiviin kasveihin tai istuttaa yksinään suuriin ruukkuihin, jolloin ne toimivat komeina katseenvangitsijoina.

Valitse kasvilajit tilan valoisuuden ja kasvien kestävyyden mukaan. Ruukuissa viihtyvät parhaiten kestäviksi luokitellut ja mahdollisimman pohjoisessa Suomessa menestyvät kasvit. Lämpimällä ja suojaisella lasitetulla parvekkeella eksoottisetkin lajit voivat menestyä yllättävän hyvin.

Apua kasvivalintoihin löydät esimerkiksi Kekkilän Kasvikirjastosta.

Lämpö ja valo hellii kasveja

Lasitettu parveke sopii hyvin lämmössä viihtyvien tomaattien ja yrttien kasvattamiseen, koska olosuhteet voivat olla kuin kasvihuoneessa. Tärkeintä parveke- tai terassipuutarhassa kuitenkin on, että kasvit saavat riittävästi valoa eli noin puolet päivästä. Kun kasvit saavat paljon valoa, ne kukkivat runsaasti ja syysvärityksestä tulee kaunis. Pilvisinä kausina ja syyskesällä voit antaa lisävaloa yrteille Vihervalaisimen avulla, jolloin myös sato paranee.

Yrtit viihtyvät hengittävissä saviruukuissa. Liota ruukut ennen istutusta vedessä, jotta huokoinen savi ei ime itseensä ensimmäisiä kasteluvesiä mullasta. Kastele aurinkoisella parvekkeella yrttejä usein. Pintamulta saa kuitenkin kuivahtaa kasteluiden välillä, jotta juuret vahvistuvat.

 

Korkeuserot ruukuissa ja laatikoissa tuovat runsautta parvekeelle ja terassille 800x550x

Korkeuserot ruukuissa ja laatikoissa tuovat runsautta parvekeelle ja terassille.

Parvekkeen tai terassin erilaisille kasveille sopii lannoitteeksi kasteluveteen liuotettavat Kekkilän Kastelulannoite tai Kasviravinne. Voit annostella lannoitteita kasteluveteen miedosti jokaisella tai joka toisella kastelukerralla. Aloita monivuotisten lannoitus Syyslannoite PLUS+ -lannoitteella jo elokuussa, jotta ne talvehtisivat paremmin.

Kun syksy lähestyy, vähennä monivuotisten kasvien kastelua ja suojaa istutukset rankimmilta sateilta, jos ne ovat avotaivaan alla. Multa ei saa kuivua kokonaan, jotta kasvit säilyvät elinvoimaisena mahdollisimman pitkään. Jos multa on aivan märkää kun pakkaset alkavat, se jäätyy. Niukka kastelu jättää multaan ilmatilaa, jonka avulla juuristo pystyy talvehtimaan.

 

Kesäkukkien kastelu Kekkilä kesäkukkamulta helppohoitoinen puutarha

Täydellinen multa saa kasvit kukoistamaan

Kaikki kasvit vaativat menestyäkseen ennen kaikkea hyvän kasvualustan ja riittävästi ravinteita. Multa on kasvien koti ja lannoite on niiden ruokaa. Kekkilän luonnonmukaiseen Ruukkuviljelymultaan voit huoletta istuttaa niin kukat kuin syötävätkin kasvit. Multaan voit istuttaa myös terassin ja parvekkeen monivuotisia kasveja. Se on kehitetty erityisesti samoissa ruukuissa kasvatettavien syötävien ja koristekasvien menestymistä varten. Erikoismulta sisältää luonnonmukaista kasviperäistä lannoitetta.

Kekkilä Ruukkuviljelymultaan lisätty biohiili varastoi tehokkaasti ravinteita ja lisää mullan mikrobitoimintaa. Biohiili on kotimaisesta puusta valmistettua, testattua ja kasvualustoihin suunniteltua biohiiltä, joka toimii mullan ravinnepankkina. Biohiili sitoo myös ilmakehän hiiltä ja varastoi vettä, eli toimii kastelukiteen tavoin.

Ammattimaisessa kasvintuotannossa on pitkään hyödynnetty sammalta osana kasvualustaa. Ruukkuviljelymullassa oleva sammal helpottaa kastelua, koska se sitoo itseensä vettä ja luovuttaa sitä kasvien käyttöön niiden tarpeen mukaan. Samalla se vähentää ylikastelun vaaraa. Se tuo multaan myös hyvää rakennetta ja ilmatilaa. Sammal on antimikrobinen, eli se torjuu haitallisten eliöiden ja homeiden kasvua.

Kekkilä Juurivoima™ on humusyhdiste, joka auttaa kasvattamaan nopeasti vahvat ja elinvoimaiset juuret. Kun juuret voivat hyvin, koko kasvit kukoistaa. Humusyhdisteitä on mullassa ja turpeessa luonnostaankin. Ruukkuviljelymulta on siis täysin luonnonmukainen sekä kasvipohjaisesti lannoitettu ja sopii siksi vegaaniravinnon kasvattamiseen.

Etsi