Hyppää sisältöön

Kasvata itse ruokaa

Itse kasvatetut herkut ovat lähiruokaa parhaimmillaan ja maistuvat makoisilta. Omalla pihalla, palstalla tai parvekkeella voi kasvattaa monenlaisia herkkuja.

Herkkupottuja helposti

Kesän maistuvimmat perunat viljellään omalla pihalla tai patiolla. Satoa saa jo mukavasti ämpäriin istutetusta siemenperunasta, vaikka omaa maata ei olisikaan.

Kasvuvoimaa

Näin perustat kasvimaan viljelylaatikkoon

Kasvimaa viljelylaatikossa tekee kasvatuksesta mukavaa ja helppoa. Ryhdy lavatarhuriksi ja kasvata satoa viljelylaatikossa.

Helpot vinkit taimien kasvatukseen

Maukkaimmat tomaatit

Oman maan tomaatit ovat maukkaita. Poimi vinkit, joilla onnistut tomaattien viljelyssä kasvihuoneessa tai parvekkeella.

Makeita paprikoita

Paprika on makea herkku, jonka kasvattaminen onnistuu myös itse. Se rakastaa tulisemman sukulaisensa, chilipaprikan tavoin lämpöä ja tarvitsee sadon kasvatukseen pitkän kasvuajan.

Lue lisää

 

Onnistu chilin taimikasvatuksessa

Chilin kylvöajankohta riippuu lajikkeesta, mutta useimmat kylvetään tammi-helmikuun aikana. Valitse sopiva kasvualusta eri kasvuvaiheisiin chilin taimikasvatuksessa ja huolehdi lannoittamisesta, jotta ravinteita riittää kasvuun. Katso vinkit!

Lue lisää

 

Parsan kasvatus – Kärsivällisen tarhurin työ palkitaan

Perusta parsapenkki ja kasvata itse maukasta parsaa. Parsan kasvatus vaatii vähän kärsivällisyyttä sekä taimia, multaa ja ravinteita.

Lue lisää

 

Kokkaile kesäkeittiössä oman maan herkuista

Parhaat perennat ovat sekä kauniita että herkullisia

Kasvien hyötykäyttöön perehtynyt Satu Hovi antaa vinkkejä ihanimmista syötävistä koristeperennoista. Moni niistä yllättää!

Oikeaa multaa pienestä pitäen

Näin kasvatat viljelylaatikossa

Viljelylaatikoilla perustat keittiöpuutarhan helposti. Kohopenkissä viljely on kasveille suotuisaa, sillä paksu multakerros tekee kasvualustasta lämpimän. Katso ohjeet laatikkoviljelmän perustamiseen ja nauti itse kasvatetun ruoan mausta.

Lue lisää

Marjoja ja hedelmiä omasta maasta

Mansikoita, mustikoita, omenoita, päärynöitä ja miksei vielä kirsikoita. Omalla pihalla voi helposti kasvattaa monia maukkaita marjoja ja hedelmiä. Hedelmäpuu on myös ihana lahja, joka vuosien saatossa tuottaa paljon iloa saajalleen. Hyvään kasvun alkuun tarvitaan kunnon kuoppa ja oikeanlaista multaa.

Luomumulta saa maaperän voimaan hyvin

Luomumulta on erityisen hyvä valinta kasvimaalle. Sen pieneliötoiminta on vilkkaampaa ja elävä multa auttaa kasvia sietämään paremmin esimerkiksi kuivia jaksoja ja puskuroi eri tekijöiden aiheuttamia kemiallisia muutoksia, vähentäen kasville aiheutuvaa stressiä. Lue lisää, miten luomumulta eroaa tavallisesta mullasta.

Starttaa kasvukausi ajoissa ja kokeile talvikylvöä

Kylvä siemenet multaan jo talvella ja kasvata luonnon tahtiin napakat taimet ilman kevään kiireitä.

Etsi